torstai 14. heinäkuuta 2016

Elämää nähneet jalat



On aivan hiljaista, jos suljen korvani kaukaiselta kellon tikitykseltä, joka kantautuu keittiöstä. Tuijotan jalkojani, joita pakottaa ja jotka nostin sitä kummoisempia ajattelematta seinälle. Just puhdistetulle ja valkoiselle. Moni äiti on kirjoittanut mahamakkaroista, raskausarvista ja itsetuntokriiseistä. Minä katson äitiyttä aivan eri kropan osa-alueen näkökulmasta;kuinka äitiys näkyy ja tuntuu jaloissa. 

Jalkani eivät ole koskaan olleet mitään sirointa sorttia, mutta raskaus teki niistä entistä suuremmat: reidet turposivat holtittomasti jättäen sisäreisiin violetteja vauhtiraitoja, nilkat muuttuivat Waldoiksi (niitä sai etsiä koko ajan-turhaan) ja kenkäkokoni kasvoi entisestään. Ennen niin sirotkin kengät kuin 40,5 saattoivat jopa inahtaa jalkaan, mutta nyt 42 alkaa olla lähempämpänä. Voisimme siis hengailla mieheni kanssa samoissa kengissä! Jalkani joutuivat muutenkin koville, sillä lisäpainoa kertyi n. 20 kiloa.. Aikamoinen suoritus siis kahdelta liikuttimelta liikuttaa! 

Paksuuden jälkeen taas on saanut kyykätä ja hytkyä, hyppiä ja heiluttaa. Ratsastuttaa jalkojen päällä ja hypyttää natisevien polvien kavereina. Juosta karkaavan taaperon perään, antaa käyttää liukumäkenä, kyllähän näitä käyttötapoja löytyy tuhansia! Ja se mammamaisuus näkyy siis ihan konkreettisesti mun jaloissa, jos vaan kattoo tarkkaan:

Exhibit A: polvet. Polvet, joilla on kontattu paljon, mutta, jotka unohtuu rasvata joka kerta liian myöhäisen suihkun takia, näyttävät tältä. Kuivilta ja erivärisiltä. Pirun hienot tulevia häitä ajatellen, täytynee rasvata heti! 

Exhibit B: Dalmatialainenko? Ei vaan mustelmien kuningatar! Tällä hetkellä jaloissa olikin yllättävän vähän mustelmia. Tiedättehän te mistä niitä tulee: Ikean täysiäkin täydemmistä kauppakasseista, vahingossa tai tahallaan pahoinpitelevästä muksusta, sen lapsen pelastuksista, kun se taas on kiivenny pöydälle ja nappaat sen alas iskien reites syöttötuoliin, maton alle piilotetuista ja päälle kontatuista leluista, kyllähän näitä riittää!

Exhibit C: Säärikarvat. En jaksa sillo ku ois aikaa, yleensä ei ehdi ja taaperon kanssa ei pysty. Apinoidun.

Exhibit D: Jalkakipu. Kannoin just taaperon kotiin bussipysäkiltä, kun uhma kävi liian kovaksi ja heittäyty maahan makaamaan. Ei kelvannu rattaat eikä käsi. Demokraattisen neuvottelun päätteeksi tyrannisaurus mama nappas ulvovan ja potkivan tapauksen kainaloon. Eikä ne HM:n halpisballeriinat auta asiaa,mutta ne on nopeet sujauttaa jalkaan ja tarpeeks halvat, että rahaa jää taas lastenvaatteiden metsästykseen.. Huoh. 

Extra-exhibit E: Jotain keltaista, mutta ah niiiin harvinaista. Mulla on laatikollinen kynsilakkoja, jotka pian kaikki ovat menneet vanhoiksi heitteillejätön vuoksi. Ei vaan saa aikaseks! Toissapäivänä sain ja lakkasin myös miun minikokoiset sormenkynnet. Liekö ollu ärsytystä uhmakkuuden kaa, kun nekin on huomaamatta lyhentyneet...? Mut hei, nyt ne on ihanat ja keltaiset! Ja mikä parasta, myös minillä on ekaa kertaa ikinä ihan samanlaiset ja se on niiiin fiiliksissä asiasta ♡ 

Eli kyllä se vaan näkyy ja tuntuu ihan kokonaisvaltaisesti tää äitiys. Jaloissa,kropassa,päässä. Mut kyllä elämä kantaa, niinku nää  jalatki.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Leijonaperhe

Toisin kuin otsikosta voisi ehkä kuvitella, nyt ei ole luvassa mitään Suomen jääkiekkohypetystä tai vastaavaa, vaan jotain hieman erikoisempaa taikka tavanomaisempaa; nimittäin pieni perhe-esittely. Vähän hauskemmassa muodossa :D

Leijonaäiti

 
  • Levinneisyys ja elinympäristö: Joensuun hoodsit, pesä kerrostalossa.

  • Tuntomerkit:
    • Koko: 172 cm, aika monta kiloa.
    • Väritys: Vaalea kuin kalkkilaivan kapteeni, palaa helposti, muttei rusketu kuin äärimmäisissä tapauksissa punaisuuden jälkeen. Pisamia, paljon pisamia!
    • Harja: Oranssikausi menossa! Harja on joko kiinni tai sitten auki niin isona ja tuuheana kuin luonnostaan lättänästä harjasta saa aikaiseksi.
    • Helpoiten tunnistaa: Mustavalkoisesta repusta joka on paikassa kuin paikassa selässä keikkumassa!

  • Elintavat:
    • Laumahierarkia: Olevinaan perhenpää temperamenttisuutensa vuoksi. Huolehtii matkalle lähtiessä kaikkien muidenkin kamat mukaan. 
    • Ääntely: Kovaääninen höpöttäjä, jolta pahimmiltaan et saa suunvuoroa. Laulaa, nauraa ja tekee mitä omituisimpia ääniä aina kun tylsyys iskee.
    • Ravinto: Tällä hetkellä täysin gluteeniton vatsakipujen vuoksi. Välttelee perunaa ja liikoja hiilareita. Sortuu liian usein herkutteluun iltaisin isileijonan kanssa. Inhoaa lipeäkalaa ja maksaa!
    • Saalistus: Hitsin hyvä taputtamaan itikoita olkapäälle!
    • Elinikä: Tähän mennessä takana 23, pian 24 vuotta.
    • Viholliset: Tylsyys ja liian pitkään paikallaan oleminen. Herkut. 
    • Leijona ja muut ihmiset: Tulee toimeen lähinnä kenen tahansa kanssa alkujäykkyyden jälkeen, jos kyseinen henkilö osaa puhua/ei ole aineissa tai viinoissa. Kerännyt ympärilleen murmelilauman ja toisen lauman Savon suunnilta. 


Leijonaisä


 
  • Levinneisyys ja elinympäristö: Sama kuin leijonaäidillä. Elinympäristö levinnyt myös frisbeegolf-radoille.

  • Tuntomerkit:
    • Koko: Pitkä ja hoikkarakenteisempi kuin äitileijona. 
    • Väritys: Melkein samaa luokkaa kuin äitileijona, mutta ruskettuu helpommin. 
    • Harja: Ananasmallia itse tehtynä
    • Helpoiten tunnistaa: Silmälaseista ja kiekkorepusta, josta töröttää keltapunainen iso sateenvarjo

  • Elintavat:
    • Laumahierarkia: Tasavertainen äitileijonan kanssa, vaikka antaa valtaa joskus pois.
    • Ääntely: Rauhallinen, ei räpätä turhia
    • Ravinto: Bravuurina teinivuosilta kolmen minuutin roiskeläppä mikrossa. Ei rakasta sipulia, mutta oppinut sietämään sitä. 
    • Saalistus: Puuhun osuu varmasti kiekolla ;)
    • Elinikä: 23
    • Viholliset: Sipuli ja muut mössöt. Liian kova tuuli fribaillessa.
    • Leijona ja muut ihmiset: Hillitty persoona, josta kuoriutuu mielenkiintoisia puolia muiden tuttujen ihmisten seurassa.



Leijonanpentu

 
  • Levinneisyys ja elinympäristö: Koti, joka muuntuu milloin avaruudeksi, milloin järveksi. Vain mielikuvitus on rajana. Laajentaisi reviiriään niin suureksi kuin annettaisiin.

  • Tuntomerkit:
    • Koko: Pian 92 cm pitkä ja sellanen rapsakka 14 kiloa painava. Kiva kannettava!
    • Väritys: Perinyt vaaleahipiäisyyden
    • Harja: Toissa viikonloppuna kiharat katosivat äidin saksikäsittelyn myötä. Nyt takaa lyhyempi ja päältä pidempi malli. (Kiehkura otettu talteen<3)
    • Helpoiten tunnistaa: Kovasta äänestä, joka kuuluu koko ajan hereillä ollessa! Myös siitä, että hokee nimeään ääneen jatkuvasti

  • Elintavat:
    • Laumahierarkia: Alinna, vaikka kuvittelee olevansa jotain aivan muuta. Kapinoi ja hakee valtaa.
    • Ääntely: Tosiaan kovaääninen. Puhuu paljon, kyselee ja laulaa rallattelee. Nauraa kihertää ja käkättää. 
    • Ravinto: Kaikki mitä voi dipata maistuu; vaikka sitten ketsuppia ja kurkkua ruokalautaselta. Uusia makuja kohtaan varauksellinen, tuttuja syö reippaasti. 
    • Saalistus: Vaanii ja hyökkää hippaleikkiin. Ravinnon loppuessa hakee väliajoilla "pientä snäksiä" pöydän alta...
    • Elinikä: Kaksi ja parisen viikkoa päälle. Tai ykti, kakti, niinkuin leijonanpentu itse asian ilmaisee. 
    • Viholliset: Tomaatti, komentelevat vanhemmat, murot, kiinni olevat kaapit.
    • Leijona ja muut ihmiset: Tervehtii random ihmisiä, juttelee kaupoissa tuntemattomille. Tykkää touhuta etenkin isompien lasten kanssa ja omaa aika vahvan "minun"-vaiheen. Aggressiivisuuden purkua harjoitellaan. 

Meillä asustaa siis tällainen leijonafamily. Jos teidän perhettä kuvaisi joku eläin, mikä se olisi? :)















tiistai 5. heinäkuuta 2016

Raitapeitto, jonka alla asustaa pikkuruinen kokeilumonsteri

Heipparallaa vain kaikille! Jostain mielenvaihdoksesta ajattelin tulla taas hetkeksi koneen ääreen ja antaa sormieni laulaa läppärimme näppäimistöllä. Missä mie oon ollu, siitä sitten enemmän joskus toiste. Nyt ajattelin tulla tarinoimaan vaan.

"Tulisitko käymään potalla? Tehdään pissi pottaan, niin on mukavampi nukkua, jookostakookosta?" 
"Heitetäänpä nämä loputkin vaatteet pois. Haluutko nukkua paita päällä?Et vai? Okei, otetaan pois. Elä juokse karkuun... Noniin kiva, katsopas kun se jäi siun korvista kiinni, saatko ite otettua?. Äiti ottaa pois. Sitten sänkyyn ja äiti vie paidan olkkarin hyllylle. Ota unikaverit viereen ja pötkähä oottamaan, niin äiti tulee kohta."

Kuka arvaa, oliko kaveri sängyssä alle puolen minuutin päästä?

No ei ollut. Tähän vastaukseeen ei nyt varsinaisesti tarvittu Sherlockin päättelykykyä tai arpaonnea. Tosin olisi ollut hauskempaa kysyä, mitä tuollainen kaksvee ehtii tossa ajassa tehä! Tosiaan siinä puolen minuutin aikana kipasin olkkariin, laitoin paidan hyllylle ja nappasin kirjastosta vaalimalla valitun Franklin haluaa olla iso-kirjan. Huikkasin jotain univalosta samalla kun lauseeni jäi kesken. Siellä se istui matolla, se en-halua-nukkumaan-vaan-tehdä-kaikkea-muuta-lapsi. Nuoli sellaisia pieniä muovisia muumihahmoja ja yritti piilottaa vaippaansa miut nähdessään. Camooon! Rauhallinen ohjaus laittamaan muumit takaisin laatikkoon (oli kuulemma hyviä) ja menemään sänkyyn. Raitapeitto päälle, kehotus laittamaan pää tyynyyn ja olemaan pureskelematta fantteja (meillä luovuttiin tuteista ja tilalle saatiin unileluja imeskelevä ja pureskeleva monsteri, hyi sitä hajua!). Sadun luku, pusut, halit ja "Allu akattaa äitiä paajon". Kauniita unia!


Kolme sekuntia. Niin kauan peitto tänään pysyi liikkumattomana. Alkoi hillitön myllerrys ja pyöriminen. Pää tyynyssä tottakai, ettei siitä tulisi sanomista. Pylly nousee, jalat potkii. Äiti kehottaa rauhottumaan. Yksi fantti lentää lattialle, se menee kaapin päälle odottamaan iltaa. Pylly nousee taas ja kun käyn kääntämässä kolmannen kerran naperon nukkumisasentoon se alkaa- hillitön rallatus. Kuvittele väliin kehotukset , oman makusi mukaan, lopettaa höpötys.

"Allua ei nukuta"
"Fanttia ei pulla (purra)" ja puree sitä katsoen minnuun
"Äitiiii, äitiii, äitiiiii"
"Allulla on pittihätä. Allu kakkaa fantin"
"Iiiiiäääääöööööiiiipadhhdfahldlkjplööööö"
"Mittä iti on? Iti nukkuu töittä"
"Äiti ei akatta minua. Minä ottan (ostan) vauvan"
"Äiti mittä vauva on? Tuleeko se ulot?" 
"Minä TYÖN (syön) KAIKKI OLAVAT!!!!"

-->
"Ja nyt riittää höpötykset. Alex laittaa pään tyynyyn ja silmät kiinni. Nyt on uniaika"
Pieni mies katsoo uhmaavasti päin ja kääntyy kyljelleen. Aloittaa tekounituhinansa ja oho, nukahtaa vahingossa! Työvoitto ja oman päänsisäiset fanfaarit soi! Ja mitähän sitä sitten tehtäis...

Meillä tosiaan on nää nukkumaan menemiset aikamoista hulinointia viime päivien osalta. Ja siihen löytyy vain yksi ja ainoa syy: julma äiti vei lapsensa tutit! Tai oravat vei, niinkuin lapselle on uskoteltu...Kaikki lähti siitä, kun viime keskiviikon kokeilu nukkumisrumbassa kulminoitui siihen, etten antanut tuttia pelleilevälle lapselle enää takaisin ja sittenhän se nukahti ilman sitä. Torstaiaamupäivällä sitten hetken mielijohteesta  (ja neuvolan suosituksia just selanneena) piilotin tutit kaappiin ja kerroin, että oravaisi oli käynyt ulkoilumme aikana hakemassa ne pienille oravavauvoille. Katsottiin entiseen tutinsäilytyspaikkaan ja siellä oli vain käpy. Tyyppi oli tyrmistynyt ja kävi pötköttämään sängylle miun selitellessä, että oravaisi oli nähnyt, että poika osaa nukkua jo ilman tuttia ja on kasvanut isoksi pojaksi. Niinpä se oli käynyt hakemassa tutit omille vauvoilleen. Tosin tää stoori tuli paljon pidempänä versiona pojan kysellessä useamman kerran sadun aikana tuttien perään. Sitten tuli itku ja se oli sydäntäsärkevän kuuloista. Toinen tapitti minua kyynelehtivin silmin ja kysyi, miksei äiti voi hakea niitä tutteja takaisin. Sitten kiukututti ja nukahtaminen oli hankalaa. Pienellä silittelyllä ja tsemppauksella poika kuitenkin jäi sänkyynsä ja nukahti!


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mitä tää asia ei tosiaankaan ollut. Joten, kun poika tuhisi untansa, tämä äiti syöksyi olohuoneeseen etsimään lapselle vastalahjusta oravaisältä. Onneks mie oon tällainen saatan-tarvita-tätä-tyyppi ja laatikoista löytyi nallepuh-kiiltokuvia, pienet värikynät ja lakupiippu. Lisäksi väkersin kortin oravaisältä Alexille ja liimasin siihen vielä oravatarrankin. Vastalahjan vein käpyjen kera takapihalle ja odottelin minin heräämistä. Välipalalla kehuin, miten hienosti nukahtaminen oli sujunut ja kysyin mentäisiinkö kastelemaan meidän takapihalla kasvavat salaatit ja yrtit, se kun on minin lempipuuhaa. Kerkes se jopa vähän kastella ennenku huomas sen lahjan :D Avattiin ja tutkittiin lahja. Halittiin ja tirautettiin vielä yksi kyynel, mutta onnellisena kaveri vilkutteli ohi juoksevalle oravalle. Puntit oli nyt vähän enemmän tasan. 

Ja niin vaan meillä opittiin nukahtamaan ilman tuttia. Toki totuttelu on edelleen meneillään ja lisääntynyt kokeilu raastaa välillä meidän vanhempien hermoja, mutta tosi iisillä tästäkin taidetaan selvitä! Ja vaikka meillä siellä raitapeiton alla asustaakin välistä pikkuruinen kokeilumonsteri, on se silti aika söötti näky nukkuessaan <3