Huono mutsi-fiilis

Eilen se taas tuli vierailulle. Tunne, että olen aivan järjettömän huono äiti. Miksi en tajunnut asiaa aiemmin; olen todella, todella tyhmä ja lapseni kärsi asiasta suunnattomasti. Yyyh..

Kyseessä oli siis pojan auton turvakaukalo. Olemme viime aikoina hakenut turvaistuinta, sillä kaukalo tuntui jäävän auttamatta pieneksi Alexin hurjan kasvun myötä. Toissa iltana löysin sitten tori.fi:stä aivan täydellisen istuimen: mahtavat arviot autoliiton testeistä, hinta ok ja kunto vieläkin parempi. Istuimen saisi kasvot menosuuntaan, mikä on yksi tärkeimmistä kriteereistämme. Automme kun on sen verran vanha. Olin aivan varma, että noniiiiin, nyt poika saa uuden paremman istuimen! 

Kävimme kurkkaamassa istuinta ja myyjä kertoikin heidän laittaneen lapsensa siihen vuoden ikäisenä. Totaalinen jäätyminen... Meidän poikamme on vasta nelikuinen, eihän me tuota nyt voida ostaa! Harmitti, sillä istuin oli todella, todella hyvä. Onneksi myyjä oli rehellinen ja osasi kertoa istuimen sopivuudesta. Mutta itse koin oloni tyhmäksi; miksen ollut osannut edes ajatella tällaista asiaa... Ajattelin vain kilomääriä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä äiti :/

Kotimatkalla päätimme käväistä kuitenkin Lastentarvikkeessa kysymässä hieman neuvoa, millaista istuinta meidän tulisi seuraavaksi hankkia. Myyjä tomerana kysyi ensimmäisenä, onko kaukalon säätimet mahdollisimman suuriksi säädetty. Öö joo? Kaukalo ylös ja myyjä huomaa, että kaukalon takana joku säädin oli pienimmällä mahdollisella... Siis vastasyntyneiden tasolla... Ei ihme, jos poikaa on ahdistanut istuessa. Myyjä toki lohdutti, että asiaa ei välttämättä olisi voinut tietää eikä tajuta, etenkään kun meillä ei ole kaukalon ohjekirjaa. 

Mutta se tunne, mikä tästä seurasi! Tuntui siltä, kuin olisin pilannut lapseni elämän. Olen aivan kamala äiti, kun en tuollaista ole tajunnut. Olisihan minun pitänyt osata käyttää kaukaloa oikein. Entä, jos vauvani selkä on pilalla? Miten paljon toista onkaan ahdistanut matkustaminen.. Yääääääää! :(

Sama tunne on hieman edelleen päällä, liekö hormoneilla osuutta asiaan. Ilmeisesti tällä vanhempien mokailulla ei ollut edes mitään suurempaa vaikutusta pojan elämään, mutta silti. Itku meinaa tulla. Olen kuitenkin todella kiitollinen siitä, että myyjä osasi neuvoa meitä tumpeloita. Alex mahtuu nyt matkustamaan väljemmin ja selvästi nauttii siitä: hän nimittäin veti kunnon päikkärit kaukalossa meidän tullessa kotiin. Äitikin sai arvokkaan opetuksen, mutta tajuaa myös sen, että reaktio oli hieman liioiteltu. Mutta minkäs sille mahtaa, että rakastaa silmäteräänsä niin paljon?

Hiustenlähtöviikot!

Meillä kaljuunnutaan kovaa vauhtia. Tukkaa lähtee ja löytyy milloin mistäkin. Ainoa,joka meidän perheessä on tältä säästynyt on isimies. Hänen tukkansa vain kasvaa ja pysyy päässä. Ehkä pikkaisen olen kateellinen tästä hyvästä.

Minulla on aina ollut tällainen ohkanen piiska pääkupolin suojana ja nyt se vain ohenee imetyshormoneiden myötä. Tämä tukanlähtö on oikeesti jo aika järkyttävää,sen verran haivenia löytyy joka puolelta. Alex tosin on asiasta vain innoissaan;äidin hiukset tuntuvat olevan todella mieluisia eikä yhtään haittaa,jos niitä löytyy lattialta. Ii ihanaa ja suuhun! :D Hänestä on myös mielettömän hauskaa takertua liimanäppinensä minun kuontalooni kiinni. Kumma juttu,kun pidän tukkaani yleensä kiinni ;)

Mitäkö olen tehnyt tälle mieltäni järkyttävälle asialle? Noh,en yhtikäs mitään. Toivon vain,että minulla on vielä jouluna edes jonkin verran tukkaa päässä. Pesen tukkani,harjaan sen ja käytän silloin tällöin hiuslakkaa. That's it. Ennen mun oli joka aamu vähintään käytettävä hiuspuuteria tuuheutta saadakseni;nyt se on jäänyt. Musta on tullut laiska (tai liian kiireinen) mutsi :)

Siipukka vastaan kiharapehko. Tuuheutta kiitos!

Onnekseni (kauhukseni) meillä on myös toinen kaljuuntuva pää,joka kuuluu Alexille. Alexilla oli syntyessään pitkä ja tuuhea tukka,oikea leijonanharja ,jonka oli ilmiselvästi perinyt isältään. Elin pitkään siinä toivossa,ettei tukka lähtisikään. Mikä on aika hauskaa,sillä tiesin sen lähtevän jossain välissä takuuvarmasti. Mutta jos tukka kuitenkin säästyisi,jookosta? Jos meidän poikamme olisi erilainen?

Öhm. Eipä ole. Herra aloitti kaljuuntumisen jo aikoja sitten otsalta ja tukanraja vain nousee nousemistaan. Alexilla on myös edelleen kalju kohta siinä,missä kanyyli oli teholla ollessa. Mutta nyt sitten lähtee myös se takatukka! :( Pitkät hiukset putoilevat päästä ja herralla on pian kalju läntti takaraivolla,niin kovasti on pitänyt päätä hinkata lattiaan,hoitoalustaan tms. Yhyy äitiä itkettää ekan tukan hidas harventuminen. Tosiasiahan on se,ettei tukan lähtö haittaa poikaa pätkääkään ja sitä uutta hiusta tulee kyllä päähän ajan kanssa. Mutta mutta... Miten olisi heti? :D

Onko vinkkejä, miten ainakin äidin tukan saisi pysymään päässä? Tai edes voisi vahvistaa sitä? Ei huvittaisi lähteä pian peruukkiostoksille :D

Pienelle leijonalleni

Klo 21:10. Seison pinnasänkysi vieressä ja kuuntelen rauhallista hengitystäsi. Tunnen oloni levolliseksi,vaikka yleensä juuri nämä syötöt ovat minusta väsyttävimpiä.  Tänään viivyn vierelläsi kuitenkin pidempään. Katson sinua. Olet täydellinen.

Olen siunattu,sillä olet terve ja hyvinvoiva. Älä ymmärrä väärin,rakastaisin sinua yhtä palavasti vaikka sinulta puuttuisi käsi,jalka tai molemmat. Olisit silti sinä. Minun pieni poikani.

Saat minut välillä äkäiseksi ja väsyneeksi. Välistä tunnen oloni riittämättömäksi ja huonoksi,sillä haluan antaa sinulle vain parasta. En yhtään vähempää. Tiedän,että näin tulee olemaan myös jatkossa. Tuotat minulle paljon iloa ja ylpeyttä. Olen onnellinen,että saan olla äitisi ja oppia tuntemaan sinut päivä päivältä paremmin.

Haluan suojella sinua pienokaiseni kaikelta pahalta. Tiedostan,ettei se käytännössä ole kuitenkaan mahdollista ja sinulle itsellesikin on hyvästä välistä kaatua tielläsi. Muista kuitenkin,että minä autan sinua tarvittaessa nousemaan. Puhallan haavoihin ja lohdutan.

Ennen tuloasi en osannut varautua tällaiseen. Tiesin,että iltaisin katsoisin sinun uinuvan. En kuitenkaan tiennyt,miltä tuntuu itkeä onnenkyyneliä katsellessani sinua. Olet maailmani ja tekisin mitä tahansa vuoksesi.

♡

Alex 4 kk

Tuntuu, että vastaavanlaisesta kuukausipäivityksestä on vain hujaus. Ja tosiaan, 5.päivä olin vasta saanut pojan kehityspäivityksen tänne.. Ai mitkä imetysaivot? Minäkö muka unohtelen asioita? Onneksi sentään pää on vartalossa tiukasti kiinni, etten unohtelisi sitä joka paikkaan.

Alexilla on neuvola vasta keskiviikkona, joten tuoreita mittoja ei olla vielä saatu; ne tulen päivittelemään sitten myöhemmin omalla ajallaan :) Mutta katsastetaas, miten meidän pieni murmeli on taas kehittynyt!

Liikkuminen ja motoriikka

Meillä on nyt pyörähetty sekä mahalta selälleen että selältä mahalleen. Edellä mainittu tapahtui kolme kertaa ja jälkimmäinen vain kerran, liekö jotain laiskuutta ilmassa. Poika kyllä kuikuilee ja melkein kääntyy aina mahalleen, mutta ei kuitenkaan vie liikettä loppuun asti. Sen sijaan tässä hommassa, kuin myös selällään ollessaan, Alex tykkää vetää ympyrää matolla. Jos käyt vessassa, poika saattaa löytyä aivan toisinpäin kuin lähtiessäsi. Tämän vuoksi poikaa pitää pitää silmällä koko ajan esimerkiksi aamulla sängyssä :) Myös hoitopöydällä on oltava nykyään todella tarkkana, sillä poika osaa kierähtää kyljelleen todella vikkelään. 

Alex viihtyy nykyään vaihtelevasti mahallaan. Luulen, että mahakiukuttelu johtuu tosin siitä, että herra yrittää saada nyrkkinsä jatkuvasti suuhun ja tasapaino järkkyy. Liekö hampaita tulossa ;) Käsillä osataan kyllä tukea jo koko kroppaa hienosti ja välistä yritetään möngertää eteenpäin. Tekniikassa on vain vielä aika paljon hiomista. 

Meillä potkitaan ja kovaa! Alex on pikku hiljaa alkanut älytä, mitä niillä jaloilla oikein tehdään: potkitaan lattialla, nostetaan ylös ja tuijotetaan varpaita (viime aikojen hitti!) ja etenkin potkitaan peittoa sängyssä niin, että varmasti kaikki pölyt kopisee pois :D Pari kertaa varpaista on saatu vahingossa kiinni, mutta oli pakko päästää heti irti kun ne olivat niin pelottavat. 

Viime päivityksessä kerroin siitä, että Alex vetää kätensä pois, jos hänelle tarjoaa lelua. Kuukauden aikana poika on kuitenkin oppinut takertumaan asioihin; välistä hieman liiankin hanakasti.Äidin huivi on Allun "leluista" aivan ehdoton suosikki. Sitä tykätään vetää suuhun ja kun äiti kieltää, katsotaan vain silmiin ja nauretaan kovasti takaisin. Voi miten hassu leikki se onkaan herran mielestä! Myös lelut alkavat kiinnostaa päivä päivältä enemmän. Niihin kurkotellaan välistä itse, mutta välistä odotellaan, josko palvelija auttaisi hieman tässä rankassa hommassa :) Lelu joko A) joutuu _todella_ suurella todennäköisyydellä pienen maistelijan ikenien käsittelyyn tai B) sitä ravistellaan vimmatusti hetken aikaan, minkä jälkeen lelu lentää kaaressa. Ja sitten katsotaan äitiä, et minnes se nyt meni, annatko takaisin :)

Persoona ja sosiaalisuus

Meidän pikku ukko on Persoona isolla peellä! Temperamenttia riittää vaikka muille jakaa, kun sille päälle satutaan. Alex on kyllä perusiloinen vauva, mutta asennetta löytyy, jos jokin ei mene heti mielen mukaan. Erityisesti tumppujen laitto on välistä jotain niiiiiin kamalaa, että on pakko vetää pienet rynnäkköraivarit pukijalle... Ja kun väsyttää, kiukku kasvaa kovin suureksi. Silloin poika toistaa äänteitä "nuudles nuudles dindindin" ja valahtaa veltoksi. Nyt on aika viedä pikku mies nukkumaan, ennen kuin koko talo raikaa väsymyskiukusta!

Alex on myös vierastanut muutaman kerran viime neuvolan jälkeen: mummoa, minun opettajaani sekä ystävääni. Silloin poikaa ei missään nimessä saa laskea sylistä tai itku on taattu. Muuten niin sosiaalinen vauva muuttuu hetkessä äidin helmoihin takertuvaksi. Toisaalta tämä on todella suloista, sillä silloin näkee, että äiti todellakin on todella tärkeä turva pienelle miehelleen <3

Silloin kun Alex ei ujosta, hänestä kuoriutuu kyllä aikamoinen seuramies. Juttua riittää vuorokauden ajasta riippumatta! Poika on oppinut viime aikoina kiljahtelemaan hyvinkin korkealta ja uusia äänteitä löytyy joka päivä. Poika rakastaa sitä, kun joku oikein paneutuu johonkin leikkiin hänen kanssaan. Maailma on niiiiin jännä paikka! Eniten Alex rakastaa kukkuu-leikkiä ja beatboxausta. Pienen lapsen nauru on jotain maailman suloisinta. Äidin silmäkulmiinkin tirahtaa pari kyyneltä ;)

Poika on kiinnostunut erityisesti toisista vauvoista! Kaksi serkkua saa pojan kaiken huomion, mutta vähän ujostellaan, kun toiset osaavat jutella vähän nopeemmin ja kovemmin. Jälkikäteen sitten pidetään juttutalkoot :D

Myös musiikki on alkanut viime aikoina kiinnostaa, Sylissä tanssiminen on hauskaa ja erityisesti silloin kun tanssittaja laulaa jotain omaa sävelmäänsä illistellen samalla :D

Terkut iskän sylissä tanssivalta vauvalta, joka heräsi kuuden kieppeillä ja on nukkunut vain pienet päikkärit. Yliväsynyt vauva, yliväsynyt vauva, yliväsynyttä vauvaa suututtaaaa... Kipitän syöttämään kiukkupyllyn :)

Voittajafiilis!

Äsken tapahtui jotain ennenkuulumatonta-Alex nukahti ilman riehumista omaan sänkyynsä päikkäreille! Siis mitätähhähääh! Sekä minä että Ville ollaan niin fiiliksissä,että huhhuh! Very high five ansaittu!

Kuten olen kertonut,viimeisin rotarokote laittoi meidän (ainakin tähän hetkeen verrattuna) idyllisen perhe-elämän päälaelleen. Ja aika nurinkurista tämä on edelleen,sillä herra raivo viihtyy näennäisen hyvin meillä. Edelleen kiukutaan (lue:raivotaan silmittömästi) sekä tissillä että silloin kun pitäisi mennä nukkumaan. Yöllä tosin ei näitä ongelmia onneksi ole ja vanhempien mielenrauha on kohdillaan.

Yleensä meidän nukuttaminen sujuu näin: poika syö ja hänet röyhtäytetään. Koska omaan petiin laitto saa aikaan hillittömän raivokohtauksen,jompikumpi yrittää nukuttaa pojan syliin. Lauletaan,heijataan,pompotetaan. Koitetaan laittaa tuttia. Annetaan unirätti. Kävellään ympäri makkaria poika sylissä. Nostetaan välistä pystyyn,kun poika vääntää selän kaarelle ja kiljuu niin,että kitarisat näkyy. Koitetaan tarjota maitoa-ei muuten onnistu! Pohditaan,mistä ukko vetää energiat sellaiseen show'n.  Ja sitten,pitkän ja tuskaisen kamppailun päätteeksi Alex nukahtaa. Vanhemmat ovat voittaneet hetken istumista ja henkäisemistä varten.

Äsken kuitenkin laitoin pojan omaan sänkyynsä ja ajttelin,että kokeillaas nyt,kun eipä siinä voi mitään menettääkään. Poika jutteli,röyhtäisi,potki,kitisi,hankasi silmiään,mutta raivarilta vältyttiin. Minä silittelin pojan poskea ja hymisin aatuutilullaa. Ja sitten se vain tapahtui. Poika pysähtyi ja kädet laskeutuivat sängylle. Todellinen voittajafiilis oli ansaittu! :) 

Tiedä häntä,nukahtaako poika samalla tavalla joskus uudemmankin kerran vai jatkammeko taistelua. Nyt kuitenkin nautin hiljaisuudesta ja syön pari lakua :)

Eilen kokeiltiim unipussia pikku toukan kanssa,mutta ei auttanut sekään

Lopputulos on kyllä kaiken sen venkslaamisen arvoinen.Nukkuva lapsi on maailman suloisin näky ♡

Kurkistus Alexin lelulaatikkoon!

Sanotaan, että leikki on lapsen työtä. Niinkin pieni vauva kuin Alex aloittelee jo pidempää työputkeaan hurjana leikkijänä; taidot kehittyvät joka päivä. Nyt leluihin osataan jo tarttua välistä itse eikä niitä heti tiputeta. Tosin välistä lelut saavat aika kovaa kyytiä ;)

Ja kuten arvella saattaa, myös meille on kerääntynyt jo jonkin verran leluja ja kirjoja. Vaikka pieni vauva ei juuri leluja tarvitse, niille on varmasti kovempaa käyttöä tulevaisuudessa!

Alexin lelulaatikon virkaa toimittaa iskän tekemä aarrearkku. Kaikki sopivat sinne vielä mainiosti ;)

Alexin uusimmat (ja samalla myös vanhimmat) lelut. Nämä ovat siis olleet minulla aikoinaan käytössä, mutta hyvin ovat kestäneet tähän päivään. Mummolassa tongittiin lelulaatikoita ja mielestäni nämä ovat paljon parempia leluja kuin nykyiset vilkkuvat ja meuhkaavat lelut! :) Näistä tuo puinen Aarikan helistin sai tänä iltana todella kovaa kyytiä, joten katsotaan, kuka tässä on ensimmäisenä mustelmilla :D

Alexin lelulaatikosta löytyy myös pehmoleluja ja unirättejä useampi kappale. Nämä tosin eivät jostain kumman syystä ole vielä pienen herran mieleen

Purulelu ja vinkulelut, jotka ovat sopivan pieniä pienellekin miehelle

Retrokisut, jotka ovat menossa vielä joku päivä vaunuihin killumaan sekä rinkulatorni. Alexin mielestä rinkulat ovat hauskoja tuijoteltavia niiden kirkkaiden värien takia. 

Meillä on pari kappaletta näitä soivia leluja. Nallen hunajakennoa alaspäin vetäessä kuuluu perusnukutusmelodia. Tää on minusta valloittavan suloinen, mutta Alex ei siitä oikein jaksa välittää. Oikealla puolella oleva lelu taas päästelee maatilanääniä, kun hevosta vetää alaspäin. Allun yksi ehdoton favoriitti!

Ja hampaidenjyystövälineet! Tarkennettakoon, että pieniä legoja ei ole vielä pojan suuhun ilmaantunut, mutta luulen, ettei niitä jouduta odottamaan enää kauaa. Kuolan määrä on nimittäin aika kiitettävää ja kaikkea on pakko työntää suuhun järsittäväksi. Vasemmanpuoleinen näistä on äitiyspakkauksesta ja Alexilla kovassa käytössä :)

 Meidän pikku ukosta on myös kuoriutunut viime aikoina kunnon lukutoukka! Kirjoja on hauska katsella ja välistä yksi tarina ei tahdo riittää alkuunkaan. Äitiä tämä ei ainakaan haittaa pätkääkään, sillä kirjojen lukeminen todistettavasti auttaa vauvan kielellisessä kehityksessä. Minä myös nautin pojalle lukemisesta todella paljon. Tämän vuoksi meillä metsästetään kirjoja aina kirppareilla käydessä ;)

Ikioma vauvakirjani kurkistusluukuilla ja minun vanhempieni ostama kirja. Oikeanpuoleinen sisältää todella paljon hyviä, lyhyitä tarinoita, joita Alex jaksaa kuunnella jopa kolme putkeen! 

Ja retrokirjoja minun lapsuudestani. 

Äitiyspakkauksen lorukirja sekä Milli-kirja. En tiedä teistä muista, mutta minusta tuon lorukirjan kuvitus on jollain tavalla ei niin silmää miellyttävä. Toki kirjasta löytyy kivoja loruja, mutta tämä ei juurikaan ole meillä käytössä, toisin kuin Milli-kirja. 

Pikku Tipu ja Titteli-tei. 

Ja viimeiseksi vielä herran pehmokirjat :)

Tällaisia löytyy meidän kotoamme. Pidättekö te uusista merkkileluista vai vanhemmista retroleluista? :)

Vanhemmat vaiko puolisot?

Äiti. Isi. Avopuolisot. Lähinnä ensimmäiset.

Vauvan taloon saapuminen vaikuttaa aika suuresti vanhempiensa parisuhteeseen. Yhtäkkiä yhteistä aikaa ei olekaan niin paljon (tai ei ollenkaan),stressitaso ja väsymys lisääntyvät ja eteen tulee aivan uusia asioita ratkaistavaksi. Keskeistä onkin,miten hyvin puolisot puhaltavat yhteiseen hiileen,sillä vauva-arki vaatii paljon vuorottelua ja yhteistyötä.

Kuten arvata saattaa,myös meidän parisuhteemme on joutunut muutosmoukarin alle. Olemme myös äiti ja isi. Kärjistäen voisi sanoa,että puolisoita olemme pojan mennessä yöunille. Silloin on sitä kuuluisaa yhteistä aikaa- tai aikaa datailuun,bloggailuun tms. Vauva-arki on ainakin minusta todella raskasta,joten illalla ei juuri mitään jaksa. Ja sitten pitäisi vielä jaksaa huomioida sitä puolisotakin.

Meillä kiukutellaan toisille,mutta se kertoo vain rakkaudesta ja väsymyksestä. Tiedämme,että toinen välittää oikeasti enkä ainakaan minä ole joutunut sitä epäilemään. Luotan siihen,että Ville seisoo rinnallani,vaikka mitä tapahtuisi. Tuemme toisiammr myös perusarjessa.

Yhteisestä ajasta osaa ottaa nykyään kaiken irti. Vaihdamme kuulumisia ja puramme toisillemme sitä,miten syvältä kouluhommat ovat :D Ville on ihana siitä,että vaikka häntä kuinka väsyttäisi,hän huomioi ja muistaa antaa hellyyttä. Minä taas olen usein niin koomatonttu,että unohdan hellimisen välistä.. mutta sitten tulee halipula ;)

Vaikka vauva-arki koetteleekin parisuhdettamme välistä aika rankastikin,mielestäni parisuhteemme on vahvempi kuin koskaan. Rakkaus toisiimme ja Alexiin pitää meidät nimittäin tiiviisti yhdessä. Myöskään hyvästä huumorintajusta ei ole ollut haittaa! Olen äärettömän onnellinen siitä,että minulla on näin ihana mies ja Alexilla isi♡ Parisuhde on minusta kuin hyvä viini: se vain paranee vanhetessaan ;)

Hassut toistensa paremmat puoliskot plus pieni kurkistelija ♡

Alex 3 kk

Johdanto tulevaan: tämä teksti on kirjoitettu 20.9. Joku kuitenkin unohti julkaista sen ajallaan ;)



Kolmen kuukauden rajapyykki ylittyi siis eilen, ei tänään. Eilen kuitenkin kävimme Mammuttimarkkinoimassa, joten väsyneenä ei jaksanut edes yrittää kirjoittaa mitään sen jälkeen. Mutta saatiimpa muuten halpoja vaippoja!

Alexilla oli kolmikuukautisneuvola keskiviikkona ja tässä melkein uunituoreet mitat (Suluissa 2 kk-mitat):

Paino: 7170 g (6795g)
Pituus: 64 cm (61,2cm)
Pipo: 41,1 (40,2)


Poika on kuulemma alkanut solakoitumaan, mutta tämä johtunee siitä, että Alex liikkuu paljon enemmän kuin kuukausi sitten. Myös pituutta oli tullut hienosti ja Alex osasi itse suoristaa itsensä mittauspaikalla. Ei siis ihme, jos ei enää 62-kokoiset bodyt inahdakaan päälle! Housut mahtuvat, vaikka maha onkin aika pullea ;) Vauhti on aika hurjaa, mutta neuvolatäti kielsi hyvin jyrkästi soseiden aloituksen. Tämä mammahan oli ostanut jo perunat, siivilät sun muut valmiiksi, mutta ei! Kuulemma pitää antaa korviketta lisänä, jos pojalle jää nälkä. Hieman tämä ihmetyttää, mutta kaipa sitä sit pitää mennä näillä ohjeilla ainakin niin kauan, että rokotteiden jälkioireet loppuvat.

Neuvolakäynti sujui aluksi todella hyvin. Alex sai kehuja erityisesti jäntevyydestään, hyväntuulisuudestaan, juttelustaan ja siitä, että osaa nostaa itsensä ja pysyä ylhäällä pitkään todella hyvin mahallaan ollessaan. Helistintä seurattiin innolla ja askeleetkin tulivat pyytelemättä.

Mutta sitten olikin rokotteiden aika...Kuten jo viime päivityksessä kerroin, rokotteiden laitto jännitti minua aika lailla. Rota meni kuitenkin suun kautta jo paremmin eikä poika yskinyt läheskään yhtä paljon kuin viimeksi. Piikit taas eivät olleet yhtään mukavia. Alexin naama muuttui sillä samalla hetkellä kun pistettiin punaiseksi ja huuto oli hirveä! Ja kun toinen rokote piti pistää vielä toiseen reiteen :( Itku oli lohdutonta pitkän aikaa, kunnes sain rauhotettua pojan rinnalle. Urhea pieni taistelija simahtikin sitten heti syötyään vaunujen tärinään <3

Liikkuminen ja motoriikka

Neuvolassa kerkisin kertomaan, että Alex ei ole vielä kierähtänyt, mutta yritystä on ollut. Ja kuinkas kävikään- herra pyörähti mahalta selälleen samana iltana! :) Meillä on siis jo kierähetty toisinpäin, mutta selältään ei olla päästy vielä mahalleen, vaikka kovasti yritystä onkin ollut. Alex osaa kannatella itseään todella pitkiäkin aikoja mahallaan ollessaan ja heiluttelee jalkojaan ilmassa. Selällään ollessa uusi lempparijuttu on nostaa selkä karrelle; etenkin silloin, kun herralle yrittää laittaa puhdasta vaippaa päälle! On hassunhauskaa, kun pylly väistääkin vaipan ja saa nakuilla vielä hetken pidempään :)

Eteenpäin meillä ei juurikaan liikuta, ellei jalkojen taakse satu jotain mistä potkaista vauhtia. Omatessaan lyhyen pinnan eteenpäin pääseminen on aika hankalaa; se kun ei tapahdu sekunnissa. Potkut kuitenkin ovat jo paljon vahvempia jalkojen vahvistumisen myötä. Tätä on treenattu iskän ja äidin sylissä seisomalla, koska korkealta näkee paremmin ;)

Alex ei vielä halua tarttua leluihin, vaan ennemminkin vetää kätensä pois, jos hänelle tarjoaa lelua. Kädet tuntuvat olevan vain syömistä varten; vasen nyrkki on suussa jatkuvalla syötöllä. Erityisesti äidin tukkaa ja paitaa on kuitenkin jo todella mukava repiä. Ja ne irronneet hiukset, ne ovat aarteita ja kallisuuksia, joita ei saisi ottaa herralta käsistä pois :D

Sosiaalisuus

Meidän pieni hurmuri nauttii huomion keskipisteenä olosta täysin rinnoin. Huomiota haetaan aktiivisesti ja juttua riittää! Alex oppii jatkuvasti uusia äännähdyksiä ja päristelyjä ja osaa odottaa vuoroaan keskustellessa. Juttua kerrotaan myös muille kuin ihmisille. Herra hymynaama on oivaa juttuseuraa,samoin Alexin uusi suosikkilelu Valle Valas!

Alex osaa edelleen olla hyvin jääräpäinen ja määrätietoinen. Jos jokin ei suju,tulee joko huuto tai huutoitku. Ja aut armias,jos herra jää yksin leikkimään.. Pienet silmät seuraavat sinua minne menetkin,mutta jos katoat,  tulee hätä! Ja silloin on parempi juosta äkkiä pelastamaan tämä pieni tuttiritari lattialta.

Ruokailu ja unet

Alex ruokituttaa itsensä edelleen rintamaidolla,ellei äiti satu olemaan jossain menossa. Silloin syödään korviketta iskän syöttämänä pullolle naureskellen :) Viime aikoina syömisen kanssa on ollut ongelmia,mutta poika kuitenkin syö noin puolentoistatunnin välein. Yöllä väli saattaa olla pidempikin äidin onneksi.

Meidän tuttiritari nukkuu vaihtelevasti yönsä. Tästä kirjoiin jo aiemmin eikä tilanteeseen ole tullut muutoksia. Äiti kuitenkin toivoisi,että unipätkät alkaisivat pikku hiljaa pitenemään kiinteiden myötä ;)

Herra 3 kk♡

 Leikkihetket pikku ukon kanssa on silkkaa parhautta!

Poika ja pottu

 Tänään se alkoi. Nimittäin kiinteiden maistelu. Ja voi kyllä,neuvolatädin vastustuksesta huolimatta. Me nimittäin ajattelimme,että tiedämme,mikä on pojallemme hyväksi. En usko,että poika menee pilalle siitä,että aloitimme kaksi viikkoa etuajassa. Sitä paitsi,monet aloittavat maistelun jo aiemminkin. Joten potut laitettiin tänään porisemaan!

Päätettiin siis aloittaa perunalla,sillä se ei ole makea, joten vauva ei heti totu makeaan. Makeat tulevat meillä kuvioihin vasta piiitkän ajan päästä. Ei makiaa mahan täydeltä ;) Perunaa suositellaan muutenkin ensimmäiseksi maisteluainekseksi.

Meillä sose valmistettiin siis itse. Se ei ollut mitään ydintiedettä ja aion jatkossakin valmistaa pojan ruoat mahdollisimman pitkälle itse. Keitin helposti hajoavia perunoita muutaman (vain yksi oli pojalle tarkoitettu) ja muussasin sitten haarukalla muovikipossa. Sekaan laitoin korviketta,koska omaa maitoa ei siinä hetkessä kerinnyt pumppailla. Sitten vain koko mössö siivilän läpi ja avot!

Alex sai maistella pottusosetta ensimmäistä kertaa sitterissä. Lappu kaulaan ja suu auki. Kuten kuvista voi päätellä, Alex ei osannut juuri arvostaa pottumössöä. Kaikki sinne tarkoitettu meni kyllä todella hienosti suuhun. Sosetta pyöriteltiin suussa ihmetellen ja irvistellen. Ja lopulta suurin osa olikin sitten jo ruokalapulla. Huomenna sitten kokeillaan uudestaan. Jotain hyvää tässä soseilussa kuitenkin oli;nimittäin se,että tuttu ja turvallinen maito maistui jälleen todella mainiolta ;)

Alex ei saanut potusta vatsanväänteitä ja olikin koko illan todella hyvällä tuulella. Tottakai välistä piti vähän komentaa,jos ei saanut tarpeeksi huomiota tai maito maistui väärältä :) Meidän pikku ukko on kyllä maailman suloisin tapaus aina välistä,kun sille päälle sattuu. Kattokaa nyt tätä pientä suurta touhottajaa ♡ 

Alex saa minut pakahtumaan onnesta ja ylpeydestä♡ Kyllä me vielä saadaan soseetkin maistumaan! 

Äidin hurvittelupäivä

Sanalla sanoen minä olin eilen illalla aivan naatti. Siis todellatodella väsynyt kaikkeen. Illalla ilmaisin Villelle pienen varovaisen toiveen omasta ajasta. Sieltä suunnasta näytettiin vihreää valoa,joten tänään minulla olikin sitten ns. "Vapaapäivä".

Vapaan kunniaksi päätin lähteä kaupungille pyörimään,sillä viime kerrasta oli jo hyvä tovi. Sitä paitsi ajattelin,että olen ansainnut jotain kivaa ihan vain itselleni. Ehdin 11 bussiin ja hurautin kaupunkiin! Ja jouduin jopa tällä kertaa maksamaan bussista,sillä vauva jäi vaunuineen isän hoiviin. Mutta sainpa ainakin valita oman istumapaikkani ;)

Keskustaan päästyäni suuntasin ensimmäisenä kirpparille. Äidin oma päivä ja löysin Allulle kaksi paitaa.. niin tyypillistä! :D Sieltä sitten oli hyvä siirtyä kauppakeskukset tarkastaa. Oon jotenkin tosi huono ostaa mitään uutena,vaan suuntaan suoraan alelaareille. Onnekseni näitä löytyi riittävästi ;)

Löysin paljon mukavia asioita,vaikka mitään en juuri lähtenyt etsimään. Tärkeämpää oli saada aikaa vain itselleni. Ajatella jotai muuta kuin vauva-arkea. Ottaa irtiotto. Olla miettimättä,että kohta pojalla on jokin hätänä. Sain kallisarvoista aikaa ladata omia akkujani. Vaikka jalat kiittivät parin tunnin kävelyrumbasta,olin äärettömän rauhoittunut ja onnellinen palatessani kotiin. Ymmärsin,että tarvitsisin itselleni omaa aikaa useamminkin,että jaksan paahtaa opparia eternpäin vauva-arjen ohella. Vaikka olin väsynyt,jaksoi puuhailla aivan eri tavalla Alexin kanssa. Tunsin oloni pitkästä aikaa vähemmän ahdistuneeksi.

Mietin,miten saisin aikaa vain itselleni. Tämähän on vain järjestelykysymys ja aika iisi sellainen,jos tarkemmin miettii. Ehkä minä sitten ensi viikolla lähden vaikka lenkille ilman niitä vaunuja,vaikka niiden kanssakin ulkoilu on varsin mukavaa ;)

Ostokset. Tuli muuten aika surkee kuvanlaatu näköjään

Jos en olisi äiti

Joskus sitä tulee mietittyä,millaista elämäni olisikaan,jos Alexia ei olisi. Olisiko elämäni helpompaa ja stressittömämpää? Mitä minä tekisin juuri nyt? Listaan tähän ajatuksiani siitä,millaista elämäni todennäköisesti olisi;kukaanhan ei voi tietää sitä oikeaa "totuutta"

Jos en olisi äiti...

Söisin kaikki ateriani lämpiminä. Aamupalani olisi todennäköisesti monipuolisempi enkä söisi vain jotain,mitä pystyn vauvan viihdyttämisen ohella. Söisimme myös Villen kanssa yhtä aikaa,kenties jopa ruokapöydän ääressä!

Valvoisin pitkään ja nukkuisin vieläkin pidempään. Etenkin viikonloppuisin en nousisi enneen kello yhdeksää. Ja nukkuisin ylipäätään silloin kun minua väsyttäisi enkä heräisi useaan otteeseen öisin.

Viettäisin paljon enemmän aikaa ystävieni kanssa. Jaksaisin olla paljon pidempään illanistujaisissa ja jatkaisin sieltä vielä baariin tanssimaan. Vaikka en mikään juoppo olisikaan, voisin joskus ottaa vaikka yhden lonkeron. Hurrrjaa!

Lähtisin kotoa milloin haluaisin ja hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Lähtisin yksin lenkille;tosin valittaen siitä,ettei minulla olisi taaskaan seuraa. Nyt muuten on!

Välittäisin paljon enemmän muiden mielipiteistä. En poistuisi kotoa koskaan meikittä,sillä en pitäisi itseäni muuten kauniina. Käyttäisin myös haluamiani vaatteita ja korollisia nilkkureitani,jotka tällä hetkellä pölyttyvät vaatehuoneen kaapissa. Kaulassani roikkuisi myös pitkiä kaulakoruja,mikä nyt on mahdotonta pienen miehen tarrautumismaistelu-kauden takia :D

Ajattelisin asioista eri tavalla. En kiinnittäisi huomiota mm. Autojen turvallisuuteen, bussien matalalattioihin enkä varsinkaan siihen, pääseekö vaunuilla jokaiseen haluamaani paikkaan.

En tietäisi,miltä tuntuu rakastaa toista niin paljon,että heittäisi oman henkensä toisen puolesta. Mutta ennen kaikkea en tietäisi,miten paljon onnea ja ylpeyttä äitiys voi tuoda mukanaan. Vaikka raskauden jälkeinen masennus yrittää välistä viedä minut mukanaan,on minulla aihetta olla äärettömän onnellinen. Minulla nimittäin on maailman ihanin perhe. Enkä vaihtaisi sitä mihinkään,vaikka välistä siltä voisi tuntuakin.Koska minä olen äiti ja ylpeä siitä :)