Uuden vuoden vaihde

Meillä oli ensimmäinen uusi vuosi perheenä ja vietimmekin sen kotona. Kävimme tosin tänään ostamassa Alexille uudet matkarattaat (joista kertonen myöhemmin) sekä katsomassa ilotulitusta. Muutama hullu raketti tosin ehdittiin vaan nähdä, kun sattui pieniä kommervenkkejä matkalla. 

Vuosi 2014 on ollut hyvin muistorikas ja todella paljon edellisistä elinvuosistani poikkeava. 

Vuonna 2014:

-Koin, miltä tuntuu olla oikeasti PAKSUNA

-Alex syntyi 19.6.2014 ja meistä tuli oikea perhe  <3

-Opettelin olemaan kotiäiti ja opiskelin samalla

-Valmistuin sosionomiksi

-Vietin ihania hetkiä läheisteni kanssa

-Ennen kaikkea kasvoin suunnattoman paljon

Ja koska vuoden vaihde on jännää touhua, myös Alexilla oli tänään muutama "eka kerta"

1. Ensimmäinen ilotulitus matkarattaista tiirailtuna. Jännää, tosi jännää!
2. Alex oppi istumaan ilman tukea
3. Ensimmäinen merkitsevä sana: ÄITI!!! Ensin tuli ättä, tättä ja sitten se oikea. Äiti. Sydämeni suli välittömästi ja kyynel nousi silmään. Niin pieni asia, mutta silti niin ihana. (ja se tuli sitten useammankin kerran, samoin iti) <3 

Koska haluan viettää aikaa Villen kanssa vielä tänä iltana, päädyn toteamaan vain kaikille 

OIKEIN RAILAKASTA UUTTA VUOTTA 2015!!

Mie oon viimein valmis!

Muikea juhlalook

Eilen se tapahtui; viimein sain sosionomin paperit kouraani ja fiilis oli huikea! Kolme ja puoli vuotta itkua, naurua, stressiä ja onnea oli takanapäin. Itse valmistujaiset olivat onneksi suht tiiviit, sillä kukapa jaksaa istua napottaa aloillaan monta tuntia. Onneksi tarjoilut veivät sitten tuota istumisen harmitusta pois ;)

Toisaalta fiilis on haikea, sillä tutustuin opintojeni aikana aivan huippuihin, ihaniin ihmisiin, joista osaa en todennäköisesti  tule näkemään enää. 

Minulla ei myöskään ole mitään arkea rutinoittavaa kaavaa; ei kahdeksaksi koululle ja kolmen jälkeen pois. 

Kaipaan myös hassuja hetkiä etenkin luovien tunneilta. Meidän ryhmä nimittäin osasi irrotella!

Olen todella onnellinen, että sain kulkea tämän matkan juuri STSNS11B-ryhmän kanssa, sillä olen kasvanut opintojeni aikana todella paljon ja te olette auttaneet minua siinä. 

Olette ihania <3

Meidän perheen juhlajuomat. Isille ja äidille kultaskumppaa ja pienelle miehelle maitoa, vaikka hän olisikin kovasti halunnut maistaa äidin lasista..

Jatkot on aina parhaat

Alex odotti äitiä kotona :)

Kuuluu,kuuluu,hyvää kuuluu

Tässäpä pientä katsausta meidän viikkoon,sillä ei ole tullut taas kirjoitettua. Kuron siis yhdellä postauksella viikon kiinni ;)


Maanantai
Hyvin tavallinen kotipäivä kahdestaan Nallukan kanssa,lukuunottamatta Konttireissua. Mukaan tarttui hieman joulukamaa (kyllä,meillä laitetaan ainakin vähän joulua),pyykkikori sekä punainen Plaston taaperokärri viidellä (5!) eurolla! Siis ihan huippuhyvä löytö! Kyllä kelpaa Alexin kohta taapertaa kärreinensä. Nyt herra tyytyy vaan jyrsimään kärryä,jos se tielle sattuu :)


Maanantaina tuli taas muistutus myös siitä,millainen se vähän pienemmän vauvan niskakakka olikaan;tällä kertaa se sattui tulemaan vaan astetta isommalle vauvalle. Aluksi luulin vain pieneksi ylälaittomaksi,mutta bodyn varovaisen poisto-operaation seurauksena huomasin,että kaveri oli kirkaimellisesti paskassa. Niskaan asti. Mitenkö näin pääsi tapahtumaan? En totisesti tiedä. Poika oli minulla sylissä kakan tullessa,ilmeisesti se on siis tullut astetta kovemmalla paineella :D

Jokainen lelu on saatava

Tiistai
Kotipäivä. Lenkkeilyä pojan kanssa ikävässä ilmassa. Ei muuta kerrottavaa päivästä. Illalla tosin mnä olin pitkästä aikaa omilla menoillani,kun kävimme luokkalaisteni kanssa syömässä Amarillossa. Oli ihanaa istua vielä yhdessä iltaa syöden aivan älyttömän hyvää ruokaa, kaikkia kun ei välttämättä enää valmistumisen jälkeen näe. Mutta niin, seura oli hyvää, kuten myöd ruoka. Söin Amarillo chicken burgerin, joka oli todellatodella hyvä kanapurilaiseksi :P Jälkkäriksi söin brownien vaniljajäätelöllä ja suklaakastikkeella. Oli muuten aika täys olo,mutta todellakin suosittelen Amarilloa ja kyseisiä ruokia ihan kaikille,oli sen verta nannaa! :)

Ainut kuva Perheentalolta.. :(

Keskiviikko
Meillä oli Alexin kanssa treffit Vuosi elämästäni (klik) blogin kirjoittajan Miran ja hänen ihanan aurinkoisen tyttärensä Aadan kanssa. Treffasimme Perheentalolla,joka osoittautui oikein oivaksi paikaksi vierailla myös näinkin pienen ihmisen kuin Alex kanssa: tekemistä,tutkittavaa ja kivoja leluja oli vaikka kuinka!


Emme ole aiemmin treffailleet mammoja ja vauvoja,joten minua hieman jännitti,miten me pärjätään. Mielestäni meillä oli kuitenkin todella mukavaa;kiitos Mira sinulle siitä! Oli helpottavaa saada tällainen breikki arkeen ja voida jakaa ajatuksiaan :) Äitinä oli myös ihana seurata Alexin touhuilua Aadan ja toisenkin vauvan kanssa :) Alexhan oikein kunnostautui ja esitteli äidilleenkin ensimmäiset konttausaskeleensa. Ei  kai sitä huomaa,että täällä kirjoittaa yksi lapsestaan hyvin ylpeä mama? ;) ♡ Vaikka uupu tulikin herralle vähän kesken kaiken, huomasin selvästi,että poika nautti pienestä seurasta. Eikä ihmekään,kun äidin naamaa näkee kaiket päivät! :D Siispä seuraa kaivataab edelleen!




Torstai
Eilen meillä oli kylässä känkkäränkkä ja poika temppuskin koko päivän aamusta iltaan. En tiedä oliko syynä vuotava silmä vai hammas,mutta kyllä muuten kiukutti ja äidin hermot olivat lujilla... Illasta meidän piti vielä käydä Lidlissä ja imuroida. Väsyttävää? Toki. Epäonneksemme Alexin temppuilu jatkui kuitenkin vielä läpi yön. Nukkuminen oli katkonaista,sillä herra halusi vain kieriä sängyssään. Ja sitten kiukutti. Ja itketti. Ja muös vanhempia kiukutti,kun väsytti niiiiiin paljon.. Oisko kellään vinkkejä,miten saada pikku ukko rauhottumaan unille?



Perjantai
Minun päiväni alkoi vaille kuusi,kun Alex päätti herätä niin hyvin nukutun (not!) Yön jälkeen. Isi sai vielä nukkua tunnin synttäreidensä kunniaksi. Sen aikaa me hoidimme Alexin kanssa aamutoimet ja lopulta menimme herättämään Villen paketin ja laulun kera. Alexin oli tarkoitus soittaa helistimellä,mutta hänpä halusikin mutustaa isin pakettia! :D Myös paketin sisältö kiinnosti suuresti ja boxeripakkaus joutui suuhun tuon tuosta. Höpsö bebetin ♡

Nyt Alex on unilla,mie koomaan. Isin on tarkoitus tuoda synttäriateria tullessaan. Ehkä leivomme vielä kakunkin tänään,tarpeet siihen ainakin on :) Ehkä minäkin saan otettua pienet tirsat jossain välissä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!! :)

Meillä harjoitellaan lusikan käyttöä :)

Some superheroes don't have capes..They are called Dad

Olen aika pitkälti puhunut blogissani minusta ja pojasta,jolloin meidän isi on jäänyt hieman huomiotta. En tiedä,mitä mieltä herra itse on asiasta,mutta ajattelin koota tällaisen "kokoelman" asioista,mikä tekee Villestä meidän perheen superdaddyn:

1. Isi on vahva. Isi jaksaa nostaa Alexin monenmonta kertaa ylös,pomputtaa,kantaa viikon ruokaostokset yksin ja avata Allun ruokapurkit
2. Isi huolehtii äidin jaksamisesta. Isi on monta kertaa syksyn aikana joustanut omista jutuistaan, jotta äiti ei kaatuisi aivan väsyneenä maahan. Tiedän, että voin aina pyytää Villeltä apua.
3. Isi on mainio unilelu. Isi ottaa öisin Alexin kainaloon, jos pienelle miehelle ei meinaa tulla uni silmään. Siihen lämpöön on turvallista nukahtaa.
4. Isi on leikkisä. Allulla ja isillä on aivan omat metkat leikkinsä, joita on hauska seurata
5. Isi on rauhallinen. Isi on meidän perheen viilipytty eikä liiemmin räjähtele, toisin kuin äiti; tasapainotammekin aika hyvin toisiamme ;). Asiat tehdään rauhallisesti eikä stressata turhasta.
6. Isi "uhrautuu". Isi ottaa nykyään aika usein aamuisin Alexin olkkariin, jotta minä saan nukkua vielä hieman lisää. Ville valmistautuu kouluun lähtöön, Alex puuhaa omia touhujaan ja seuraa toimia. Ja äiti nukkuu, aaah..
7. Isi antaa omaa aikaa äidille. Minulla on omaa aikaa joka päivä edes jonkun verran. Vuorottelemme esimerkiksi iltaisin sitä, kumpi ryömii Alex-herran kanssa lattialla. Isi myös antaa äidille vapaailtoja, jolloin äiti voi vaikka hieman humputella (kuten tänään)
8. Isi ottaa asioista selvää. Isi osaa käyttää tehokkaasti nettiä ja osaa etsiä vastauksia häntä arveluttaviin kysymyksiin. Ja myös niihin, mitä äiti ei aina tajua edes etsiä..
9. Isi vetää yhtä köyttä. Meillä on samoja mielipiteitä kasvatuslinjoista, joita pitkin haluamme kulkea yhdessä. Emme ole tiukasti yhtä mieltä joistakin asioista, vaan osaamme keskustella asioista tarpeen tullen. Isi myös tukee äitiä, jos joku kyseenalaistaa jotakin kasvatusmetodia. 
10. Isi on järkevä. Isi ei haikaile kalliiden syöttötuolien perään, vaan miettii järjellä asioita, ei tunteella. Isi myös ymmärtää, ettei Alex tarvitse koko vaatekaapillista vaatetta eikä miljoonaa eri lelua. Vaikka ne olis niiiiiin söpöjä! ;)
11. Isi opettaa Alexille elämän perusasioita. Kuten miten kaukosäädintä ja puhelinta käytetään. Insinööri-isi ;)
12. Isi on kotona. Meidän isi ei kreisibailaa joka ilta, vaan viettää aikaa perheensä kanssa.
13. Isi tiedostaa tosiasiat. Kuten, ettei vaatteiden värillä ja kuoseilla ole pojalle väliä. Esimerkiksi oranssit housut ja sininen paita sopivat hyvin yhteen, vaikka kuosit ovat mitä ovat. 
14. Isi on pitkämielinen. Ei haittaa, vaikka Alex vähän kokeilee, miltä parta oikein tuntuu. Tai miltä villasukat maistuu. 
15. Isi on rohkea. Isi vaihtaa öisin vaipat, jos iso vahinko sattuu yllättämään. Isi kohtaa haisevat yllätykset rohkein mielin myös päivisin, eikä (juuri) valita :D
16. Isi ajattelee Alexin parasta. Kun äiti miettii, mitä kaverit sanoo, jos vauvan ottaa mukaan jonnekin, isi ajattelee järjellä. Äidillä kun on joskus liian kova miellyttämisenhalu, niin on hyvä, että oikeasti on myös sellainen, joka sanoo et "hei, tää on meidän lapsi. Jos se on jollekin ongelma, niin fine. Alex on tärkeämpää kuin jotkut juhlat tms"
17. Isi rakastaa. Kaikkein tärkeimpänä pidän kuitenkin tätä, että isi rakastaa perhettään. Ja näyttää sen, toisin kuin suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu. Ja tiiätteks mitä, myökin rakastetaan Allun kaa meidän isiä ihan hirrrrmuisesti! <3 Joten..

Alexin päivä

Ihan näin aluksi toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! On se hienoa, että meillä on edelleenkin itsenäinen maa ja saamme päättää demokraattisesti oman maamme sisäisistä asioista. Vielä kun sitä maalaisjärkeä saataisiin tuonne eduskuntaan asti. Ainahan sitä voi toivoa joulupukilta,eikös? ;)

Minun perheeni perinteenä on ollut tehdä pitaleipiä aina itsepäisyspäivänä (sekä katsoa sitä pukuloistoa masut pyöreinä). Miksipä muuttamaan siis hyvää perinnettä, perinne jatkukoon myös pienemmällä kokoonpanolla Joensuun suunnalla! :)
 Ps. oli muuten tosi hyviä <3

Kirjoittaminen on taas saanut jäädä erinäisistä syistä, joita en ala sen enempi luettelemaan. Tyydyn vain toteamaan, että muutakin elämää on ollut, mutta yritän (edelleen) parantaa tapani ja kirjoitella vähän useammin. Olen jo pitkään ajatellut toteuttaa Alexin päivä-postauksen; siis kertoa, millainen pikku heebon tyypillinen päivä on. Tervetuloa yhteen, kiljumisen- ja kuolantäyteiseen päiväämme!

Alexin päivä alkaa  äidin ja isin harmitukseksi yleensä kuuden ja seitsemän välillä. On hyvin harvinaista, että meillä nukutaan seitentä pidemmälle. Tuolloin sängystä alkaa kuulua iloinen vinkuminen ja hyminä ja vanhemmat koittavat ehkä vielä saada pienen ihmeensä nukahtamaan-aivan turhaan. Nyt on laitettava valot päälle, että pieni herra pääsee touhuamaan! Ensin siristellään ja hieman haukotellaan, mutta pian ollaan mahallaan, syödään äidin tukkaa, kiljutaan ja sanotaan "maaammmmm"! :)

Joinakin aamuina molemmat vanhemmat on Allun kavereina sängyssä. Joskus jompi kumpi vaan sattuu pojan harmiksi simahtamaan ;)

Alexin päivä sujuu pääasiassa allaolevan järjestyksen mukaisesti, mikä siis piti jättää isin tueksi äidin opparin seminaaripäivän ajaksi ;) Alexilla on yksi (kohta jo kaksi!) hammas, joten hampaiden harjaamisesta on tullut osa aamurutiinejamme. Yleensä hampaiden harjaaminen on hassua, kun harja kutittaa ikeniä, mutta etenkin tänä aamuna se oli todella epämukavaa kiitos puhkeavan legopalikan. Tosin hammastahna maistui yhtä hyvin kuin aina ennenkin :) 

Hampaiden pesun jälkeen vaihdetaan yleensä vaippa ja vaatteet, samalla rasvaten kintut ja kädet, jotka meinaavat edelleen kuivua. Alex ei pahemmin tästä välitä, vaan yrittää karata hoitoalustalta pyörimällä. Kun paidan hihat on vihdoin ja viimein saatu paikalleen, poika saa d-vitamiinit ja reladropsit massuun. Pitää myöntää, että tukan harjaaminen meinaa unohtua ainakin minulta harva se päivä; tuossa kun ei ole juuri enää mitään harjattavaa :D 

Alex jaksaa aamuisin touhuta maitoenergialla sen puolitoista tuntia ennen kuin tulee väsy; yöunet kun tahtovat jäädä välistä vähän turhan lyhkäsiksi, kun uuteen päivään on herättävä hyvissä ajoin! Ennen päikkäreitä Alex puuhaakin aika paljon omiaan, tutkii äidin aamupalaa, saalistaa villasukkia ja katselee tyytyväisenä lastenohjelmia kikatellen samalla äidin päristelylle. 

"häh! mittee sie kuvvaat?"

Alex nukkuu aamusta yleensä reilu tunnin päikkärit, jonka aikana äiti ehtii hyvin syödä lisää aamupalaa, pestä astioita, pukea jne. Hommat katkeavat kuitenkin siihen, kun makkarista alkaa kuulua liikkumisen ääniä. Paikalle on mentävä heti tai saattaa löytää Alexin makuupussin sisältä tms. Mahdotontako? No ei  :D

Näin iloinen pikku ukko meiltä löytyy päikkäreiden jälkeen

Tälle Alexin pinnis näyttää usein päikkäreiden jälkeen. Reunasuojat on revitty alas, että voi hieman kurkkia maailmaa, lakanat on myllätty ja tutit heitetty lattialle. Kuten arvata saattaa, myös poika on aika nurinkurisesti hyvin usein tuolla, kun sen ehtii noutaa :)

 Aamupäikkäreiden jälkeen Alexilla on eka soseruoka; yleensä se on tähän asti ollut kasvissosetta, mutta nyt olemme antaneet myös kanakasvissosetta, joka ei juuri ole ollut herran mieleen. Maidolla ja bataatilla tuunattuna uppoaa kuitenkin oikein mainiosti. Alex syö sitterissä "istuen" ja potkii jaloilla tahtia: "ruokaa suuhun, vauhtia vauhtia!" :) Ruuan jälkeen herra osaa jo avustettuna juoda itse nokkamukista vettä ja huuhdella näin pienen suunsa. 

Tällä ruokailulla ja sen jälkeiselle maitotankkauksella jaksetaankin puuhata sitten hieman pidempään, päälle pari tuntia, kun uni alkaa taas tulla silmään. Meillä toiset päikkärit vietetään aina ulkosalla, joten eikun poika pukuun ja varastoa kohti! Meillä vaunut tosiaan on ihan varaston perällä meidän omassa kopissa ja sieltä ne on JOKA KERTA (huoh!) noudettava ja takasin raahattava.. Pukua ei voi missään nimessä laittaa pojalle kiinni, sillä tämä vaununhakureissu ottaa oman aikansa. 

Vaihdellen ihan päivästä, ulkona nukutaan puolesta tunnista kahteen tuntiin. Kun tärinää riittää, uni on yleensä kuitenkin taattu! Joskus kuitenkin vierestä sattuu ajamaan joku kovaääninen auto, joka herättää pojan. Myös liikennevalot ovat joskus ehdoton välttämisen aihe!

Tällä viikolla sain idean kokeilla, pitäisikö Alex jo kiikkumisesta- ja nyt se on osa päiväämme. Kiikkumaan on päästävä! :) Kattokaa nyt tuon pienen ilmettä, kun toinen on ihan ihmeissään ja innoissaan yhtä aikaa <3 Siispä joka lenkin jälkeen käydään vähän aikaa kiikkumassa ja kokeilemassa, miltä se kävely ja pomppinen tuntuu lumisessa maassa. 

"Oho! Mikäs toi on? Ja toi? "

 Sisälle päästyämme riisumme ja Alex syö usein puolikkaan muussatun banaanin välipalaksi. Bansku on yksi herran ehdottomista lemppareista: sen kanssa ei ehdi edes pelleillä, vaan kaikki on saatava masuun ja heti ;) Banskun päälle otetaan myös siemaus maitoa. 

"Tässon tää suhinatumppu. Miltäs se kuulostaa, kun hankaa lattiaa vasten.."

"Eksä äiti riisukaan mua? "

Alexin iltapäivä koostuu leikeistä, pyörimisestä, maailman tutkimisesta ja konttaamisen harjoittelusta,näin tiivistetysti. Joka päivä on myös luettava kuvissa näkyvä Arvaa kuka-kirja vähintään kerran. Lukemisen jälkeen Alex tykkää makustella kirjaa ajan kanssa. 

"Kukas se tässä matolla telmii, pehmoiset tassut ja punainen suu. Pomppii ja naukuu ja kehrää ja kellii. Sehän on kissa, kukapas muu!"

Herra pekonilta (possulelu) Alex oppi ilmeisesti kiljumisen. Possulelu vinkuu, niin myös minä!

Välistä Alex ehtii tekemään hieman kotihommia äidin kanssa. Pyykin kerääminen on erityisen hauskaa, kun niitä voi vähän makustellakin. Alex osaa myös sulkea ja aukaista oven; sitä kun harjoitellaan aina isin lähtiessä kouluun. 

 Alex tykkää puuhailla paljon lattialla ja tutkia maailmaa, mikä vähentää sylissäoloaikaa. Välistä syliin on kuitenkin aivan pakko päästä ja siinä kyöhnätään oikein urakalla. Liian tylsää ei kuitenkaan saa olla, muuten tulee äkkinäinen kiirus muualle!

"Äiti, mie otin tän ampparinkin mukaan tähän kuvaan"

Alex menee joustavasti kolmen,neljän kieppeillä viimeisille päikkäreilleen. Päikkäreiltä herättyä isi tuleekin jo kotiin ja ilo on suuri! Vihdoin ja viimein molemmat vanhemmat ovat kotona ja Alex saa tuplamäärän huomiota! :) Isille on myös pakko kertoa kaikki päivän tapahtumat; ennen sitä ei auta karata edes vessaan :D

"Jos mie meen tänne peiton alle takasin, ollaanko kukkuuleikkiä?"

 Alex syö toisena aterianaan iltaisin nykyään puuroa ja marja-/hedelmäsosetta. Välistä äiti kuitenkin unohtaa puuron keiton, jolloin syödään pelkkää sosetta, mikä ei haittaa herra ahmattia pätkääkään; kyllä makia aina uppoaa! :P Iltatoimet aloitetaankin meillä jo seittemän maita, sillä silloin pienen miehen silmään osuu valtava unihiekkamyrsky. Pestään hampaat, rasvataan iho ja vaihetaan yökkäri päälle. Alex nukahtaa iltaisin yleensä tissille, sillä hän puuhaa niin pitkään kuin suinkin jaksaa. Kun nälkä viimein tulee,  tulee myös uni. Äiti kantaa pienen touhuajan omaan sänkyynsä, antaa tutin ja unipupun ja peittelee jo tuhisevan pikkumiehen. Nyt on pienen miehen aika siirtyä vauvojen pehmoiseen unimaahan. 

"Mitteehän tuota vielä keksis. Oiskohan jossain saalistettavia villasukkia?" 

 Osa kuvista on hieman huonoja, mutta niin on tää kuvaajakin. Kamera olisi edelleen olemassa, mutta sen akku on valitettavan lopussa (Ladatahan ei voi eli jaksa/muista). Ehkä tänkin asian suhteen voisi hieman petrata ja oikeasti ottaa näitä kuvia myös kameralla, joka hankittiin varta vasten pojan tulon vuoksi :D 

Edistystä opintojen saralla

Jo blogini esittelytekstissä kerron, että olen pian valmistuva sosiaalialan opiskelija, pieni sosionomi siis. Tämän vuoksi voisi luulla, että kirjoittaisin välistä opinnoistani, eikös? Mutta tadaa, aihetta ei olla juuri sivuttukaan. Nyt viimein otan itseäni niskasta kiinni, sillä pian en voi enää puhua opinnoistani; minä siis valmistun!

Minun viimeiseen syksyyni on kuulunut sosiaalipedagogiikan syventäviä opintoja sekä luovien syventävä lopputehtävä opinnäytetyön ohella. Ensiksi mainitut olivat aika läpihuutojuttu, sen kun olin luennoilla ja loppuseminaareissa. Tähän opintojaksoon kuului kauhukseni koko opintojen reflektio. Minimissään 15 sivua. Maksimissaan 30. Miljoona eri aihealuetta pohdittavana- ja koko homma jäi taas viime tinkaan. Fiksuna ajattelin tähdätä siihen 15 sivuun, kun se kerran oli se minimi. Mutta minähän ylitin sen jo puolessa välissä kirjoitusta... Joku ei osaa kenties tiivistämisen jaloa taitoa? 

Luovien syventävänä lopputyönä toteutin parin kanssa luovien ryhmää kehitysvammaisten asumisyksikössä. Se oli oikein mielenkiintoinen prosessi jo senkin vuoksi, että työskentelimme keskivaikeasti vammaisten kanssa. Itseäni  tämä asiakasryhmä kiinnostaa näin myös tulevaisuutta ajatellen. 

Ja sitten oli se oppari. Nyt voin tosiaan sanoa jo OLI, sillä koko prosessi on minun puolestani jo hoideltu. Opinnäytetyön työstäminen oli osaltani todella opettavainen, mutta samalla tosi väsyttävä kokemus. Sanon vain, että opparin työstäminen pienen vauvan kanssa ei ollut todellakaan mitään ruusuilla tanssimista. Varsinkaan, kun Alex ei ikinä viihtynyt lattialla yksin, ei sylissä ja nukuttamiseen meni tuhottomasti työskentelyaikaa. Onneksi minulla oli aivan huippu pari, joka jaksoi tätä vauvarumbaa ja jaksoi joustaa sekä tulla meille kotiin kirjoittamaan työtämme; hurjan suuri kiitos siitä sinulle Ilona! :) 

Sieltä se oppari tulostuu!

Ikuistamisen arvoista ;)

Niin siinä kuitenkin sitten kävi, että kaiken sen höyläämisen ja viilaamisen jälkeen saimme palautettua opinnäytetyömme 27.10. Siis pari päivää etuajassa, voitteko kuvitella! Sitä hyvän fiiliksen määrää on mukava muistella näin jälkikäteenkin :) Sinä "oikeana" päivänä kävin sitten kirjoittelemassa kypsyysnäytteen työmme menetelmistä ja niiden luotettavuudesta. Tottakai sen täyden konseptin, tiivistää kun en ossaa :D

Tällainen ukko oli opparin tulostusapuna

Opintoni huipentuivat kuitenkin perjantaiaamuun kello 8:15. Opinnäytetyöseminaari. Hrrrr, sitä jännityksen määrää! Edellisen yön nukuin ihan hyvin. mutta aamulla herätessä oloni oli jännittynyt kuin viulun kieli! Oli pakko tehdä kaikki aamutoimet nopeasti, kerrata muistiinpanot ja viimein lähteä autolla koululle. Onneksi en sentään ajanut kolaria, sen verran ajatuksissani olin. Loppujen lopuksi meidän esityksemme meni ihan mukavasti, siis omalta osaltamme. Jännitykseni karisi esityksen alun jälkeen ja pystyin kertomaan työstämme ilman muistiinpanoja (JEE!). Katsojiltakin saimme kannustavia kommentteja. Mutta sitten tulikin tarkastajan vuoro, joka tykitti opparimme läpi kappale kappaleelta. Hänen mielestään olisi pitänyt olla sitä, tätä ja tuota. Hän ei ymmärtänyt tätä ja tuota, miksi, miksi, miksi. Parhaamme mukaan vastailimme, mutta silti jäi tympeä maku suuhun; työstämme emme tule ilmeisesti saamaan kakkosta parempaa :/ Hyvä työ kuitenkin on, mutta...

Valmistumiskutsukin saapui  jo sähköpostiin :)

Seminaarit on nyt kuitenkin ohi, samoin lomakkeidentäyttämiset. Olen valmistujaisjuhlaa vaille sosionomi, eikä kukaan voi viedä sitä minulta! Kolmen ja puolen vuoden urakka on pian ohitse. On hassua, kuinka nopeasti aika oikeasti on mennyt; vastahan minä istuin ensimmäistä päivää aivan jännittyneenä auditoriossa pohtien olinko kuitenkaan oikealla alalla. Olin minä. Olen opintojeni aikana tutustunut aivan ihaniin ihmisiin, joiden toivon pysyvän elämässäni. Olen oppinut tänä aikana aivan suunnattoman paljon, voisi melkein sanoa, että olen aivan kuin eri ihminen kuin ennen Joensuuhun muuttoa. Olen kasvanut suuntaan, jos toiseenkin. Olen myös todella onnellinen, että sain tämän mahdollisuuden, sillä ilman sitä en olisi sellainen kuin nyt olen. Valmis kohtaamaan uudet haasteet työkenttien muodossa sitten tulevaisuudessa. Koin koko syksyn aikana syyllisyyttä siitä, että en voinut antautua täysin äitiydelle. Nyt viimein olen tässä, hengähdän ja olen täysiaikainen onnellinen äiti Alexille. 

Nyt voi joulu tulla. Täältä löytyy jo yksi suloinen tonttupoika! <3