Uuden vuoden vaihde

Meillä oli ensimmäinen uusi vuosi perheenä ja vietimmekin sen kotona. Kävimme tosin tänään ostamassa Alexille uudet matkarattaat (joista kertonen myöhemmin) sekä katsomassa ilotulitusta. Muutama hullu raketti tosin ehdittiin vaan nähdä, kun sattui pieniä kommervenkkejä matkalla. 

Vuosi 2014 on ollut hyvin muistorikas ja todella paljon edellisistä elinvuosistani poikkeava. 

Vuonna 2014:

-Koin, miltä tuntuu olla oikeasti PAKSUNA

-Alex syntyi 19.6.2014 ja meistä tuli oikea perhe  <3

-Opettelin olemaan kotiäiti ja opiskelin samalla

-Valmistuin sosionomiksi

-Vietin ihania hetkiä läheisteni kanssa

-Ennen kaikkea kasvoin suunnattoman paljon

Ja koska vuoden vaihde on jännää touhua, myös Alexilla oli tänään muutama "eka kerta"

1. Ensimmäinen ilotulitus matkarattaista tiirailtuna. Jännää, tosi jännää!
2. Alex oppi istumaan ilman tukea
3. Ensimmäinen merkitsevä sana: ÄITI!!! Ensin tuli ättä, tättä ja sitten se oikea. Äiti. Sydämeni suli välittömästi ja kyynel nousi silmään. Niin pieni asia, mutta silti niin ihana. (ja se tuli sitten useammankin kerran, samoin iti) <3 

Koska haluan viettää aikaa Villen kanssa vielä tänä iltana, päädyn toteamaan vain kaikille 

OIKEIN RAILAKASTA UUTTA VUOTTA 2015!!

Mie oon viimein valmis!

Muikea juhlalook

Eilen se tapahtui; viimein sain sosionomin paperit kouraani ja fiilis oli huikea! Kolme ja puoli vuotta itkua, naurua, stressiä ja onnea oli takanapäin. Itse valmistujaiset olivat onneksi suht tiiviit, sillä kukapa jaksaa istua napottaa aloillaan monta tuntia. Onneksi tarjoilut veivät sitten tuota istumisen harmitusta pois ;)

Toisaalta fiilis on haikea, sillä tutustuin opintojeni aikana aivan huippuihin, ihaniin ihmisiin, joista osaa en todennäköisesti  tule näkemään enää. 

Minulla ei myöskään ole mitään arkea rutinoittavaa kaavaa; ei kahdeksaksi koululle ja kolmen jälkeen pois. 

Kaipaan myös hassuja hetkiä etenkin luovien tunneilta. Meidän ryhmä nimittäin osasi irrotella!

Olen todella onnellinen, että sain kulkea tämän matkan juuri STSNS11B-ryhmän kanssa, sillä olen kasvanut opintojeni aikana todella paljon ja te olette auttaneet minua siinä. 

Olette ihania <3

Meidän perheen juhlajuomat. Isille ja äidille kultaskumppaa ja pienelle miehelle maitoa, vaikka hän olisikin kovasti halunnut maistaa äidin lasista..

Jatkot on aina parhaat

Alex odotti äitiä kotona :)

Kuuluu,kuuluu,hyvää kuuluu

Tässäpä pientä katsausta meidän viikkoon,sillä ei ole tullut taas kirjoitettua. Kuron siis yhdellä postauksella viikon kiinni ;)


Maanantai
Hyvin tavallinen kotipäivä kahdestaan Nallukan kanssa,lukuunottamatta Konttireissua. Mukaan tarttui hieman joulukamaa (kyllä,meillä laitetaan ainakin vähän joulua),pyykkikori sekä punainen Plaston taaperokärri viidellä (5!) eurolla! Siis ihan huippuhyvä löytö! Kyllä kelpaa Alexin kohta taapertaa kärreinensä. Nyt herra tyytyy vaan jyrsimään kärryä,jos se tielle sattuu :)


Maanantaina tuli taas muistutus myös siitä,millainen se vähän pienemmän vauvan niskakakka olikaan;tällä kertaa se sattui tulemaan vaan astetta isommalle vauvalle. Aluksi luulin vain pieneksi ylälaittomaksi,mutta bodyn varovaisen poisto-operaation seurauksena huomasin,että kaveri oli kirkaimellisesti paskassa. Niskaan asti. Mitenkö näin pääsi tapahtumaan? En totisesti tiedä. Poika oli minulla sylissä kakan tullessa,ilmeisesti se on siis tullut astetta kovemmalla paineella :D

Jokainen lelu on saatava

Tiistai
Kotipäivä. Lenkkeilyä pojan kanssa ikävässä ilmassa. Ei muuta kerrottavaa päivästä. Illalla tosin mnä olin pitkästä aikaa omilla menoillani,kun kävimme luokkalaisteni kanssa syömässä Amarillossa. Oli ihanaa istua vielä yhdessä iltaa syöden aivan älyttömän hyvää ruokaa, kaikkia kun ei välttämättä enää valmistumisen jälkeen näe. Mutta niin, seura oli hyvää, kuten myöd ruoka. Söin Amarillo chicken burgerin, joka oli todellatodella hyvä kanapurilaiseksi :P Jälkkäriksi söin brownien vaniljajäätelöllä ja suklaakastikkeella. Oli muuten aika täys olo,mutta todellakin suosittelen Amarilloa ja kyseisiä ruokia ihan kaikille,oli sen verta nannaa! :)

Ainut kuva Perheentalolta.. :(

Keskiviikko
Meillä oli Alexin kanssa treffit Vuosi elämästäni (klik) blogin kirjoittajan Miran ja hänen ihanan aurinkoisen tyttärensä Aadan kanssa. Treffasimme Perheentalolla,joka osoittautui oikein oivaksi paikaksi vierailla myös näinkin pienen ihmisen kuin Alex kanssa: tekemistä,tutkittavaa ja kivoja leluja oli vaikka kuinka!


Emme ole aiemmin treffailleet mammoja ja vauvoja,joten minua hieman jännitti,miten me pärjätään. Mielestäni meillä oli kuitenkin todella mukavaa;kiitos Mira sinulle siitä! Oli helpottavaa saada tällainen breikki arkeen ja voida jakaa ajatuksiaan :) Äitinä oli myös ihana seurata Alexin touhuilua Aadan ja toisenkin vauvan kanssa :) Alexhan oikein kunnostautui ja esitteli äidilleenkin ensimmäiset konttausaskeleensa. Ei  kai sitä huomaa,että täällä kirjoittaa yksi lapsestaan hyvin ylpeä mama? ;) ♡ Vaikka uupu tulikin herralle vähän kesken kaiken, huomasin selvästi,että poika nautti pienestä seurasta. Eikä ihmekään,kun äidin naamaa näkee kaiket päivät! :D Siispä seuraa kaivataab edelleen!




Torstai
Eilen meillä oli kylässä känkkäränkkä ja poika temppuskin koko päivän aamusta iltaan. En tiedä oliko syynä vuotava silmä vai hammas,mutta kyllä muuten kiukutti ja äidin hermot olivat lujilla... Illasta meidän piti vielä käydä Lidlissä ja imuroida. Väsyttävää? Toki. Epäonneksemme Alexin temppuilu jatkui kuitenkin vielä läpi yön. Nukkuminen oli katkonaista,sillä herra halusi vain kieriä sängyssään. Ja sitten kiukutti. Ja itketti. Ja muös vanhempia kiukutti,kun väsytti niiiiiin paljon.. Oisko kellään vinkkejä,miten saada pikku ukko rauhottumaan unille?



Perjantai
Minun päiväni alkoi vaille kuusi,kun Alex päätti herätä niin hyvin nukutun (not!) Yön jälkeen. Isi sai vielä nukkua tunnin synttäreidensä kunniaksi. Sen aikaa me hoidimme Alexin kanssa aamutoimet ja lopulta menimme herättämään Villen paketin ja laulun kera. Alexin oli tarkoitus soittaa helistimellä,mutta hänpä halusikin mutustaa isin pakettia! :D Myös paketin sisältö kiinnosti suuresti ja boxeripakkaus joutui suuhun tuon tuosta. Höpsö bebetin ♡

Nyt Alex on unilla,mie koomaan. Isin on tarkoitus tuoda synttäriateria tullessaan. Ehkä leivomme vielä kakunkin tänään,tarpeet siihen ainakin on :) Ehkä minäkin saan otettua pienet tirsat jossain välissä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!! :)

Meillä harjoitellaan lusikan käyttöä :)

Some superheroes don't have capes..They are called Dad

Olen aika pitkälti puhunut blogissani minusta ja pojasta,jolloin meidän isi on jäänyt hieman huomiotta. En tiedä,mitä mieltä herra itse on asiasta,mutta ajattelin koota tällaisen "kokoelman" asioista,mikä tekee Villestä meidän perheen superdaddyn:

1. Isi on vahva. Isi jaksaa nostaa Alexin monenmonta kertaa ylös,pomputtaa,kantaa viikon ruokaostokset yksin ja avata Allun ruokapurkit
2. Isi huolehtii äidin jaksamisesta. Isi on monta kertaa syksyn aikana joustanut omista jutuistaan, jotta äiti ei kaatuisi aivan väsyneenä maahan. Tiedän, että voin aina pyytää Villeltä apua.
3. Isi on mainio unilelu. Isi ottaa öisin Alexin kainaloon, jos pienelle miehelle ei meinaa tulla uni silmään. Siihen lämpöön on turvallista nukahtaa.
4. Isi on leikkisä. Allulla ja isillä on aivan omat metkat leikkinsä, joita on hauska seurata
5. Isi on rauhallinen. Isi on meidän perheen viilipytty eikä liiemmin räjähtele, toisin kuin äiti; tasapainotammekin aika hyvin toisiamme ;). Asiat tehdään rauhallisesti eikä stressata turhasta.
6. Isi "uhrautuu". Isi ottaa nykyään aika usein aamuisin Alexin olkkariin, jotta minä saan nukkua vielä hieman lisää. Ville valmistautuu kouluun lähtöön, Alex puuhaa omia touhujaan ja seuraa toimia. Ja äiti nukkuu, aaah..
7. Isi antaa omaa aikaa äidille. Minulla on omaa aikaa joka päivä edes jonkun verran. Vuorottelemme esimerkiksi iltaisin sitä, kumpi ryömii Alex-herran kanssa lattialla. Isi myös antaa äidille vapaailtoja, jolloin äiti voi vaikka hieman humputella (kuten tänään)
8. Isi ottaa asioista selvää. Isi osaa käyttää tehokkaasti nettiä ja osaa etsiä vastauksia häntä arveluttaviin kysymyksiin. Ja myös niihin, mitä äiti ei aina tajua edes etsiä..
9. Isi vetää yhtä köyttä. Meillä on samoja mielipiteitä kasvatuslinjoista, joita pitkin haluamme kulkea yhdessä. Emme ole tiukasti yhtä mieltä joistakin asioista, vaan osaamme keskustella asioista tarpeen tullen. Isi myös tukee äitiä, jos joku kyseenalaistaa jotakin kasvatusmetodia. 
10. Isi on järkevä. Isi ei haikaile kalliiden syöttötuolien perään, vaan miettii järjellä asioita, ei tunteella. Isi myös ymmärtää, ettei Alex tarvitse koko vaatekaapillista vaatetta eikä miljoonaa eri lelua. Vaikka ne olis niiiiiin söpöjä! ;)
11. Isi opettaa Alexille elämän perusasioita. Kuten miten kaukosäädintä ja puhelinta käytetään. Insinööri-isi ;)
12. Isi on kotona. Meidän isi ei kreisibailaa joka ilta, vaan viettää aikaa perheensä kanssa.
13. Isi tiedostaa tosiasiat. Kuten, ettei vaatteiden värillä ja kuoseilla ole pojalle väliä. Esimerkiksi oranssit housut ja sininen paita sopivat hyvin yhteen, vaikka kuosit ovat mitä ovat. 
14. Isi on pitkämielinen. Ei haittaa, vaikka Alex vähän kokeilee, miltä parta oikein tuntuu. Tai miltä villasukat maistuu. 
15. Isi on rohkea. Isi vaihtaa öisin vaipat, jos iso vahinko sattuu yllättämään. Isi kohtaa haisevat yllätykset rohkein mielin myös päivisin, eikä (juuri) valita :D
16. Isi ajattelee Alexin parasta. Kun äiti miettii, mitä kaverit sanoo, jos vauvan ottaa mukaan jonnekin, isi ajattelee järjellä. Äidillä kun on joskus liian kova miellyttämisenhalu, niin on hyvä, että oikeasti on myös sellainen, joka sanoo et "hei, tää on meidän lapsi. Jos se on jollekin ongelma, niin fine. Alex on tärkeämpää kuin jotkut juhlat tms"
17. Isi rakastaa. Kaikkein tärkeimpänä pidän kuitenkin tätä, että isi rakastaa perhettään. Ja näyttää sen, toisin kuin suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu. Ja tiiätteks mitä, myökin rakastetaan Allun kaa meidän isiä ihan hirrrrmuisesti! <3 Joten..

Alexin päivä

Ihan näin aluksi toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! On se hienoa, että meillä on edelleenkin itsenäinen maa ja saamme päättää demokraattisesti oman maamme sisäisistä asioista. Vielä kun sitä maalaisjärkeä saataisiin tuonne eduskuntaan asti. Ainahan sitä voi toivoa joulupukilta,eikös? ;)

Minun perheeni perinteenä on ollut tehdä pitaleipiä aina itsepäisyspäivänä (sekä katsoa sitä pukuloistoa masut pyöreinä). Miksipä muuttamaan siis hyvää perinnettä, perinne jatkukoon myös pienemmällä kokoonpanolla Joensuun suunnalla! :)
 Ps. oli muuten tosi hyviä <3

Kirjoittaminen on taas saanut jäädä erinäisistä syistä, joita en ala sen enempi luettelemaan. Tyydyn vain toteamaan, että muutakin elämää on ollut, mutta yritän (edelleen) parantaa tapani ja kirjoitella vähän useammin. Olen jo pitkään ajatellut toteuttaa Alexin päivä-postauksen; siis kertoa, millainen pikku heebon tyypillinen päivä on. Tervetuloa yhteen, kiljumisen- ja kuolantäyteiseen päiväämme!

Alexin päivä alkaa  äidin ja isin harmitukseksi yleensä kuuden ja seitsemän välillä. On hyvin harvinaista, että meillä nukutaan seitentä pidemmälle. Tuolloin sängystä alkaa kuulua iloinen vinkuminen ja hyminä ja vanhemmat koittavat ehkä vielä saada pienen ihmeensä nukahtamaan-aivan turhaan. Nyt on laitettava valot päälle, että pieni herra pääsee touhuamaan! Ensin siristellään ja hieman haukotellaan, mutta pian ollaan mahallaan, syödään äidin tukkaa, kiljutaan ja sanotaan "maaammmmm"! :)

Joinakin aamuina molemmat vanhemmat on Allun kavereina sängyssä. Joskus jompi kumpi vaan sattuu pojan harmiksi simahtamaan ;)

Alexin päivä sujuu pääasiassa allaolevan järjestyksen mukaisesti, mikä siis piti jättää isin tueksi äidin opparin seminaaripäivän ajaksi ;) Alexilla on yksi (kohta jo kaksi!) hammas, joten hampaiden harjaamisesta on tullut osa aamurutiinejamme. Yleensä hampaiden harjaaminen on hassua, kun harja kutittaa ikeniä, mutta etenkin tänä aamuna se oli todella epämukavaa kiitos puhkeavan legopalikan. Tosin hammastahna maistui yhtä hyvin kuin aina ennenkin :) 

Hampaiden pesun jälkeen vaihdetaan yleensä vaippa ja vaatteet, samalla rasvaten kintut ja kädet, jotka meinaavat edelleen kuivua. Alex ei pahemmin tästä välitä, vaan yrittää karata hoitoalustalta pyörimällä. Kun paidan hihat on vihdoin ja viimein saatu paikalleen, poika saa d-vitamiinit ja reladropsit massuun. Pitää myöntää, että tukan harjaaminen meinaa unohtua ainakin minulta harva se päivä; tuossa kun ei ole juuri enää mitään harjattavaa :D 

Alex jaksaa aamuisin touhuta maitoenergialla sen puolitoista tuntia ennen kuin tulee väsy; yöunet kun tahtovat jäädä välistä vähän turhan lyhkäsiksi, kun uuteen päivään on herättävä hyvissä ajoin! Ennen päikkäreitä Alex puuhaakin aika paljon omiaan, tutkii äidin aamupalaa, saalistaa villasukkia ja katselee tyytyväisenä lastenohjelmia kikatellen samalla äidin päristelylle. 

"häh! mittee sie kuvvaat?"

Alex nukkuu aamusta yleensä reilu tunnin päikkärit, jonka aikana äiti ehtii hyvin syödä lisää aamupalaa, pestä astioita, pukea jne. Hommat katkeavat kuitenkin siihen, kun makkarista alkaa kuulua liikkumisen ääniä. Paikalle on mentävä heti tai saattaa löytää Alexin makuupussin sisältä tms. Mahdotontako? No ei  :D

Näin iloinen pikku ukko meiltä löytyy päikkäreiden jälkeen

Tälle Alexin pinnis näyttää usein päikkäreiden jälkeen. Reunasuojat on revitty alas, että voi hieman kurkkia maailmaa, lakanat on myllätty ja tutit heitetty lattialle. Kuten arvata saattaa, myös poika on aika nurinkurisesti hyvin usein tuolla, kun sen ehtii noutaa :)

 Aamupäikkäreiden jälkeen Alexilla on eka soseruoka; yleensä se on tähän asti ollut kasvissosetta, mutta nyt olemme antaneet myös kanakasvissosetta, joka ei juuri ole ollut herran mieleen. Maidolla ja bataatilla tuunattuna uppoaa kuitenkin oikein mainiosti. Alex syö sitterissä "istuen" ja potkii jaloilla tahtia: "ruokaa suuhun, vauhtia vauhtia!" :) Ruuan jälkeen herra osaa jo avustettuna juoda itse nokkamukista vettä ja huuhdella näin pienen suunsa. 

Tällä ruokailulla ja sen jälkeiselle maitotankkauksella jaksetaankin puuhata sitten hieman pidempään, päälle pari tuntia, kun uni alkaa taas tulla silmään. Meillä toiset päikkärit vietetään aina ulkosalla, joten eikun poika pukuun ja varastoa kohti! Meillä vaunut tosiaan on ihan varaston perällä meidän omassa kopissa ja sieltä ne on JOKA KERTA (huoh!) noudettava ja takasin raahattava.. Pukua ei voi missään nimessä laittaa pojalle kiinni, sillä tämä vaununhakureissu ottaa oman aikansa. 

Vaihdellen ihan päivästä, ulkona nukutaan puolesta tunnista kahteen tuntiin. Kun tärinää riittää, uni on yleensä kuitenkin taattu! Joskus kuitenkin vierestä sattuu ajamaan joku kovaääninen auto, joka herättää pojan. Myös liikennevalot ovat joskus ehdoton välttämisen aihe!

Tällä viikolla sain idean kokeilla, pitäisikö Alex jo kiikkumisesta- ja nyt se on osa päiväämme. Kiikkumaan on päästävä! :) Kattokaa nyt tuon pienen ilmettä, kun toinen on ihan ihmeissään ja innoissaan yhtä aikaa <3 Siispä joka lenkin jälkeen käydään vähän aikaa kiikkumassa ja kokeilemassa, miltä se kävely ja pomppinen tuntuu lumisessa maassa. 

"Oho! Mikäs toi on? Ja toi? "

 Sisälle päästyämme riisumme ja Alex syö usein puolikkaan muussatun banaanin välipalaksi. Bansku on yksi herran ehdottomista lemppareista: sen kanssa ei ehdi edes pelleillä, vaan kaikki on saatava masuun ja heti ;) Banskun päälle otetaan myös siemaus maitoa. 

"Tässon tää suhinatumppu. Miltäs se kuulostaa, kun hankaa lattiaa vasten.."

"Eksä äiti riisukaan mua? "

Alexin iltapäivä koostuu leikeistä, pyörimisestä, maailman tutkimisesta ja konttaamisen harjoittelusta,näin tiivistetysti. Joka päivä on myös luettava kuvissa näkyvä Arvaa kuka-kirja vähintään kerran. Lukemisen jälkeen Alex tykkää makustella kirjaa ajan kanssa. 

"Kukas se tässä matolla telmii, pehmoiset tassut ja punainen suu. Pomppii ja naukuu ja kehrää ja kellii. Sehän on kissa, kukapas muu!"

Herra pekonilta (possulelu) Alex oppi ilmeisesti kiljumisen. Possulelu vinkuu, niin myös minä!

Välistä Alex ehtii tekemään hieman kotihommia äidin kanssa. Pyykin kerääminen on erityisen hauskaa, kun niitä voi vähän makustellakin. Alex osaa myös sulkea ja aukaista oven; sitä kun harjoitellaan aina isin lähtiessä kouluun. 

 Alex tykkää puuhailla paljon lattialla ja tutkia maailmaa, mikä vähentää sylissäoloaikaa. Välistä syliin on kuitenkin aivan pakko päästä ja siinä kyöhnätään oikein urakalla. Liian tylsää ei kuitenkaan saa olla, muuten tulee äkkinäinen kiirus muualle!

"Äiti, mie otin tän ampparinkin mukaan tähän kuvaan"

Alex menee joustavasti kolmen,neljän kieppeillä viimeisille päikkäreilleen. Päikkäreiltä herättyä isi tuleekin jo kotiin ja ilo on suuri! Vihdoin ja viimein molemmat vanhemmat ovat kotona ja Alex saa tuplamäärän huomiota! :) Isille on myös pakko kertoa kaikki päivän tapahtumat; ennen sitä ei auta karata edes vessaan :D

"Jos mie meen tänne peiton alle takasin, ollaanko kukkuuleikkiä?"

 Alex syö toisena aterianaan iltaisin nykyään puuroa ja marja-/hedelmäsosetta. Välistä äiti kuitenkin unohtaa puuron keiton, jolloin syödään pelkkää sosetta, mikä ei haittaa herra ahmattia pätkääkään; kyllä makia aina uppoaa! :P Iltatoimet aloitetaankin meillä jo seittemän maita, sillä silloin pienen miehen silmään osuu valtava unihiekkamyrsky. Pestään hampaat, rasvataan iho ja vaihetaan yökkäri päälle. Alex nukahtaa iltaisin yleensä tissille, sillä hän puuhaa niin pitkään kuin suinkin jaksaa. Kun nälkä viimein tulee,  tulee myös uni. Äiti kantaa pienen touhuajan omaan sänkyynsä, antaa tutin ja unipupun ja peittelee jo tuhisevan pikkumiehen. Nyt on pienen miehen aika siirtyä vauvojen pehmoiseen unimaahan. 

"Mitteehän tuota vielä keksis. Oiskohan jossain saalistettavia villasukkia?" 

 Osa kuvista on hieman huonoja, mutta niin on tää kuvaajakin. Kamera olisi edelleen olemassa, mutta sen akku on valitettavan lopussa (Ladatahan ei voi eli jaksa/muista). Ehkä tänkin asian suhteen voisi hieman petrata ja oikeasti ottaa näitä kuvia myös kameralla, joka hankittiin varta vasten pojan tulon vuoksi :D 

Edistystä opintojen saralla

Jo blogini esittelytekstissä kerron, että olen pian valmistuva sosiaalialan opiskelija, pieni sosionomi siis. Tämän vuoksi voisi luulla, että kirjoittaisin välistä opinnoistani, eikös? Mutta tadaa, aihetta ei olla juuri sivuttukaan. Nyt viimein otan itseäni niskasta kiinni, sillä pian en voi enää puhua opinnoistani; minä siis valmistun!

Minun viimeiseen syksyyni on kuulunut sosiaalipedagogiikan syventäviä opintoja sekä luovien syventävä lopputehtävä opinnäytetyön ohella. Ensiksi mainitut olivat aika läpihuutojuttu, sen kun olin luennoilla ja loppuseminaareissa. Tähän opintojaksoon kuului kauhukseni koko opintojen reflektio. Minimissään 15 sivua. Maksimissaan 30. Miljoona eri aihealuetta pohdittavana- ja koko homma jäi taas viime tinkaan. Fiksuna ajattelin tähdätä siihen 15 sivuun, kun se kerran oli se minimi. Mutta minähän ylitin sen jo puolessa välissä kirjoitusta... Joku ei osaa kenties tiivistämisen jaloa taitoa? 

Luovien syventävänä lopputyönä toteutin parin kanssa luovien ryhmää kehitysvammaisten asumisyksikössä. Se oli oikein mielenkiintoinen prosessi jo senkin vuoksi, että työskentelimme keskivaikeasti vammaisten kanssa. Itseäni  tämä asiakasryhmä kiinnostaa näin myös tulevaisuutta ajatellen. 

Ja sitten oli se oppari. Nyt voin tosiaan sanoa jo OLI, sillä koko prosessi on minun puolestani jo hoideltu. Opinnäytetyön työstäminen oli osaltani todella opettavainen, mutta samalla tosi väsyttävä kokemus. Sanon vain, että opparin työstäminen pienen vauvan kanssa ei ollut todellakaan mitään ruusuilla tanssimista. Varsinkaan, kun Alex ei ikinä viihtynyt lattialla yksin, ei sylissä ja nukuttamiseen meni tuhottomasti työskentelyaikaa. Onneksi minulla oli aivan huippu pari, joka jaksoi tätä vauvarumbaa ja jaksoi joustaa sekä tulla meille kotiin kirjoittamaan työtämme; hurjan suuri kiitos siitä sinulle Ilona! :) 

Sieltä se oppari tulostuu!

Ikuistamisen arvoista ;)

Niin siinä kuitenkin sitten kävi, että kaiken sen höyläämisen ja viilaamisen jälkeen saimme palautettua opinnäytetyömme 27.10. Siis pari päivää etuajassa, voitteko kuvitella! Sitä hyvän fiiliksen määrää on mukava muistella näin jälkikäteenkin :) Sinä "oikeana" päivänä kävin sitten kirjoittelemassa kypsyysnäytteen työmme menetelmistä ja niiden luotettavuudesta. Tottakai sen täyden konseptin, tiivistää kun en ossaa :D

Tällainen ukko oli opparin tulostusapuna

Opintoni huipentuivat kuitenkin perjantaiaamuun kello 8:15. Opinnäytetyöseminaari. Hrrrr, sitä jännityksen määrää! Edellisen yön nukuin ihan hyvin. mutta aamulla herätessä oloni oli jännittynyt kuin viulun kieli! Oli pakko tehdä kaikki aamutoimet nopeasti, kerrata muistiinpanot ja viimein lähteä autolla koululle. Onneksi en sentään ajanut kolaria, sen verran ajatuksissani olin. Loppujen lopuksi meidän esityksemme meni ihan mukavasti, siis omalta osaltamme. Jännitykseni karisi esityksen alun jälkeen ja pystyin kertomaan työstämme ilman muistiinpanoja (JEE!). Katsojiltakin saimme kannustavia kommentteja. Mutta sitten tulikin tarkastajan vuoro, joka tykitti opparimme läpi kappale kappaleelta. Hänen mielestään olisi pitänyt olla sitä, tätä ja tuota. Hän ei ymmärtänyt tätä ja tuota, miksi, miksi, miksi. Parhaamme mukaan vastailimme, mutta silti jäi tympeä maku suuhun; työstämme emme tule ilmeisesti saamaan kakkosta parempaa :/ Hyvä työ kuitenkin on, mutta...

Valmistumiskutsukin saapui  jo sähköpostiin :)

Seminaarit on nyt kuitenkin ohi, samoin lomakkeidentäyttämiset. Olen valmistujaisjuhlaa vaille sosionomi, eikä kukaan voi viedä sitä minulta! Kolmen ja puolen vuoden urakka on pian ohitse. On hassua, kuinka nopeasti aika oikeasti on mennyt; vastahan minä istuin ensimmäistä päivää aivan jännittyneenä auditoriossa pohtien olinko kuitenkaan oikealla alalla. Olin minä. Olen opintojeni aikana tutustunut aivan ihaniin ihmisiin, joiden toivon pysyvän elämässäni. Olen oppinut tänä aikana aivan suunnattoman paljon, voisi melkein sanoa, että olen aivan kuin eri ihminen kuin ennen Joensuuhun muuttoa. Olen kasvanut suuntaan, jos toiseenkin. Olen myös todella onnellinen, että sain tämän mahdollisuuden, sillä ilman sitä en olisi sellainen kuin nyt olen. Valmis kohtaamaan uudet haasteet työkenttien muodossa sitten tulevaisuudessa. Koin koko syksyn aikana syyllisyyttä siitä, että en voinut antautua täysin äitiydelle. Nyt viimein olen tässä, hengähdän ja olen täysiaikainen onnellinen äiti Alexille. 

Nyt voi joulu tulla. Täältä löytyy jo yksi suloinen tonttupoika! <3

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään...

...mä ihan lähelläin. Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin. Siihen sä jäät, sä tuot niin äkkiä kätes kasvoillein. Sanot krr ämmämmämm äm trrrrr!

Tajusin tänä aamuna, että meillä on salakavalasti siirrytty osittain takaisin perhepeteilyyn. Harva se aamu Alex löytyy meidän vanhempien keskeltä ja räpeltää jomman kumman kasvoja kuolaisilla sormillaan; ne on niin mahdottoman hauskoja! Mutta miksi näin on käynyt?

Alex on ollut siitä hassu vauva, että hän kakkaa myös öisin, välistä vaipparumbaa on tanssittu jopa pariinkin otteeseen yön aikana. Isi ne yleensä hoitaa, ei siinä mielessä ole ongelmaa ainakaan minulla. Mutta poikapa ei haluakaan mennä enää takaisin nukkumaan kakkaamisen jälkeen, sillä hän herää vaipan vaihdon aikana täysin. Sängyssä alkaa kuulua vain hii, trr, prr, mmmm ja hillitön riekkuminen on taattu! Ei nukahdeta syliin, maitokaan ei enää auta. Eikä myö jakseta seista paria tuntia pinniksen vieressä rauhottamassa poikaa. On vain ollut helpompi ottaa poika omaan sänkyyn. 

Aluksi räpellys ja sähellys on aivan samanlaista, mutta poika selvästi rauhoittuu nopeammin lähellämme. Varsinkin isin kainalossa uni on taattu huomattavasti nopeammin kuin omassa sängyssä. Loppuyö meneekin sitten makuultaan syöttäen, siis minun osaltani. Välistä saan tosin unipotkuja kyllä kylkiini ja heräilen niihin. Aamulla on kuitenkin ihanaa herätä pienen ilopillerin vierestä ja antaa iso märkä pusu toisen poskelle. 

Ongelman tästä tekee se, että tiedän, että pojan saaminen takaisin omaan sänkyynsä voi olla hankalaa.Pojan nukuttaminen on jo nyt välistä aika haasteellista. Eikä se unikoulukaan kuulosta vielä hyvältä noin pienen kohdalla. Jotenkin haluaisin myös pitää sängyn minun ja mieheni alueena edes yön ajan. Silloin voin käpertyä hänen kainaloonsa milloin tahansa. Nyt välissämme on pieni käpertyjä, joka kyllä rakastaa läheisyyttä. Hänen kainaloonsa en mahdu, mutta hänen nukkuessaan oloni on levollinen. Tämä on niin ristiriitaista! 

Onko jollain kokemusta vastaavasta? Jos ylipäätänsäkin on antaa hyviä neuvoja, ottaisin niitä vastaan mieluusti! :)

Kuumeinen viisikuinen

(Kahden viikon kirjoitustaukoni on johtunut viimeisistä koulukiireistä. Nyt ne on melkein kaikki alta poissa, joten kirjoittamiselle jäänee enemmän aikaa! :) )

Meidän Alex täytti tänään viisi kuukautta. Siis _viisi_ kuukautta! Siihen mahtuu aika monta vauvantuoksuista päivää. Mihin tämä aika oikein katoaa? Vastahan Alex oli ihan pikkuinen nyytti ja nyt jo niiin iso ja taitava! Pysäyttäkää aika hetkeksi ennen kuin pieni poikani katoaa :D

Tosiaan, meillä asustaa tänään pieni kuumeinen poika. Meillä oli eilen 5kk-neuvola ja rokotukset siihen kaupan päälle. Kuume nousi sitten viime yönä kuten arvata saattaa. Onneksi on särkylääkettä ja tilava sänky, niin Alex sai nukkua lähellä vanhempiaan sängyn keskellä kellien. Ja äiti sai olla lähellä poikaa ja tarkkailla hengittääkö se.  Kuume nousi yöllä 38 asteeseen, mutta nyt aamupäivällä se laski takaisin 36,7. Alexkin on melkein yhtä iloinen ja reipas pomppija kuten aina :)

Eilen jännättiin, kerkiikö isi kerrankin mukaan neuvolaan. Ensin piti keretä, sitten ei, mutta kuitenkin kerkis! Poika pukuun, vaunuihin ja menoks. Poitsu oli neuvolassa aika nuutuneen oloinen, mutta piristyi riisuttaessa. Nakupekka oli taas vauhdissa! :) Mittaukset sujuivat hienosti, paitsi että kun neuvolatäti yritti katsastaa Alexin "kävelyä", pikku ukko tahtoi vain pomppia. Se on nyt niiin in, että joka paikassa pitäisi saada pomppia ja voi sitä riemua, mikä siitä syntyy! :)

Saatiin myös "lupa" antaa pojalle illalla toinen soseateria ja aloittaa veden ja lihan tai viljojen maistelu. Vesi menikin tuossa aamulla vaihtelevasti nokkamukista itse juoden. Vesi vaan loppui kesken ja muki sai kyytiä! Toista soseateriaa ei aloiteta ennen kuumeen loppumista. 

Niin ja sitten saatiin tietää myös ne strategiset mitat! (Suluissa 4 kk mittaukset)

Pituus 69,4 cm (68)

Paino 8500 g (8000)

Pipo 43,3 (42,4)

"Isokokoisena kasvaa. Jäntevä, kehitys hyvää..." Meidän "pieni" mies <3

Piikitetty pieni

Mitäs meidän Alex sitten osaa?

Liikkuminen ja motoriikka

Meillä opittiin pari viikkoa sitten yhtä aikaa pitämään varpaista kiinni ja mönkimään pieniä matkoja eteenpäin. Varpaista kiinni pitäessä ei vaan pysytä pystyssä, ellei joku pidä kiinni. Alex onkin hyvin avulias vaipanvaihtoalustalla ja pitää itse varpaista nykyään kiinni ja vääntää- no, tortut. Mönkiminen taas tapahtui mittarimatomaisesti ja se oli hassua katsottavaa. Mutta pääsipä ainakin hetken eteenpäin! :)

Mönkiminen tosin on jäänyt uuden taidon myötä: meillä opittiin kääntymään mahallaan- ja nopeasti! Kääntyä pitää vaippaa vaihtaessa, nukkuessa, lattialla, sylissä, joka paikassa! Poika oppi tosiaan kääntymään kun koitti saada minun villasukastani kiinni. Höpsö bebe! :) Nyt ongelmana on se, että pojua alkaa kiukuttaa jatkuva mahallaan oleminen, MUTTA ei halua kääntyä itse takaisin selälleen. Ja niiiin taas äitiä juoksutetaan ;)

Niin ja meillä myös pompitaan, potkitaan ja koitetaan päästä eteenpäin luovasti vanhempien avulla. Nostetaan kroppaa mahallaan ollessa maasta välistä ilman käsiä ja koitetaan "uida" ilmassa. Isin kanssa on myös hurjan hauskaa harjoitella konttausta; harmi, vaan et ilman iskää herra läsähtää alas alta aikayksikön ja pettymys on suuri!

Lelut ovat jo meillä kovassa käytössä- nimittäin puruhommissa! Alex osaa tarrata leluihin ja käyttää joko yhtä, tai molempia käsiään. Myös lelun vaihto kädestä toiseen onnistuu. Ja sen lelun heittäminen...

Persoona ja sosiaalisuus

Pikku persoonamme luonne ei ole juurikaan muuttunut kuukauden aikana. Paitsi, että nykyään Alex on paljon vaativampi tiettyjen asioiden suhteen. Esimerkiksi äidin pitää olla vieressä koko ajan. Yli metrin päässä äidistä on jo liian turvatonta, saati sitten, jos äiti menee vessaan! Jokos juokset äkkiä takasin sieltä, kun minulla on suurensuuri hätä. Tai sitten ei. Hymy nousee huulille heti kun äiti juoksee tukkaputkella pienen nyyttinsä luokse :)

Alex on selvästi äidin ja isin poika ja vierastaminen on hieman lisääntynyt. Joitakin uusia ihmisiä pitää tuijottaa ensin läpivalaisevasti vähän aikaa kostuvien silmien läpi, ennen kuin voi paljastaa koko huoneen valaisevan hymyn. Mutta syliin ei mennä. Ei ennen kuin ollaan varmoja, ettei tuo täti/setä syö minua pientä. Äidin ja isin lisäksi pompittajaksi kelpaavat erityisesti omat mummot, jotka ovat vaan niiiiin ihania ja hassuja :)

Alex rakastaa olla huomion keskipisteenä. Asiat ovat hyvällä tolalla, kun äiti ja isi molemmat ovat kotona ja antavat jakamattoman huomionsa pienelle huomion metsästäjälleen. Alex on edelleen todella seurallinen ja tykkää jutustelusta, laulamisesta ja musiikista (tästä tosin vaihtelevasti). Hän oppii jatkuvasti uusia "juttutapoja" ja innostuu, kun joku vastaa samalla tavalla takaisin. Erityisen hauskaa on myös se, jos herralle päristellään, elehditään eri tavoin, vaihdetaan äänenpainoa ja -korkeutta tai ilmeillään hassusti. 

Muuta

Alexille tuli 5 kk iän kunniaksi pieni hampi! Siis ehkä maailman suloisin pieni legopalikka koko maailmassa, joka on vielä kuitenkin hurjan kipeä. Aina sitä ei muisteta ja esimerkiksi kovaa puista helistintä purressa saattaa tulla itku :( Mutta pakko on vaan jotain aina jyystää, oli se sitten lelu, harso, nyrkki tai äidin sormi. Äiti kyllä myöntää, että pieni hampiliini kyllä koskee, kun herra oikein kunnolla jurskauttaa sillä sormeen! Jajaja, äiti löysi tänä aamuna toisen hampinalun, nyt puhjenneen alakeskimmäisen vierestä! Hampikiukut siis jatkunevat vielä tämän katon alla ;)

Alexin lempileikkejä ovat pinnasängyn reunojen alta kurkistelu, kukkuu-leikki ja kaikki leikit, missä käytetään harsoa; se on ehdoton favoriitti! Myös peilille juttelu on huisia! Leluista eniten herraa miellyttävät herra Aappapaappa-apina, Brion puinen helistin sekä Herra pekoni-vinkulelu :)

Nukkumisesta ja ruokailusta voisin tehdä kenties oman postauksensa?

Nyt on kiiruhdettava, sillä pinniksestä kuuluu hyminää. Pieni päivänpaiste on hereillä! 

Valoton päivä

Eilen, kun tulimme kotiin vaunuilemasta kerrostalomme aulan kaikissa ovissa oli lappu: tänään 5.11. koko talossa on sähköt poikki 12-16 välillä. Jo tuolloin hurrasin (not!) tulevaa mielessäni.

Jos jotain positiivista pitää keksiä, valot sammuvatkin 3 minuuttia yli kahdentoista! Juuri saan lämmitettyä itselleni ruoantähteitä mikrossa. Makkaramakaronia, oi nam! Ketsuppi on jääkaapissa. Pakko ovi on avata, vaikka lämmintä ilmaa sinne sitten meneekin. Noniiiin, ja sitten syömään.

Herra Alex on täysin eri mieltä. 20 minuutin aamupäikkäreillä puksuttava pirpana nostaa kädet ylös ja alkaa huutaa vaativanoloisesti. Nyt syliin. Ja äkkiä. Pohdin, mihin laitan kuuman astian ja lasin, kun lähin taso on täynnä tavaraa eikä lattiallekaan tee mieli laittaa. Hieman hellästi siirrän joitain tavaroita ja nyt mahtuu. Alex syliin ja annat pusun. Ei, sylissäkään ei ollutkaan hyvä. Laitan pojan takaisin lattialle, jossa hän vaikuttaa olevan tyytyväinen ja päristelee. Hassu lapsi. 

Tartun ruokakippoon ja ruoka on jo jäähtynyttä. Mikäpäs siinä, ainakin saan syötyä tänään rauhassa. Kitinä alkaa kuitenkin jo toisella haarukallisella. Totean, ettei poika kuole sillä välin, jos syön vähäisen ruokani loppuun ennen kuin se on kylmää. Huuto voimistuu. Tajuan, että poikahan on tosi tosi väsynyt, vienpäs nukkumaan. Koska makuuhuoneessa on pilkkopimeää, joudun avaamaan verhoja pojan rimpuillessa kuin mustekala. Poika sänkyyn, tutti suuhun ja unifantti kainaloon. Vähän aikaa on hiljaista. Huokaisen helpotuksesta, kunnes tutti lentää kaaressa lattialle ja huuto alkaa taas. Poika mahalleen, ehkä sieltä on tulossa röyhty. Ei tule. Tarjoan rintaa. Ei maistu. Poika huutaa vain kovemmin. Kakkaa ei tule, vaikka väännetään. Tuossa vaiheessa sain yhden hymyn, hurraa! Kakka on hauska ja maailman ihanin asia!

Käydään välistä olkkarissa kokeilemassa maistuisiko maito siellä. Koitan hämätä tutilla, peittää pään harsolla, kävellä tämä mustekala sylissä, syöttää lattialla. Ehei. Suu siirtyy vain kauemmas jokaisella yrityksellä, vaikka herra lutkuttaa kaikkea muuta lähellä olevaa kuten harsoa. Hermo pettää ja sanon pahasti. Samalla sekunnilla mietin, mitä naapuritkin ajattelevat. Onko kohta sosiaalitädit ovella? Tuskin nyt yhdestä huudosta. 

Rumba pyörii vastaavanlaisena ihan tarpeeksi kauan kunnes päätän lähteä pojan kanssa pihalle. Pukua ei kuitenkaan meinaa saada herralle päälle ja kypärämyssy on viimeinen niitti. Alkaa lohduton itku, jonka uskon kuuluvan vähintään toiseen rappuun. Syli auttaa kuitenkin ja saan pojan koppaan vääntelehtimään. Miksi omat vaatteetkin pitäisi pukea vielä päälle? Enkö pärjäisi tänään vaikka ilman pipoa, kun sitä ei tunnu löytyvän mistään, vaikka olevinani otin sen jo kauan sitten valmiiksi. Aha, se olikin kassissa. Ja ei kun menoksi!

Soiva nalle pelastaa hieman tilannetta ja Alex itkee vain vähäsen. Vaunut pitää kuitenkin hakea varaston perältä, laittaa sadesuoja jne jne. Kun viimein pääsemme ulos, pihalla vastaan tulee toinen äiti omien vaunujensa kanssa. Hänen vauvansa nukkuu ja äiti vaikuttaa äärimmäisen tyytyväiseltä asianlaitaan, kun kuulee meidän tuholaisen huudon. Pohdin, voisimmeko vaihtaa vauvat hetkeksi päittäin. Edes sekunniksi. 

Onnekseni poika nukahtaakin vaunuihin ja päätän suunnata apteekkiin, koska kaikki tipat ja rasvat loppuvat aina yhtä aikaa. 7 minuuttia unta ja vaunuissa alkaa heilua käsi. Päänsisäinen hajoaminen tapahtuu. Mutta vielä on pakko käydä kaupassa. Ostokset koriin ja kassalle mahdollisimman nopeasti. Emme pääse edes kaupan ulko-ovelle kun tuttu huuto alkaa. Onneksi kotiin on lyhyt matka. 

Varaston perälle, kassi olalle ja vauva koppineen käsivarrelle. Pujottelen varaston mutkista, ovista ulos ja rappuset ylös. Tuumin, että pitäisi varmaan alkaa kuntoilla vähän enemmän, kun nyt jo on hiki. Ruoat kylmään, pojalta puku pois. Tarjoan rintaa. Ei. Väännetään kakkaa. Ei. Eikä nukuta. Kyynel vierähtää poskelleni. Miksi hitossa juuri tänään pitää olla valotkin poissa.. Poika tahtoo leikkiä ja vieritän helistintä lattialla nyyhkyttäen. Alex katsoo minua kysyvästi ja hymyilee. Hymyilen takaisin. 

Otan pojan rinnalle ja hän syö ahnaasti. Röyhtäiseminen ei kuitenkaan ole kivaa ja itku tulee herkästi väsymyksen vuoksi. Kannan pojan makuuhuoneeseen, joka on kylmä. Unohdin siis ikkunan auki jossain välissä, mutta milloin? Peittelen Alexin lämpimästi ja pidän kättä pienen selän päällä. Poika nukahtaa. Valot palaavat samalla minuutilla. Sattumaako? Todennäköisesti, mutta minusta tuntuu kuin kivi olisi vierähtänyt selästäni, viimein saan hieman hengähtää. 

Pikku kirpulle kirppislöytöjä

Niin vähän aikaa, niin paljon ideoita, mistä kirjoittaa! Miun on pitänyt pitkän aikaa käydä päivittää tänne meidän kirpparilöydöt, mutta kuvien laittaminen on  vaan niiiiin hankalaa. Mutta nyt.!Pahoittelut ensimmäisistä kuvista, jotka ovat hyvin tärähtäneitä :/

Mie en ole löytänyt viime aikoina yhtään vaatteita itselleni kirppiksiltä. Silmäni hakeutuvat jotenkin kummassa kaiken vauvatavaran perään, joten voitte arvata mitä meille aina kotiutuu kirppiksiltä. Enää Villekään ei valita, sillä poika kasvaa niin kovaa vauhtia ja tarvitsee jatkuvasti uusia vaatteita. Hyvä tekosyy jokaviikkoiselle kiertelylle ;) 

Viidakkobody. Olin ihan satavarma ennen pojan syntymää, ettei hänen vaatekaappinsa täyttyisi sinisistä vaatteista; siitä pitäisin kyllä huolen! Kappas kummaa, kun kaikki vaatteet alkavat kuitenkin olla sinisävyisiä. Poikien vaatteet nimittäin ovat tosi värittömiä. Mutta tämä on hirmu värikäs-not :D

Valkoinen kauluspaitabody siistimpään menoon. On se hyvä, että bataattisose maistuu, joten äiti pääsee hinkkaamaan kauluksia puhtaaksi! ;)

Vauhdikkaat astronauttipökät. Paita on alempana!

Ja toinen siistimpi kaulupaitabody. 

Hihaton paita, joka makso peräti _kymmenen_senttiä! 

Neulepaita, kun alkaa olla aika vilposaa

Kirahvipaita

Ja se astronauttipaita. Allun ehdoton lemppari, kun hihoissakin on kuvia, mitä tapitella! :)

Yllä olevat vaatteet löytyivät edellisellä kirppiskierroksella. Hintaa noille kaikille taisi silloin tulla noin 8 euroa. Halpaa, halpaa, halpaa!

Alempana olevat vaatteet taas tarttuivat eilen mukaan yhteishintaan 6,55 €! Ihan hullun halpaa, ettenkö sanoisi :D Ensin käytiin Joensuun Areenalla tekemässä löytöjä ja sitten ajeltiin vielä peruskirppikselle, jossa herran kiukuttelun takia kerittiin olla vain hetki. Sääkään ei houkutellut ollenkaan ulos, sen verran tuli sitä räntää ja tuuli, mutta onneksi tuli lähdettyä. 

3 sinisävyistä bodya. Tollanen pöllöbody meillä oli ruskeansävyisenä, mutta löysinpäs uuden! ;)

2 vauvanlelua yhteishintaan 1,20 €. Puhdistukseen ja Alexille tutkittavaksi!

Villellekin löytyi kaksi paitaa. Herra tosin harmitteli, että haluaisi samanlaisia paitoja kuin Allu; sen verran hienoja pikku ukolle löytyi :)

Pöksyt ja junabody

Ja tärähtänyt kuva. Mutta niiiin, erityisesti oikeanpuoleinen sopii meidän Alexille mainiosti ;)

Allun kaikki haalarit ja yökkärit uhkaavat jäädä armotta liian pieniksi. Tässäpä välihaalari sekä lehmäyöpuku :)

Nää oli jostain syystä miun lempparilöydöt. Molemma ovat omalla tavallaan hauskoja, mutta erityisesti tuo leijonapaita sopii meidän pikku leijonalle :)

Tuttiketju hurjalla 50 sentillä :)

Kuten näkyy, olemme löytäneet tosi hyviä löytöjä. Kyllä kannattaa lähteä välistä ulos neljän seinän sisältä ;)