Vatsa sisään, rinta ulos!

Eräs tuttavani kertoi minulle joskus seuraavan tarinan: Kun hän oli synnytyksen jälkeen ensimmäisen kerran mennyt vauvan kanssa käymään kaupassa, siellä kuntosalikorttien myyjä oli tullut sanomaan aivan pokkana hänelle, että nyt olisi hyvä aika päästä takaisin kuntoon, kun vauvakin on jo pihalla. Siis oikeesti? Kuinka tökeröä käytöstä; itse olisin närkästynyt aikamoisesti ja varmasti toivottanut kyseisen myyjän pippurimäkeen... Itse aloin miettiä näitä ulkonäköasioita viime yönä, kun imetin poikaani. (Minun aivoni toimivat nykyään parhaiten keskiyöllä) Somen kautta meille tuputetaan tiettyä kuvaa siitä, millaisia naisten ja miesten tulisi olla. Kyseinen kuva alkaa muistuttaa arjalaista mallia Hitlerin aikakaudelta. Naisten tulee olla laihoja ja kauniita, miesten lihaksikkaita ja hyväkuntoisia. Mutta kuinka moni ihminen maailmassa oikeasti mahtuu tähän muottiin? Suurin osa ei edes puoliksi. 

Varsinkin me naiset olemme todella ulkonäkökriittisiä. Myönnän, että itsekin harrastan joskus aamuisin Sopisiko tämä päivän asuksi-rumbaa; siis sitä, että ensin päälle on koitettava miljoona eri vaatekappaletta ja sitten päädyt siihen ensimmäiseen paitaan ja toisiin housuihin, koska niissä maha näyttää parhaimmalta. Kulutan aivan liian paljon aikaa ulkonäköni kritisoimiseen ja itseni vertailua muihin. Tämä malli minulle on kuitenkin iskostunut päähän nuoruudestani lähtien. Itsetuntoni ei tällöin ollut mitään mahtavaa luokkaa ja porukoista ulkopuolelle jättäminen madalsi sitä entisestään. Löysiin vaatteisiin oli helppo piiloutua- ja niin on edelleenkin. Vasta viime vuosina olen oivaltanut sen, että voin oikeastaan käyttää mitä tahansa vaatteita, jos vain itse niin haluan. Mitä siitä, jos minulla on kuviolliset legginsit, jotka saattavat suurentaa sääriäni, jos vain itse pidän niistä? Tärkeintä minusta on se, että itse viihdyn vaatteissani!

Minusta "täydellisyyden" tavoittelu on järjetöntä. Esimerkiksi plastiikkakirurgiset toimenpiteet ovat mielestäni jotain aivan käsittämättömän typerää, ellei kyseessä oikeasti ole jokin korvan siirtäminen keskeltä naamaa omalle paikalleen. Silti suuri osa naisista haaveilee kulmien kohotuksesta, rintojen suurennuksesta ainakin kaksinkertaisiksi ja pienestä rasvaimusta, jonka jälkeen kyseinen rasva voitaisiin siirtää huuliin. Feikki on nykyään pop! Meissä kaikissa on kuitenkin omat "vikamme". Minulla esimerkiksi on alavartalo ylävartaloa kookkaampi, ihoni kukkii ja rasvoittuu helposti ja tukkani on todella ohut, jonka takia tupeeraan sitä jatkuvasti ,mikä muuten on todella rasittavaa. Toisaalta minulla on mielestäni kauniit silmät, pieniä söpöjä pisamia ja ihan söpö hymy. Hymy. Asia, joka pukee meitä kaikkia paremmin kuin mikään vaate ja valaisee kasvot paremmin kuin mikään meikki. Hymy kaunistaa kaikkia ja lisää myös hyvää oloa- ja on täysin ilmainen "asuste".

Alexin tulon jälkeen olen pystynyt hyväksymään kehoni jo paremmin enkä todellakaan ryntää hankkimaan salijäsenyyttä, jotta olisin hotmama muiden mielestä.Sillä minähän olen jo, jos vain itse päätän niin!

Jotain uutta ja paljon wanhaa

Kuten olen aiemmin jo kertonut, sekä minä että äitini olemme aikamoisia kirppistelijöitä. Minun kirppiksillä pyöriminen on viime aikoina ollut aika vähäistä, joten löytöjäkin on tullut vähemmissä määrin. Kirpputoreilta kuitenkin löytyy paljon hyvää ja halpaa (sekä laadukasta!) tavaraa kuten vauvanvaatteita. En missään nimessä ostaisi kaikkia vaatteita Alexille uutena, sillä vauvat ovat nykyään aikamoista businesskenttää. Vai mitä sanotte siitä, että löysin tänään eräästä kaupasta söpöt "ugit" hintaan 39,95. Jos ne mahtuu kuukauden jalkaan, niin maksaisitko sinä vaaditun hinnan? Minä en, sillä poikani ei edes kävele.. 

Mutta niin, niihin löytöihin! Näistä melkein kaikki on mummon (eli äitini) löytöjä; saamme siis kiittää kirpparikuningatarta vatekaapin päivityksestä :)

Malli ja Yoyo- paita. Ehkä maailman suloisin hiphoppari <3

Vaaleansininen kauluspaita

Jonka hihassa on laskuvarjonallukka!

Tänään bongasin Fidasta herralle limenvihreät shortsit ensi kesäksi, hurjan euron hintaan! (äiti osti myös itselleen mekon, mutta unohti kuvata sen, ups)

Raidallinen perusbody

Ja samaa sarjaa potkarit

Autobody

Ihanimmat ranskalaiset haalarit, joihin olen törmännyt. Edessä pieni tonttu

Ja takana kisumisu

Raitabody

Marimekon raitapotkarit-ja hintaa euron!

Tutan ankkapotkarit. Nää on niin söpöt! :)

Mummo löysi aivan mahtipökät ensi kesälle! Supertaapero tulee!

Hauvabody

Raitapaita, näitä ei voi olla liikaa ;)

Ja sitten kaikkein halvin kirppislöytö kautta aikojen. Hinta: 0.00 euroa!! Myyjä ei pitänyt ilmeisesti turhaa ilmaa hinnoissaan!

Ja sitten vielä kylpykirja pienelle miehelle; kylpeminen kun on niin mukavaa, että ehkä siellä voidaan vielä lueskella kirjojakin

Kaikki muut paitsi kylpykirja ja shortstit olivat mummon ostoksia. Voi vain miettiä paljonko kyseisistä löydöistä olisi saanut maksaa uutena? Kaikki ovat melkein kuin juuri kaupasta ostettuja ja ostettu 16 eurolla! Ei paha säästö ;)

 Sitten vielä pari uutta juttua:

Allu sai pari viikkoa sitten postissa kylpyankkoja. Vielä niiden päälle ei oikein kylvyssä ymmärretä, mutta muuten niitä on hauska katsella, kun ovat niin värikkäitä :)

Ja viimeisimpinä, muttei vähäisimpänä tämän päivän ostos: Lotan ja Lassin sammakkosetti Cittarilta. Alennuskupongit ovat päässeet siis jo aika hyvin käyttöön. Setti ostettiin ihan varmuuden vuoksi koossa 74, että se mahtuisi vähän pidempään kuin viikon; koot kun tuntuivat olevan aika pienehköjä-

 Mitä mieltä te olette kirppiksistä? Saako sieltä tarpeeksi laadukasta tavaraa vai pitääkö kaikki ostaa uutena?

Tuhlailutiistai

Minulla piti olla tänään opparin kirjoittamista, mutta sen peruunnuttua piti keksiä jotain muuta tekemistä. Poika kyllä herätti meidät tänään taas aikaisin aamulla, mutta kaupunkiin selvittiin vasta noin kahden kieppeillä iltapäivällä. Tarkoituksena oli siis ostaa Alexille jotain kummilta saadulla lahjakortilla sekä käydä Kappahlissa käyttämässä Vauvapostin (en tiennyt tästäkään mitään ennen kuin tuli, hassua!) mukana tulleet alennuskupongit. Eikös se olekin niin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Tässä muutama kuva, joten tekstiä on hieman vähemmän ;)

Pieni mies lähdössä uudenkarheassa puvussaan. Unihiekat olivat jo silmissä :)

Pienen miehen syöntitauko. Omat, pumpatut maidot oli mukana, jotta hätätilassa Alex sai mahantäytettä. Huomatkaa I <3 Mum-sukat :3

Ja meidän syöntitauko shoppailujen jälkeen- Raxissa pitkästä aikaa! Minusta ei saa kuin mahtavan kamalia kuvia

Liekö joku perhetraditio tuo kielen näyttäminen?

Tässä on minun lautaseni..

...Ja tässä Villen. 

Alex koisi sen aikaa ja antoi meidän syödä melkein loppuun asti rauhassa. Poika tykkää uniharsoista ja tahtoo aina vetää ne kädellä naaman päälle; ei siis yritetä tukehduttaa poikaa :)

Reipas shoppailija palaamassa kotiin

 Ja sitten niitä ostoksia:

Pari yöpukua (kaksi yhden hinnalla); entiset kun meinaavat jäädä pieniksi. Toisessa on viidakon eläimiä

Ja toinen on raidallinen. Alennuksineen tuli maksamaan 15 euroa

Bodya pukkaa! Koko siis jo 68, ihan vain varmuuden vuoksi, että mahtuu päälle myös huomenna, herra kun kasvaa niin hurjaa vauhtia! -5 egee

Anttilan ostokset. Molemmat ovat hyvät olla olemassa. Sammutuspeite on ollut pitkään hankintalistalla, mutta nyt se tuli viimein ostettua. Turvallisuudesta ei kannata säästää!

Ja Alexille oma ruokailuastiasto tulevaisuutta varten. Orthexin astiat ovat laadukkaita, joten pitäisi kestää kovemmankin käytön!

Kun palattiin kotiin, Alex oli aika itkuinen. Pikku herra lähti isänsä kanssa vaipanvaihtoon ja rupsautteli ilmoja pilalle aivan hillittömästi. Pierujumppa on meillä nykyään pop! Ampuvaara oli ohi ja oli aika vaihtaa vaippa, mutta herra päättikin ulkoistaa vielä lentokakat! Alusta kakassa, Villen käsi kakassa, mutta eipä mennyt matolle! Jo tässä vaiheessa minä nauroin hillittömästi, niin koominen koko tilanne oli :D Siinä puhdisteltiin jälkiä, mutta yhtäkkiä huomataankin, että herra pissii itsensä päälle! Olisikin ollut edes ihan pikkuinen liru, mutta ei- pissiä suihkusi kuin suihkusta, myös herran suun juureen...yyäääk... Mutta jäbä oli todella tyytyväinen ja naureskeli; hassun jekun kun teki vanhemmille.Kauaa ei tarvinnut miettiä, mitä tekisi.  Pojalta body pois ja suihkuun, kuivaukseen ja uutta vaatetta päälle. Uusi vaippa saatiin sitte jo paikoilleen ilman enempiä yllätyksiä ;)

Syyllinenkö? :D

Tällaista meidän tiistaihin :)

Elämäni aakkoset

Alex. Elämäni pieni suuri aurinko, joka valaisee synkänkin päivän hymyllään <3

Broileri. Kuuluu jokaviikkoiseen ruokalistaamme. Kanankoipia, kanawokkia, kananuudeleita. Kanaa!

Chilikastike. Menee mulla ruokaan kuin ruokaan paitsi puuroon

D-vitamiini. Ainainen murheenkryyni, sillä minä itse en muista sitä syödä ja Alexille d-tipoista on tullut vatsavaivoja. Voidan D sentään!

Epäitsekkyys. Vauvan kanssa ei voi tuijotella enää vain omaan napaansa; Allun napa on paljon pienempi ja suloisempi! ;)

Farao. Egypti ja sen historia oli minulle 6.-luokalla eräänlainen kiinnostuksenkohde pakkomielle. Kun osasi miljoona jumalaa lapsineen ulkoa, kirjoittaa perushieroglyfeillä ja näin eespäin, olisi ollut unelma päästä virtaavan Niilin maahan. Ehkäpä vielä joku päivä..

Graavilohi. Yhdeksän kuukautta jouduin olemaan sinusta erossa, mutta enää meitä ei erota mikään! Alkoipa muuten kummasti tehdä yhtäkkiä mieli lohivoileipäkakkua....

Herkistyminen. Miten vauvan hymy voikaan saada silmäkulmat kostumaan niin nopeasti? Me äiditkö muka herkkiä?

Irtokarkit. Minun on aina saatava yhteiseen irtispussiin salmiakkia, salmiakkia, salmiakkia,  lakuja ja pari suklaata! Mintusta en perusta, en sitten yhtään..

Joulu. Aika, jolloin saa heittää kaikki murheet roskakoppaan ja viettää aikaa perheen kanssa- ja syödä jouluherrrrrkkuja mahan täyteen. Olen nälkäinen, näkyykö se? :D

Koti. Paikka, jota parempaa ei ole olemassakaan ja, missä vietän lähes kaiken aikani nykyään. Tämä aiheuttaa minussa sisustuskuumetta, sillä laitettu koti on kivempi koti

Laulaminen. Laulan Alexille joka päivä muokaten tutuista lauluista vauvaystävällisempiä. Tällä hetkellä Alexia naurattaa eniten versio Robinin Faija skitsoo taas- biisistä: Allu valvoo taas. Molemmat tykkää aivan yhtä paljon; ihan sama laulanko omalla äänelläni vai en :)

Meikkaaminen. Asia, josta olin ennen synnytystä todella riippuvainen; hyvin harvoin tuli lähdettyä edes lähikauppaan ilman meikkiä, sillä mielestäni näytin liian kuolleelle. Vauvan tulon myötä meikkaaminen on jäänyt jo ajan puutteen vuoksi, mutta oloni on myös itsevarmempi ulkonäköni suhteen. Nykyään meikkaan, jos siltä tuntuu, en "pakon" vuoksi.

Nauru! Elämässä pitää olla naurua ja nauruhan pidentää ikää, joten se on myös terveellistä! Meidän perheessä nauretaan myös aivan tyhmille jutuille, kuten todella kuiville vitseille, mutta eipähän olla ainakaan tylsänvakavia. Kohta meillä on kolme oikeaa naurajaa, kunhan Alex saa naurunsa raikamaan kunnolla!

Opiskelu. Olen opiskellut aikas monta vuotta tähän mennessä ja nyt, kun sosiaalialan opinnot alkavat lähestyä loppuaan, minusta tuntuu joka päivä vain enemmän siltä, että opiskelu saa riittää ainakin muutamaksi vuodeksi! Uuden oppiminen on toki useimmiten miellyttävää ja pidän itseni kehittämisestä (uskokaa pois!), mutta nyt minun opiskelujeni loppu häämöttää. Maaliviivan edessä on vain yksi pahainen oppari, joka aiheuttaa harmaita hiuksia. Pian minä olen kuitenkin valmis!

Pöllö. Tarvitseeko tätä nyt selittää? :D

Que? Mitä? Minulle pitää aina toistella ja kertoa asioita useat kerrat. Ei vaan pysy kaikki asiat tässä pienessä päässä..

Revetä. Repeän usein- ja aivan liian väärässä paikassa. Paha tapa, mutta minkäs mahdat :D

Saamattomuus. Välistä tuntuu siltä, että mikään ei etene, mutta kun ei vaan jaska..Pyykit odottaa pesuaan, oppari kirjoittamistaan ja vaatekaappi siivoustaan.  Vauvalla on kuitenkin kaikki hyvin, niin eikö se voisi välistä riittää?

Tori.fi ja muut kirpparit. I'm lovin' them!

Uhraus. Uhrilahja? No ei sentään.. Olen joutunut "uhraamaan" joitakin minulle tärkeitä asioita äidiksi tulon myötä. Mietinnässä on, miten näitä asioita saisi palautettua edes hieman takaisin elämääni.

Ville. Elämäni rakkaus, joka saa minut käymään välistä koko tunneskaalan läpi. Kun luet tämän, tule antamaan hali, kiitooos :3

Xoxo. Pusuttelen ja halailen Alexia, ja välistä myös Villeä, aivan hirmuisesti

Ystävät ovat minulle kaikki kaikessa!

Zoo. Välistä tuntuu, että asun eläintarhassa: joko laiskias- tai leijona-aitauksessa ;)

Åbo. Olen murrekameleontti, johon tarttuu murre kuin murre sekunneissa. Turun murre taittui helposti puhelinmyyntihommissa!

Äiti. Uusi tehtävänimikkeeni, josta en luopuisi mistään hinnasta. Rakastan olla pienen ihmeeni äiti, johon hän voi luottaa ja turvata, joka lohduttaa surun hetkellä ja nauraa mukana hassulle maailmalle.

Öinen taivas. Selkeä talviyö ja tähdet. Tarviiko sitä muuta?

Olipas se paikoin haastavaa, mutta kaikkiin sain jotakin. Haaste siis suoritettu! Nyt on minun vuoroni haastaa teidät miettimään elämänne aakkosia! :)

Mamman palutumisviikot

Synnytyksestä on nyt kaksi kuukautta ja neljä päivää; tosin aika tuntuu vielä tätäkin pidemmältä. Joku joskus kyseli, miten olen palautunut raskaudesta ja synnytyksestä, joten tästäpä tulee:

Fyysinen palautuminen

Jos ajatellaan, että vähän reilu kaksi kuukautta sitten en pystynyt tekemään juuri mitään, minun luulisi olevan nyt huippukunnossa. Kyllä siihen aikaan verrattuna joo! Kunto ei kuitenkaan ole hirveämmin kohonnut, sillä lenkille en ole joutanut (viitsinyt lähteä). Vaunuilemassa käydää säännöllisen epäsäännöllisesti ja that's it. Tosin nykyään jaksan nousta meidän portaat hengästymättä! Ehkä tässä voisi sen lenkkeilynkin aloittaa. Kilot tosin ovat melkein lähtöpainossa, joten sen puolesta ei ole hirmuisemmin hätää; vielä on jäljellä yksi ainoa ylimääräinen, joka sekin lähtenee imettäessä. Jee!

Tikit ovat sulaneet, kipu loppui viikon jälkeen. Lisäksi minähän pystyn jo tekemään vaikka mitä verrattuna synnytyksen jälkeiseen aikaan, sillä hempat ovat nousseet siitä 81:stä hienosti 124:ään, vaikka rautaa en viime viikkoina ole muistanut syödäkään.  On se ihmeellinen tämä ihmiskeho, miten nopeasti se muuttuu!

Ehkä maailman epäselvin kuva nykyisestä masusta ja
arvet jäivät näköjään piiloon

Rinnat minulla on edelleen imetyksen takia turvoksissa ja arpia täynnä, joten niistä ei ole sen enempää sanottavaa. Maha taas- se on ryllykkä! Minun mahani oli jo heti synnytyksen jälkeisenä aamuna pieni, sillä se pakotettiin pieneksi; verenvuoto oli niin runsasta, että kohtua oli pakko painella tasaisin väliajoin. Niin se vain tämä kuvassa oleva pallo katosi! Löysää nahkaa on edelleen vararenkaan muodossa ja se vähän välistä ahdistaa, kun raskausmaha oli niin kiinteä. Mutta kun ajattelee, mitä se joutui 9 kk:n aikana kestämään, tämähän on aivan pientä. Minulla on oikeastaan ihan kaunis maha, vaikka se onkin löysä ja arvet näkyvät vielä selvästi violetinpunaisina :)

Rv 40 poks poks

Mieliala ja ajatusmaailma

Väsymys on vaatinut minunkin kohdallani veronsa ja mieliala on ollut vaihteleva. Vaikka Alex on maailman ihanin ja suloisin vauva, hän kyllä jaksaa väsyttää tämän äidin välillä totaalisesti. Välillä tulee mietittyä aivan turhia asioita ja murehdittua jotain sellaista, mille itse ei mahda mitään. Ja jos Villeltä kysyttäisiin, varmaa olisi, että hän kertoisi, miten nopiaan tämä mamma osaa nykyään kilahtaa. Siis aivan pienistäkin asioista kuten autolla ajamisessa neuvomisessa. Hupspups! Onneksi Ville on vielä jaksanut sietää tätä pientä känkkäränkkämutsia, joka meillä välillä vierailee. Onko teilläkin näkynyt?

En tiedä teistä muista äideistä, mutta ainakin minun keskittymiskykyni on välistä hieman huono, varmaan johtuen huonoista yöunista; ajatukset saattavat pomppia aiheesta toiseen esimerkiksi kirjaa lukiessa. Etenkin jos se on tappotylsä Johdatus laadulliseen tutkimukseen... Ja muistinkin kanssa on ollut kränää. Onneksi pää on edelleen kuitenkin paikoillaan enkä ole unohtanut sitä jonnekin! ;)

En ole myöskään ehkä ihan niin itkuherkkä kuin raskaana ollessani, mutta varsinkin Alexin hymyily saa minut välillä kyynelehtimään. Mutta eikös oman lapsen hymy ja nauru ole maailman ihanimpia asioita; kai niille voi vähäsen nyyhkyttääkin? Nykyään en kuitenkaan itkeskele kaiken maailman mainoksille.. Jaffan joulumainos oli kyllä niin paha paikka ;)

Jälkitarkastus minulla oli viime torstaina, jossa terkkarikin totesi, että palautumien oli todella hienoa. Ainut, mihin kannattaisi kiinnittää on mieliala. Ja ymmärtäähän sen; jos mieli on alakuloinen, ei arkikaan oikein luista. Vaikka elämäni onkin muuttunut, jaksan nauttia pienistä asioista kuten Alexin naurunyrityksistä! <3

Miten teillä on palautuminen sujunut? Koetteko sen olevan joskus liian hidasta?

Mistä on pienet (suuret) pojat tehty?

No maidosta tietenkin! 

Meillä oli eilen Alexin kaksikuukautisneuvola; se piti olla jo maanantaina, mutta meidän neuvolatätimme sairastui ja eilen siis juteltiin vielä hänen sijaisensa kanssa. Alex nukkui matkan neuvolaan (hurjat 500 m!), joten oli aluksi hieman koomainen. Mutta heti kun otettiin vaippaa pois tarkistuksia varten, poika oli taas oma ihana iloinen itsensä ja jutteli tädille hirmuisesti :) Tässä herran 2 kk mitat (suluissa 6 vko-mitat):

Pituus 61,2 cm (58)

Paino 6794 g (5695)- ruoka-aikaan ollaan oltu kotona!! ;)

Pipo 40,2 (38,7)

Neuvolakortissa komeilee seuraava teksti (aivan ensimmäisen!) kurretarran kanssa:

"Virkeä ja hyväntuulinen poika! Kasvu tasaista, painoa tullut hyvin. Kehitys iänmukaista. Shakkiruudukkoa ja hymynaamaa seuraa. Päätä kannattelee hyvin. Rintamaidolla hyvin kasvaa. "

Ja äiti ja isä olivat hyvin ylpeitä pienestä silmäterästään! Ainut, missä herralla oli hieman ongelmia oli rotarokotteen nieleminen. Tämä ensimmäinen rokoite annetaan siis suun kautta pienen putkilon avulla ja vauvan on tarkoitus niellä kyseinen aine. Alex päätti kuitenkin pitää ainetta suussaan ja veti sitä sitten väärään henkeen; tämä aiheutti useita yskäkohtauksia. Loppujen lopuksi kaikki saatiin alas asti; hieno mies <3 Kun päälle sai vielä maitoa, rokoitetta ei edes muistettu enää. Ensi kerralla tulee sitten piikki.. Voivoi, pitää alkaa valmistautua jo henkisesti siitä seuraavaan itkukohtaukseen..

Alex siis kasvaa hienosti omilla käyrillään ja on aika isokokoinen ikäisekseen, mutta geenit on mitkä on. Muutaman kuukauden vanhempi serkkupoika on jo lyhyempi, joten tästä minimiehestä tullee aikamoinen hongankolistaja :)

Täsä mie oon! Miulla on jo joitakin 68-kokoisia vaatteita käytössä, kun 60 on jo auttamatta liian pieni koko. 

Alex 2 kk

Meidän pieni suuri mies on jo kahden kuukauden ikäinen! Missä on se meidän pienenpieni nyytti , jonka saimme mukaamme synnäriltä? Missä on aina nukkuva pieni tuhisija, joka ei malttanut luopua vanhempiensa sylistä hetkeksikään? Entä missä pullaposket, jotka täyttyivät vielä hitaasti maidosta? Kukaan ei kertonut, että vauvat kasvavat näin nopeasti "isoiksi", sillä tuosta vastasyntyneestä ei ole enää tietoakaan. Meidän jäbä on iso mies ja osaa jo hurjasti! 

Meillä piti olla eilen 2 kk neuvola, mutta se peruuntui th:n ollessa poissa. Viimeisimmät mitat on otettu 30.7. ja ne olivat:

Paino: 5695 g (17.7. : 4790)

Pituus 58 cm (56,6)

Pipo: 38,7 (ei otettu)

Mitä meidän pieni mies jo osaa?

Alex osaa jo ilmaista halujaan erilaisin ääntelyin: nälälle on oma itkunsa, huomiota saadaan pienillä äännähdyksillä. Valloittavin Alexin kommunikoinnista on kuitenkin "mä en tykkää"-"itku", jolloin ääni on pieni ja ponneton ja herra vääntää suunsa täysin alassuin. Äiti meinaa välistä nauraa (aijai, huono äiti) tälle pienelle showtähden alulle. Yleensä tämä vaihe menee siis todella nopeasti ohi ja kohta jo ollaan tyytyväisiä. Myös vanhemmat ovat onnekseen oppineet tulkitsemaan pojan ääntelyä hieman paremmin tuohon vastasyntyneeseen verrattuna.

Meidän Alex omaa maailman valloittavimman hymyn ja yrittää jo kovasti nauraa ja jokellella pidempiäkin tarinoita. Kun poju on hyvällä tuulella, hän hymyilee todella isosti ja juttelee päristyksin ja lyhyin äännähdyksin. Hän myös yleensä heiluttaa käsiään ja jalkojaan tai kierähtelee onnesta. Alex osaa ottaa hienosti katsekontaktin ja yleensä jaksaa myös odottaa omaa vuoroaan jutustelussa. Välistä tarinaa on kuitenkin niin paljon, ettei malteta odottaa; erityisesti tätä tapahtuu silloin, kun olisi aika syödä. Pieni keljuilija nauraa ja juttelee äidille kesken syönnin :) 

Alex osaa näyttää välistä kieltään, jos joku näyttää ensin mallia. Hän yrittää myös kovasti matkia kanssakeskustelijan muita ilmeitä. Jos se ei onnistu, pienet kulmat menevät hieman ryttyyn ja juttukaveria tuijotetaan kulmien alta oudoksuen. Yhtäkkiä tämä voi kuitenkin vaihtua taas nauruksi. Kaikkein parhaiten herran mielialoja kuvaakin tuuliviiri. On sitäkin tapahtunut, että herra itkee ja nauraa yhtä aikaa. Tämä on ainakin minusta välistä hämmentävää. 

Alex tykkää tuijotella ja osaa hienosti jo seurata katseellaan esineitä/ ihmisiä. Varsinkin jos isä tai äiti nousee viereltä, pitää tarkasti seurata, minne viihdyttäjä menee. Ja jos takaisin ei heti tulla, ruvetaan kyselemään huolissaan, missä vanhempi on. Erityisesti herra tykkää kuitenkin tuijotella valoja ja ikkunoita; ne ovat niiiiiin kiinnostavia ja hauskoja!

Motorisesti Alex oppii viikko viikolta enemmän. Hän on "löytänyt" viime viikkoina kätensä ja pistää niitä jatkuvasti suuhun. Äiti ja isä yrittävätkin vähän vahtia tätä touhua, sillä usein sinne suuhun eksyy juuri se peukku, josta on sitten vanhemmalla iällä vaikea vieroittautua. Kädet pysyvät kuitenkin edelleen nyrkissä. Alex osaa myös kannatella päätään hienosti ollessaan mahallaan ja kerran hän on jopa päässyt möyrimällä eteenpäin! Tällöin kuitenkin pää raahasi maata pitkin, koska kädet eivät olleet yhtä vahvat kuin jalat. Peppu nousee aika helposti pystyyn ja jalat sutivat siihen malliin, että liikkeelle olisi päästävä! Pää vain on edelleen niin pahuksen painava :)

Alex osaa kääntyä myös kyljeltä toiselle jo aika sukkelaan. Äiti on myös harva se yö löytänyt pienen kullannuppunsa pinniksestä jalat pään paikalla. En kuitenkaan ole nostanut poikaa kertaakaan jaloista syömään ;) Taitava poju ettenkö sanoisi! Aiemmin pojan olisi (liikuntakyvyn puolesta!) voinut jättää hetkeksi hoitotasolle, mutta nyt sellaista ei tarvitse ajatellakaan, kun herra mönkii ja pyörii menemään!

Alex syö nykyään vaihtelevasti noin tunnin, kahden välein. Hän osaa säännöstellä itse syömistään ja osaa pitää taukoa esimerkiksi silloin, kun maitoa tulee liian paljon kerralla. Pojalla on kuitenkin aika lyhyt pinna ja hän saattaa suutahtaa, jos ei (varsinkaan väsyneenä) saa tissiä heti suuhunsa. Tällöin alkaa hirmuinen pään pyörittäminen ja tuhiseminen. Syöminen hoituu nykyään kuitenkin paljon "tehokkaammin" nopeamman vauhtinsa ansiosta. Syönnin jälkeen kuitenkin olisi hyvä röyhtäistä, mikä pojalta jää usein uupumaan ja sitten kiukuttaa...

Poitsu nukkuu päivisin kolmet n. tunnin päikkärit. Yöt sujuvat omassa pinniksessä nykään noin parin tunnin pätkissä ja nukahtaminen on helpottunut pikku hiljaa tutin käyttöön oton jälkeen. Poika saa turvaa myös harsosta, joka tuoksuu vanhemmilta. Harso poskea vasten on hyvä tuhista :) Plus että sitä on hyvä räpeltää käsillä.

Meidän pieni murmeli on jo niiin taitava ja tällä hetkellä niiiin koomainen aamupäikkäreiltään herättyään. Isin sylissä viihdytään vielä hetki, mutta tämän äidin on parempi nyt lopetella ja mennä tervehtimään silmäteräänsä :)

Terkut sateiseen päivään myös meidän laivapojalta!♡:)

Uusia tuulia-tällä kertaa tukassa

Repästiin Villen kanssa tänään aamulla ja päätimme lähteä leikkauttamaan tukkamme; molemmilla kun mallit olivat uloskasvaneet jo hyvän aikaa sitten. Itsehän kävin yli vuosi sitten viimeksi kampaajalla leikkauttamassa nimipäivätukan. On siis tainnut tukanhoito jäädä hieman taka-alalle viime aikoina. Hupss..

Alexin ollessa (huimilla 2,5 h) päiväunilla, me vanhukset tsuumailimme Googlesta eri hiusmalleja. Päätimme omamme ja odotimme pojan heräämistä. Kun poika oli valmiina, lähdimme kysymään olisiko lähikampaamossamme vapaita aikoja vielä tälle päivälle- ja olihan siellä! Koska emme voineet pojan takia istahtaa yhtä aikaa kampaamon penkkiin kynittäväksi, Ville sai käsittelyn ensin. Minä kävin sillä välin imettämässä poitsun ja vaihtamassa pikku miehelle vaipan. Osaako joku muuten selittää, miten pienestä ihmisestä voi kerralla tulla niin paljon kakkaa ulos, että vaippa on täynnä?? Ja meidän poika tekee ison hätänsä vielä useamman kerran päivässä... Hullua tämä elämä vauvan kanssa! Onneksi äiti oli varautunut vaipanvaihtotarpeiden kanssa, kun tuntee pienen enkelinsä ;)

Villen ollessa valmis, minä pääsin pitkästä aikaa saksien kohteeksi. Ja tässä lopputulosta: 

Kuva ei ehkä ole mikään kaikkein paras, mutta voin selittää, mitä kuontalolleni tehtiin. Tukka on siis reilusti lyhyempi ja kerrostetumpi takaa ja pitenee eteenpäin.  Takaa pituutta lähti yli puolet ja tukkaa oli ihan reilusti lattialla. MUTTA lähtipä ainakin kuivat latvat ja tukassa on taas jotain muotoa! Haaveilin vielä hieman lyhyemmästä mallista, mutta vauvan kanssa on aika oleellista saada tukkaa edes vähän kiinni. Meidän vaava, kun osaa jo aika tiukasti takertua äidin tukkaan <3 Värille tehdään sitten joskus toiste jotain. Lähipiirini tietääkin, että tukkani on punaisen värin jäljiltä aika liukuvärjätty. 

Pientä luksusta vanhemmille, mutta luulen, että olemme ansainneet panostaa edes hieman ulkonäköömme. 

Onko ideoita, mitä väriä/raitoja tähän tukkaan laittaisi? Ja onko nykyinen malli mielestänne liian äitimäinen? 

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Kuten varmaan kaikissa perheillä,myös meillä on pojalle useita lempinimiä;aika harvoin loppupeleissä käytämme Alexin omaa nimeä. Voikohan tästä olla jotain haittaa? Mielestäni lempinimet kertovat yleensäkin siitä,että ihmiset haluavat jotain lisää arkeen. Oma nimi voi esimerkiksi kaveripiirissä muuntautua vaikka miksi. Tosin oma nimeni on hieman vaikea muovattava. Alex taas-siitä saa paljon eri versioita. Tässä muutama Alexin yleisimmistä lempinimistä:

Allu. Se kaikista yleisin ja arkipäiväisin

Allukka,joka taipuu myös Nallukaksi

Vavetsu

Vauva tai savolaisittain vaava

pikku äijä

jäbä

kakkiainen

kakkapylly

makkaramies (jalkojensa mukaisesti ♡)

Minimies

Alexanteri

Poitsu

maitomies

Ja näitä tulee jatkuvalla syötöllä lisää. Niiden määrä on loppumaton! Varmasti pojan kasvaessa alamme käyttää hänen oikeaa nimeään,mutta tällä hetkellä voimme kutsua poikaa eri variaatioin Alexista. Allu jyrää ja kaikki lähipiirissäkin kutsuvat poikaa tällä nimellä. Allu on vaan huomattavasti helpompi nimi kuin Alex :)

 Tällä hetkellä pikku tuhisija (taas uusi,hehe) vetää sikeitä makkarissa ja äiti ja isä nauttii isän tekemästä suklaapitsasta, tai siis yltiömakeasta suklaakakusta. Tuolla nimellä minulle leivonnainen esiteltiin ja syötettiin. Äkkimakeaa iltaan!  Saa nähdä,miten pitkään tässä ehtii vielä istua rauhassa,kun unta on kertynyt pojan unipussiin jo pian kahden tunnin edestä. Noo,aika se on äidinkin mennä pian nukkumaan. Tässä vielä pojan unien kunniaksi muutama kuva nukkuvasta Allusta

Kauniita unia natiainen ♥

"Ullan nimi on pulla, nimi toinen vaan on mulla. Jos et millään arvaa, sanon suoraan mä sulle sen"

Meillä oli sunnuntaina 10.8. pienen miehen ristiäiset. Ristiäisiä varten joutui häseltämään paljon kaikkea: viime maanantaina piti metsästää juhlavaatetta sekä äidille että vauvalle (mikä oli kerrankin naurettavan helppoa, kun ensimmäiset silmään sattuvat olivatkin täydellisiä!), matkustaa hyvissä ajoin vanhempieni luokse (juhlapaikalle), leipoa, siivota, käydä kaupassa, tehdä kukka-asetelmia jne. jne.  Tuli huomattua, että tekemistä oli älyttömän paljon, vaikka minun äitini oli tehnyt suurimman osan leipomuksista valmiiksi; kiitos ihan älyttömästi siitä! Muutenkin meidän mamma oli kunnon tehopakkaus ja teki suurimman osan hommista; minä toimin lähinnä assistenttina :D Minulla nimittäin oli mukana tämä pieni, huutava ja hidastava tekijä, joka vaati oman huomionsa jatkuvasti :) Kun minä en syöttänyt, imuroin lattioita tai paistoin piirakoita. Onneksi paikan päällä oli innokkaita vauvan viihdyttäjiä. Allu rakasti varsikin mummolle juttelemista aamuisin kello viiden aikaan.

Valmistelimme juhlia aivan vieraiden saapumiseen asti. Itse kastetilaisuuden oli määrä alkaa kello 14, mutta myöhästyimme hieman aikataulusta. Pappimme oli hieman myöhässä ja sitten piti vielä käydä kummien kanssa läpi kastetilaisuuden kulkua, pukea poika ja siirtyä omille paikoillemme olkkariin. Ja jännitykseltä ei voinut välttyä; kädet tärisivät aivan hillittömästi laulaessamme Ystävä sä lapsien! Ja jännityksen jälkeen seurasi herkistyminen, viimein pojan nimi oli virallinen <3 Kasteesta jäi kyllä todella hyvä maku suuhun, sillä pappimme oli aivan huippu; mukava ja humoristinen. Hän muovasi kastetilaisuudesta meidän näköisemme ja sopivan rennon, pönöttäminen kun ei juuri jaksa ainakaan minua innostaa. Hänen ehdotuksensa mukaisesti kaikki vieraat saivat osallistua ”normaalia” toimitusta enemmän: jokainen sai osallistua pojan kasteveden siunaukseen kaatamalla sitä hieman kastemaljaan ja meidän äitimme kuivasivat pojan pään ja sytyttivät kastekynttilän. Kaikki myös siunasivat käsillään poikaa yhdessä.Ilmeisesti yleensä tässä vaiheessa käsiä kohottavat vain kummit, vanhemmat ja pappi? Minusta meidän versiomme oli siis paljon parempi.  Pojalla on/oli paljon ihania ihmisiä ympärillään <3

Ainut vaan, mikä oli hieman ikävää oli kuumuus. Vaikka ilmalämpöpumppu oli päällä, tuntui, että hikoilimme tilaisuuden aikana aivan hillittömästi.. Ei käynyt sylikummia kateeksi, kun hänen piti pitää pientä lämpöpatteriamme sylissään. Pojan ristiäismekko oli nimittäin aivan hikinen sitä riisuttaessa, vaikka hän nukkuikin melkein koko tilaisuuden ajan tutti suussaan; pointsit pojalle rauhallisuudesta. Alexille oli hommattu H&M:ltä vaihtoasuksi juhlapuku, jonka käyttö jäikin sitten harmillisen lyhyeksi: herra kun kakkasi (vaippa fuskas selästä) sen puolen tunnin sisään käyttökelvottomaks :( Mutta hieno oli puku niin kauan kuin oli! Kuumuus ja univelat tuntuivat sekä juhlan aikana että sen jälkeen; olo oli todella koomainen kakkua syödessä. Mutta hyvät oli billeet! J

Poika sai lahjaksi rahaa, lahjakortin, pienen pienen Suomileijonasormuksen (Alex the lion;), kukkia ja satulorukirjan. Äiti ja isä sai paljon onnitteluhalauksia ja –toivotuksia. Kiitos kaikille <3

Niin ja varmaan se kaikista tärkein: poikamme sai nimeksi Alex Onni Ilmari. Ilmari tulee isän puolen suvusta ja se on annettu aina vanhimmalle pojalle. Alex alias Allu taas on sopivan uudehko eikä niin perinteinen. Jotenkin itse en osaisi antaa jotain vanhaa nimeä lapselleni ellei se sitten olisi minulle muuta kautta tärkeä. Onni taas.. Se vain tuli. Onni on oma lapsi ;)

Sitten hieman kuvia:

Näperreltiin äidin kaa itse juhlapöydille kukka-asetelmat. Pääteltiin, että tulee halvemmaksi ostaa ruusuja ja neilikoita Citymarketista. Sitten käväistiin kukkapenkissä hakee lehtiä ja voìla! Miusta siitä tuli aikasta nätti.,

Kastepöytä

Kastemalja Villen vanhemmilta. Kastevetenä oli lähdevettä eli ei kalkkia ;)

Vissiin oli hyväkin vitsi?

Siunaus

Vanhemmat ja sylikummi. Myös katsaus päivän asukokonaisuuteen: tummansininen mekko, musta vyö, mummon vanhat helmet, helmikorvikset ja peruskorkkarit. Sanoisinko, että jotenkin aikuismaisempi juhla-asu kuin mitä minulla on aiemmin ollut :)

Juhlien päästara kisu väärinpäin suussa <3

Kahvipöytä. Juomisina meillä oli vettä, mehua, kahvia ja sinistä boolia ( ei kuvassa). Tarjottavina oli pilvipikkuleipiä, ranskalaisia vohveleita, pikkuisia sydänpullia, ruusuvaniljakuivakakkua, mansikkaraparperihyytelökakkua (ai että nam! <3), riisipiirakoita ja munavoita sekä kinkkupiirakkaa. Ja siis minä osallistuin kakun ja piirakoiden tekoon. Meidän mamma/mummo on yliveto!

Ei minusta se kaikkein imartelevin kuva, mutta siinä Alexilla on vielä puku puhtaana. Komia poika <3 :)

Huh huh. Nyt se on valmis. Aloitinhan minä tämän kirjoittamisen jo maanantaina; mikähän kumma minun kaiken aikani on vienyt? ;)