Mamman palutumisviikot

Synnytyksestä on nyt kaksi kuukautta ja neljä päivää; tosin aika tuntuu vielä tätäkin pidemmältä. Joku joskus kyseli, miten olen palautunut raskaudesta ja synnytyksestä, joten tästäpä tulee:

Fyysinen palautuminen

Jos ajatellaan, että vähän reilu kaksi kuukautta sitten en pystynyt tekemään juuri mitään, minun luulisi olevan nyt huippukunnossa. Kyllä siihen aikaan verrattuna joo! Kunto ei kuitenkaan ole hirveämmin kohonnut, sillä lenkille en ole joutanut (viitsinyt lähteä). Vaunuilemassa käydää säännöllisen epäsäännöllisesti ja that's it. Tosin nykyään jaksan nousta meidän portaat hengästymättä! Ehkä tässä voisi sen lenkkeilynkin aloittaa. Kilot tosin ovat melkein lähtöpainossa, joten sen puolesta ei ole hirmuisemmin hätää; vielä on jäljellä yksi ainoa ylimääräinen, joka sekin lähtenee imettäessä. Jee!

Tikit ovat sulaneet, kipu loppui viikon jälkeen. Lisäksi minähän pystyn jo tekemään vaikka mitä verrattuna synnytyksen jälkeiseen aikaan, sillä hempat ovat nousseet siitä 81:stä hienosti 124:ään, vaikka rautaa en viime viikkoina ole muistanut syödäkään.  On se ihmeellinen tämä ihmiskeho, miten nopeasti se muuttuu!

Ehkä maailman epäselvin kuva nykyisestä masusta ja
arvet jäivät näköjään piiloon

Rinnat minulla on edelleen imetyksen takia turvoksissa ja arpia täynnä, joten niistä ei ole sen enempää sanottavaa. Maha taas- se on ryllykkä! Minun mahani oli jo heti synnytyksen jälkeisenä aamuna pieni, sillä se pakotettiin pieneksi; verenvuoto oli niin runsasta, että kohtua oli pakko painella tasaisin väliajoin. Niin se vain tämä kuvassa oleva pallo katosi! Löysää nahkaa on edelleen vararenkaan muodossa ja se vähän välistä ahdistaa, kun raskausmaha oli niin kiinteä. Mutta kun ajattelee, mitä se joutui 9 kk:n aikana kestämään, tämähän on aivan pientä. Minulla on oikeastaan ihan kaunis maha, vaikka se onkin löysä ja arvet näkyvät vielä selvästi violetinpunaisina :)

Rv 40 poks poks

Mieliala ja ajatusmaailma

Väsymys on vaatinut minunkin kohdallani veronsa ja mieliala on ollut vaihteleva. Vaikka Alex on maailman ihanin ja suloisin vauva, hän kyllä jaksaa väsyttää tämän äidin välillä totaalisesti. Välillä tulee mietittyä aivan turhia asioita ja murehdittua jotain sellaista, mille itse ei mahda mitään. Ja jos Villeltä kysyttäisiin, varmaa olisi, että hän kertoisi, miten nopiaan tämä mamma osaa nykyään kilahtaa. Siis aivan pienistäkin asioista kuten autolla ajamisessa neuvomisessa. Hupspups! Onneksi Ville on vielä jaksanut sietää tätä pientä känkkäränkkämutsia, joka meillä välillä vierailee. Onko teilläkin näkynyt?

En tiedä teistä muista äideistä, mutta ainakin minun keskittymiskykyni on välistä hieman huono, varmaan johtuen huonoista yöunista; ajatukset saattavat pomppia aiheesta toiseen esimerkiksi kirjaa lukiessa. Etenkin jos se on tappotylsä Johdatus laadulliseen tutkimukseen... Ja muistinkin kanssa on ollut kränää. Onneksi pää on edelleen kuitenkin paikoillaan enkä ole unohtanut sitä jonnekin! ;)

En ole myöskään ehkä ihan niin itkuherkkä kuin raskaana ollessani, mutta varsinkin Alexin hymyily saa minut välillä kyynelehtimään. Mutta eikös oman lapsen hymy ja nauru ole maailman ihanimpia asioita; kai niille voi vähäsen nyyhkyttääkin? Nykyään en kuitenkaan itkeskele kaiken maailman mainoksille.. Jaffan joulumainos oli kyllä niin paha paikka ;)

Jälkitarkastus minulla oli viime torstaina, jossa terkkarikin totesi, että palautumien oli todella hienoa. Ainut, mihin kannattaisi kiinnittää on mieliala. Ja ymmärtäähän sen; jos mieli on alakuloinen, ei arkikaan oikein luista. Vaikka elämäni onkin muuttunut, jaksan nauttia pienistä asioista kuten Alexin naurunyrityksistä! <3

Miten teillä on palautuminen sujunut? Koetteko sen olevan joskus liian hidasta?