Mustavalkoista

Teippaamalla tuunattu lipasto

Alexin huoneen seinä ts. ikuisuusprojekti teippaamalla

Pupukettu, jolta uupuu yhä nenä, kädet ja jalat. 

Jos äiti saisi päättää, Alexille ostettaisiin paljon enemmän mustavalkoisia vaatteita. Ne on jotenkin niin ihanan kontrastisia! Erityisesti tuo perus miikkarin mustavalkoinen raitapaita on niin yksinkertaisen kiva miun silmään. Tykkään! Ja sopiihan tuo mustavalkoisuus myös meidän sisustukseen ;) Mutta ällös huoliko, pojalla taitaa olla tasan _3_ mustaa tai mustavalkoista vaatetta, että ei meidän mini ihan harmaan sävyissä täällä kulje :D 

Iskeekö mustavalkoisuus vai pitääkö väriä olla enemmän?

Niin ja oonhan mie äiti, eiku..

Työnhaku on tällä hetkellä hyvinkin ajankohtaista tässä residenssissä. Tai siis minun kohdallani, isimies tekee harjoittelujaan koko kesän ajan ja jatkaa taas syksyllä koulun penkin kuluttamista. Minä taas, no olen työtön. Yhteiskunnan elätiksikin voisi kutsua. Ja äiti, onhan se tullut jo selväksi? Tämä vain on semihankala kombinaatio.

Yhteiskunnassamme vallitsee edelleen melko vahvana käsitys siitä, että isän tehtävä on tuoda leipä pöytään äidin kaitsiessa lapsia. Mielestäni tämä on erittäin typerää, sillä meidän tulisi rikkoa perinteisiä strereotypioita. Esimerkiksi minä aion tuoda sen leivän, kinkun ja ehkä jopa juustonkin tämän perheen pöytään sitten syksymmällä- siis jos vaan niitä töitä ilmaantuisi. Äiti saa mennä töihin. Isä saa mennä töihin. Isä saa olla kotona, jos siltä tuntuu. Mutta mitä mieltä työnantajat ovat?

Kannattaako töitä hakiessa mainita olevansa äiti? Mitään vastausta en tähän tiedä, mutta itse en ainakaan peittele asiaa. Olen ylpeä äiti ja piste. Jos se vaikuttaa siihen, ettei minua valita työtehtävään niin no can do. Sittenpä joku menettää yhden tehokkaan työntekijän. Se ei saisi vaikuttaa, mutta kyllähän äidin palkkaamisessa on omat "riskinsä". Esimerkiksi, jos lapsemme sairastuu, se olen hyvin todennäköisesti minä, joka häntä jäisin hoivaamaan kotiin. Se tarkoittaa sitä, että työnantajan pitäisi hoitaa paikalleni sijainen, joka maksaa.. Myös ylityöt voivat olla käytännössä mahdottomia, jos se oma napero on haettava hoidosta viimeistään sen viiden minuutin kuluttua. Tää päivähoito on ihan oma ruljanssinsa, jota en ala edes tähän avaamaan sen enempää. Se vaan pitää sovittaa töihin, mikä ei ole aina helppoa. 

Toisaalta me nuoret naisethan olemme kuin tikittäviä, hormonoituja aikapommeja, joita ei kannattaisi ottaa vakiduuniin, sillä mehän saatamme raskautua milloin tahansa- ja taas raha juoksee! Minulla on jo yksi piiperöinen, joten eikö ole todennäköisempää, ettei sitä toista tule aivan heti? Täytyykö minun vakuuttaa odottavani seuraavaa raskautta muutaman vuoden ajan, että kerkiän hieman urautua ensin? Aikamoista! 

Mutta hei, kyllähän tää äitiys on opettanut vaikka mitä: pitkäpiimäisyyttä, herkkyyttä kuunnella lapsen tarpeita, stressinhallintaa, organisointia ja monen asian yhtäaikaista hoitamista näin muutamia mainitakseni. Äidithän on oikeesti aikamoisia superihmisiä, kun alkaa tarkemmin miettimään, joten eikö meidän pitäisi olla aika vahvoilla tuolla työelämässä? Kai se on enemmänkin siitä kiinni, miten itse ilmaisee itseään. Ei meitä naisia saa kuitenkaan syrjiä äitiyden takia, sillä me tehdään kahta tärkeää työtä yhtä aikaa: sitä varsinaista sekä toimimme rakastavana, kannustavana ja kasvattavana vanhempana lapsillemme. Ja se on pirun hienoa se!

 Teksti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, mutta hei, onko teillä kokemusta asiasta? Kannattaako äitejä palkata?

Mie oon Äiti isolla ä-kirjaimella. Vaikka olisinkin päivätöissä, miun päätoiminen työ on tarjota tälle nakerolle turvaa, rakkautta ja hoivaa. Kyllä mutsi hoitaa!

Poikani on somelapsi

Somelapsi? Minäkö? Äiti, mikä se oikein on?

Tänä päivänä taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että oman lapsen tietoja tai kuvia löytyy netistä. Elämme paraillaan villissä somemaailmassa, jossa kaikki on "sallittua" ja joka antaa vapauden esimerkiksi kertoa, miten suloinen pieni nököhammas sinne oman pikkupiltin suuhun on tullut yön aikana. Se pikkupiltti muuttuu sillä samalla sekunnilla somelapseksi. Lapseksi, joka ei itse ole sanonut vanhemmalleen, että laittasitko tän tiedon nyt nettiin. Joku muu teki sen päätöksen hänen puolestaan.

Some on ympärillämme, se viihdyttää, kasvattaa ja auttaa meitä tutkimaan maailmaa aivan uudenlaisella tavalla. Samalla se on kuitenkin kanava loukata toisia, käyttäytyä aivan eri lailla kuin siviilissä ja jopa tehdä rikollisuuksia. Ja juuri tähän someen minunkin lapseni on nyt ängetty, niinkuin eräs tuttavani asian ilmaisi. Niinpä on, mutta se päätös ei ole ollut helppo. Myönnän, että synnytyksenjälkeisissä huuruissani en ajatellut asiaa sen suuremmin; julkaisin kuvia, sillä pieni nyyttimme oli niin valloittava. Tottakai kaikki muutkin haluavat nähdä tuon pienen tuikkeen silmäkulmassa! En ajatellut, vaan toimin. 

Alex kuuluu sukupolveen, jolle annetaan jo lähes syntyessään tunnukset facebookkiin, twitteriin ja instaan. Toisin oli omassa lapsuudessani, josta muistoina on paperisia kuvia, joita esiteltiin niille harvoille ja valituille, joita ne kiinnostivat. Nyt lataan kuvia puhelimestani tänne. Ne näkevät suku ja ystäväni, mutta mahdollisesti myös Alexin tulevien kavereiden vanhemmat, hoitotädit, kuka tahansa. Aika creepyä eikös? Olen pohtinut tätä kuva-asiaa kovasti. Blogi ilman kuvia on mielestäni kuin kirja ilman sivuja: aika tylsää katseltavaa. Olen myös pohtinut sitä, josko kuvaisin poikaa ollenkaan tai peittäisin hänen kasvonsa. No, myöhäistähän se enää olisi. 

Kuvien sensuroimisen sijaan olen päättänyt kiinnittää huomiota niiden ja tekstien sisältöön: ei nakuilua, ei pottakuvia, ei mitään, mikä voisi vahingoittaa lastani. Tähän asiaan on helppo pureutua miettimällä, millaisia kuvia haluaisi itsestään julkaistavan. Vessakuvia? No way! Haluan suojella poikaani mahdolliselta kiusaamiselta sekä suojata hänen yksityisyyttään. Ei ole minun tehtäväni julkaista kuvia, jotka voisivat loukata häntä. Päinvastoin, valitsen tänne blogiin niitä söpöjä kuvia ja suurin osa kuvista jää meille vanhemmille muisteltavaksi ja vaalittavaksi. 

Päätös bloggaamisesta on täysin minun, mutta olen saanut sille hyväksynnän isimieheltä, joka on myös yhtälailla Alexin vanhempi. Jos hän kieltää kirjoittamasta jostain, en kirjoita. En myöskään julkaise kuvia, joista hän ei pidä. Niin se vain toimii. Tosin nykyään isimies lukee näitä päivityksiä aika usein jälkikäteen.. Hänellä on kuitenkin aina olemassa veto-oikeus ja on mahdollista, että joku päivä tulevaisuudessa tämäkin blogi katoaa teidän luettavistanne. Siihen saakka jatkan kuitenkin edelliseen malliin, pidän blogini pienenä enkä hingu nostamaan sitä julkisemmaksi. Tämä tällainen riittää minulle.  

Se, mitä haluan sanoa tällä päivityksellä on se, että kannattaa pohtia tätä asiaa. Siinä on puolensa, mutta yksinkertainen se ei suinkaan ole vanhemman päätösvallan vuoksi. Ollaanhan fiksuja ja vastuullisia vanhempia eikä tehdä töllön töitä? Voimme rakastaa lapsiamme syvästi, mutta eihän meidän nyt aivan kaikkea tarvitse jakaa tuttujen saati tuntemattomien kanssa! :)

Ihan pihalla

Ei jumalauta. Sanat, jotka tulivat ensimmäisenä aamulla mieleeni, kun isimies ilmoitti kellon olevan viisi ja pojan olevan hereillä. Seuraavaksi tuli se perinteinen "en tahdo". Miksi? Onko pakko? Äitiys on siitä ikävää, että eihän sitä voi vaan laittaa offlinelle siks aikaa, kun haluaisi vielä vähän nukkua. Jos äiti sitten parin tunnin päästä hakisi sinut sängystä ja oltaisiin iloisia? Not gonna happen. 

Meidän päivä alkoi siis puolitoista tuntia etuajassa ja siltä se on tuntunutkin. Yöunet jäivät liian vähiin, niin äidillä kuin pojallakin, mikä on aiheuttanutäkymökyjä pitkin päivää, Niin ja nyt sitten se rutinoitunut rytmi heitti ihan päin häränpyllyä! Alex nimittäin meni ekoille päikkäreilleen jo ennen aamukahdeksaa..... Äiti toivoi pienen päivänpaisteensa nukkuvan ainakin pari tuntia, mutta ehei, joku ponkaisi pystyyn tunnin unien jälkeen. Kettu.

Meidän oli määrä olla Miran ja Aadan luona puoliltapäivin, joten aikaa oli kulutettavana. Niimpä myö suunnattiin tuonne lähipuistoa tutkimaan ja oltiin siellä niin pitkään, että kiirehän meille meinasi loppujen lopuksi tulla. Tuo kevätaurinko ja luonnon kukoistaminen on vaan niin houkutteleva kombinaatio, että ulkona mieli vaan lepää. Tai no ainakin virkistyy, kun saa tutkia maailmaa pienen näkövinkkelistä. 

Aina ensimmäisenä ovenkahvassa kiinni. Yksi erittäin innokas ulkoilija!

Taidetta maahan

Äiti ehdotti kiikkumisen lopettelua. Vastaus oli EI :D

Ai selfie, mikä selfie?

AI SELFIE!!!!!!!!!!!

Joku ilmoitti haluavansa piimää. Niin, eihän äidillä ollut mukana...

Mää!

Joku löysi ihanan minikokoisia kiviä

Suuren suuri saalis kera maailman suurimman hymyn. Pienet ne on ilot näillä pienillä immeisillä <3

Ulkoilun jälkeen ruoka upposi ritvakkaan ja unikin maistui ajomatkan aikana. Äidin yllätykseksi viiden minuutin unoset riittivät vielä parin tunnin puuhailuun leikkikaverinkin kanssa. Tai siis oikeastaan kaiken mahdollisen tuhoamisyrityksiin. Kiitos vielä Miralle ja Aadalle; oli mukava käydä pikku visiitillä! :3 Nyt mini onkin taas unilla ja äidillä on aikaa täyttää mitäs muutakaan kuin blogia ja työhakemuksia, mutta niistä lisää myöhemmin. 

Nauttikaa näistä ihanista kevätpäivistä!

Alex 11 kk

Voe herranterttu, Alexin 1-vuotissynttäreihin on enää vain alle kuukausi aikaa! Mihin tämä aika on oikein hujahtanut? Vastahan kirjoittelin 10 kk päivitystä ja nyt taas ois tää sama homma edessä. Kuka myöntää laittaneensa ajan jolleki superspeedille? 

Koska meillä ei ole mitään supertuoreita mittoja, niin tyydyn vain toteamaan, että minusta poika on kasvanut ainakin pituutta. Painoa varmasti on tullut myöskin lisää, mutta mikä metrimake tuosta tulee? :D Ja sitten siihen oikeaan asiaan eli millainen minioni meillä asustaa tällä hetkellä, reilun 11 kuukauden iässä. 

Hienovaraista vihjausta siitä, että olisi aika lähteä vaunulenkille?

Motoristen taitojen kehitys

Alex ei ole oppinut viime aikoina mitään "suurempia" motorisia taitoja. Edelleen hän viipottaa eteenpäin kävellen. Välistä se kävely tosin muuttuu syöksymiseksi, kun esimerkiksi äiti konttaa perässä ja Alex lähtee kiljuen karkuun. Vauhtia meiltä ei tosiaan puutu ja sen takia sattuu myös niitä vaarallisia tilanteitakin, joista onneksi useimmiten selvitään pienellä puhaltamisella ja halailulla. Kyllä sitä saa kiittää aika usein sitä, että nämä eivät mene kovin helposti rikki!

Ja jos vauhti saa ihokarvat nousemaan pystyyn, niin tän jäbän tanssimuuvit saa aikaan päinvastaisen reaktion; on se sen verran hauskaa katseltavaa, kun toinen hytkyttää pyllyään, heiluttaa käsiään, nyökkäilee ja pomppii tukea vasten Robinin tai Isac Elliotin tahdissa. Meillä siis raikaa päivä toisensa jälkeen Boom kahia tietokoneen kaiuttimista. Saako ne mieleen syöpyneet sanatkin joskus sieltä pois? :D

Yksi ärsyttävimmistä asioista tän minionin kehittymisessä on se, että nykyään hän osaa napata pienimmänkin nano-osan roskasta tai milloin mistäkin. Ja kyllä, usein ne päätyvät edelleenkin suuhun ja herkkupalaa puolustetaan kirjaimellisesti kynsin hampain. Mutta tähän on tulossa pientä helpotusta, sillä poika on alkanut antaa tavaroita minulle. Niimpä joskus ihan nätti "antaisitko"-pyyntö saattaa tehota. Oi näitä vanhemmuuden riemuvoittoja! Muutenkin Alexille on nyt hyvä opettaa kaikkea uutta, kun häntä kiinnostaa tietynlainen matkiminen. Meillä heitetään high fivet kiikussa, kasataan äidin avustuksella Fisher Pricen torni, opittiin tänään taputtamaan ja pupunkorvatkin menevät oikein näppärästi ristiin. Niin ja Alex on myös oiva apuri hommassa kuin hommassa. Etenkin pyykkääminen on ihan all time favourite! Hän laittaa pyykit koneeseen, kun äiti annostelee pesuaineet, repii pyykit niiden ollessa märkiä jo telineestä ja roudaa sitten lopulta kuivia pyykkejä pitkin kämppää tyytyväinen virne naamallaan. Voi kun tuosta pyykkäysinnosta edes osa siirtyisi tuohon isimieheen ;)

Luonne ja sosiaalisuus

Pieni, pirtsakka ja pippurinen. Siinäpä kolme herraa kuvaavaa adjektiivia. On oikeasti tosi hauskaa seurata, millainen pieni poika tästä kasvaa ajan myötä, kun opin joka päivä hänestä jotain uutta. Myönnän, että välistä sorrun ajattelemaan, että poika ei muutu mihinkään, mutta sittenpä poika pääseekin taas yllättämään. Tulee jokin uusi tapa, hän ei teekään asioita samalla vanhalla tavalla tai reagoi esimerkiksi ovikellon soimiseen enää itkulla. Niin ne asiat vain muuttuu... Ja meidän vauva katoaa.. 

Ja koska olen hieman laiskalla tuulella, päädyn listaamaan teille perinteisillä ranskiksilla hieman knoppitietoja pojan nykyisestä mielenmaailmasta

- Alex on alkanut leikkimään. Hänen leikeissään on selviä toistoja ja leikin kautta hän myös matkii arkipäiväisiä asioita. Leikki ei ole enää pelkkää helistinten heiluttelua, vaan määrätietoisempaa kera mahtavien äänitehosteiden!

- Kirjat ovat tällä hetkellä todellakin in! Voisin heittää näin lonkalta, että meillä luetaan varmasti jokainen pojan kirja vähintään kahdesti läpi päivän aikana. Kun pääsen ekan loppuun, Alex viipottaa hakemaan jo seuraavaa, möyrii syliin tai istuu viereen. Kirjat on myös äidistä huippuja, koska silloin asioiden sanottaminen kuvien avulla on helpompaa. Ja vaikka osaisinkin kaikista kirjoista jokaisen lauseen sitä suuremmin miettimättä, yritän silti intoutua kirjan lukuun niinkuin lukisin sitä ensimmäistä kertaa. Sillä onhan kirjojen lukemisesta ihan älyttömästi hyötyä  ja iloa! :)

-Meillä on tullut käyttöön entistä enemmän kaksi uutukaista sanaa: kakka ja hätä. Myös nyökyttely ja pään puistelu ovat entistä enemmän käytössä ja pään puistelu on ihan ältsin hauskaa jonkun mielestä ;)

- Erityisen hauskaa on myös se, kun joku matkii Alexia itseään

- Alex on oppinut siivoamaan leluja kasaan. Välistä se tosin tapahtuu heittelemällä ja äiti saa mustelmia etenkin duploista..

- Siivoamisen kautta hän on oppinut tekemään myös vaihtokauppoja ja pojasta taitaakin kuoriutua varsinainen kaupustelija. Ja jos äiti ei anna sitä omaa ruokaansa kerran maistetun herneen tilalle, niin voihan sitä aina iskeä nyrkkinsä keskelle lautasta niin, että eipä äitikään syö ihan hetkeen, eiks? 

- Alex halaa nykyään tosi tiukasti ja jakaa rakkauttaan kuolapusujen muodossa <3

- Rrrrakastaa tupsupipoja! Meillä siis tämä mama oleilee päivät välistä talvimyssyt päässä, mutta mitäpä sitä ei tekisi lapsensa onnen eteen?

- Vessaan ei saa mennä niin, että jättää pienen miehen jälkeensä. Ei IKINÄ. Hänestä tosin saa kivan vessakaverin, jos jättää oven auki. Silloin hän joko kävisi maistelemassa wc-harjaa tai repisi likakaivon kannen irti...

- Repii -piiiiip- kaikki laatikot ja kaapit auki. Tarviiko muuta sanoa...?

- Alex tuo tavaroita pyydettäessä ja ymmärtää entistä enemmän sanoja. 

Tällainen minioni meillä asustaa. Minioni, joka rakastaa äärettömän paljon mini- ja unifanttiaan, tykkää piimästä enemmän kuin laki sallii ja näyttää kieltä aina, kun hänelle sanoo "röppö". Aivan täydellinen pieni kätyri <3

Laiskurin kootut selitykset

Täällä jälleen, pienen tauon jälkeen. Mutta minulla on taas yksi tai jopa muutamakin syy poissaolooni. Valitse seuraavista itseäsi eniten miellyttävä:

• Alexin kummisetä, minun serkkuni ja isimiehen bff (yksi ja sama henkilö) tuli vierailulle keskiviikkona ja viihdytti meitä perjantaihin saakka. Kiitos vain käynnistä, jos satut lukemaan tätä, oli kiva nähdä pitkästä aikaa! <3
• Eilen purimme olohuoneestamme kirjahyllyn ja työpöydän, kannoimme ne makuuhuoneeseen ja vaihdoimme olkkarin järjestystä. Tuli uupu.
• Tänään aamusta leivoin chilitonnikalapiirakkaa ihanan ystäväni Niinan vauvajuhlille, johon myös väkersin vaippakakun (josta unohdin ottaa kuvat, ylläri). Vauvajuhlilla söimme paljon hyvää ruokaa, silittelimme masua, arvailimme mm. kirppusen mittoja ja nauroimme. On se vaan niin, että ystävät ovat maailman tärkein voimavara <3 ps. miulle tuli pieni ikävä omaa vauvamasuani.. Onko siitä jo vuosi, kun omat vauvajuhlani olivat? Hurjaa!
• Yleinen jaksamattomuus ja muut "kiireet"

Ja, jos ei nuista ylhäällä olevista mikään miellyttänyt silmää, niin yksi syy kirjoittamistaukooni on myös eräs pieni herra, jolle olen nyt yrittänyt antaa mahdollisimman paljon aikaa. Eräs touhotonttu, jonka 11 kk-postaus on tulossa kovaa kyytiä! ;) 

Meidän kesäminimies toivottaa sunnuntainjatkoja!

Palataan taas huomenna asiaan! ^_^

Jotain keltaista

Jos on flunssainen ja ei saa kunnolla henkeä, niin ei kannattaisi kuulemma maalata. Olenko muistanut mainita, että osaan olla aika jääräpäinen, jos sille päälle satun? Ei liene siis vaikeaa arvata, että minä näitä tuunailujani maalailin alkaen kello kahdeksan illalla ja yskin ja haukoin henkeäni maalin hajussa. Mutta olipa se sen arvoista ;)

Kun ostimme Alexille tämän puisen pöytäryhmän, ajatuksenani oli tuunata se meidännäköiseksemme. Massatuotteet kun ovat välistä aivan suunnattoman tylsiä. Täällä esittelin jo tuolien norsutuunauksen ja kerroin tulevista värjäyssuunnitelmista. Nyt sitten viimein perjantaina pääsin sanoista tekoihin ja hain Prismasta Tikkurilan keltaisen Miranol  alkydimaalipurkin. Hintaa tuolle suht pienelle tuli n. 15 euroa, että ihan halpaahan tuo maali ei ole, mutta joskus se luovuus maksaa. Pensselit oli jo kotona valmiina odottamassa, kiitos ihanan kirvesmiesisäni <3 Ja eikun hommiin!

Ensiksi suojasin valkoiset reunat maalarinteipillä. Itkuhälytin oli vieressä lattialla, jotta kuulin ja näin, mitä nukkuva minioni puuhasi huoneessaan, Sanomalehdet lattialle, maalipurkki auki ja...

TADAA, ne maalautuivat itsestään! No ei vaineskaan, kyllä tuohon hommaan reilu pari tuntia sai uppoamaan. Hauskaa touhua, mutta kävi kivasti selän päälle, kun piti lattialla kyykkiä.
Kahdella eri kokoisella pensselillä oli helppo sutia isot ja pienet kohdat. 

Ja pensselithän kannattaa sitten pestä sille tarkoitetulla aineella eikä yrittää huijata niinkuin mie tein. Pesuainetuloksena jäi keltaiset kädet :D Onneksi tätä keltatautia sai puhdistettua kynsilakanpoistoaineella hieman pois...

Vaikka purkissa todetaan, että maalattu pinta on kosketusvalmis 4 tunnin kuluessa, annoin pintojen kuivua yli 24 h. Oma maalikerrokseni oli niin paksu, että se oli vielä kostea eilenkin aamulla. Niimpä yhdellä pienellä miehellä oli porttikielto keittiöön. Ihmetys olikin suuri aina, kun hän pöydän ja tuolit näki

Hyvää jälkeä?

Sitten kun maali oli kuivaa, teipit vaan irti ja avot! Miun mielestä näistä tuli tosi pirtsakan väriset ja aivan samanväriset kuin Alexin Brion kirahvilelu. Väri näyttää vähän vääristyneelle ainakin tässä kuvassa, se on hieman keltaisempi ja kiiltävämpi.  Täydellinen <3

Juotiin uusien maalien kunniaksi teet aamusella..

..Ja kyllä oli kivaa! 

Nyt norsutkin saavat vähän kontrastia keltaisesta

Olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Viisi vaippaa viidestä! 

Säväyttikö keltainen? :)