Tuliaisia Kanarialta ja mummoilua

Mun porukat oli hiihtoloman Kanarian auringon alla, joten näimme heitä vasta nyt pitkästä aikaa. Kun Villellä loppui koulu perjantaina, ajoimme taas tutun matkan kalakukkokaupunkia ja mummolaa kohti. Oli ihanaa nähdä porukoita pitkästä aikaa ja Allukin nautti saamastaan huomiosta <3 Itse asiassa poika sai huomiota molemmissa mummoloissa, sillä vierailimme myös Villen kotona. Sunnuntaina taas kävimme viettämässä kummipoikiemme 1- ja 2-vuotissynttäreitä. Voi miten aika kuluu nopeaan; kohta on Alexinkin synttäreiden aika.. Huh! 

Tässäpä viikonlopun fiiliksiä kuvina:

Kynsinööri (mummon nimitys herra A:lle) töissään

Kummitäti ja Allu

Kukkuu!

Ja nenästä nipistys!

Meidän perhe juhlatunnelmissa. Allua tahto väsyttää kaikki häslinki ja energiavajetta paikattiin naksuilla

Päivänsankarit lahjaimurin kimpussa <3

Poika ja Isimies

Alex sai Kanarian tuliaisena tällaisen yltiöpehmeän kilpparipehmon. Ollapa kaikki noin pehmeää :D

Kilppari ristittiin Killeksi ja Kille onkin aika kova pallonpelaaja. Se syrjäytti possun pelikaverina :D

Pallonko halusit?

Pallon voi myös piilottaa Killeltä...

Tää on kyllä huippu! Pää jammailee tärähdyksestä. Ei huono! :D

Ja tässä loput tuliaiset: huivi (so soft <3), Alexille seinätarroja, namia ja kaktusmarmeladia.  

Veikeitä nämä otukset! Kiitos vielä tuliaisista!:)

Oli aivan ihana viikonloppu taas kerran, kyllä vaan siellä maalla mieli lepää. Kiitos rakkaat, myö tullaan taas kuhan ehitään! ;)<3

Operaatio Minän edistyminen

Operaatio minä on edennyt nyt kaksi viikkoa. Lisää sen lähtökohdista löytyy täältä sekä edistymisestä täältä. Tällä hetkellä olen surullinen, tympääntynyt ja jopa vihainen- minun projektini ei etene. Se laahaa, mikä harmittaa suunnattomasti!

Minun piti pistää jäitä hattuun, sillä polveni meinaa sanoa sopimuksensa irti. Viime viikolla kyykätessä vasen polveni paukahti jo pahanlaisesti ja kipeytyi, mutta kipu meni ohitse muutamassa minuutissa. Perjantaina tämä naksahtaminen kuitenkin uusiutui treenin lopuksi. Ihan kun se ei olisi ollut vielä riittävää, sillä löin saman polven vielä metalliseen portaaseen kiivetessäni navetan ylisille. Nyt polvi on siis poissa pelistä ja vaatii parantumisaikaa. Ja sekös vasta kiukuttaakin!

Vatsalihastreeniin kuuluu lankuttaminen, mikä ei onnistu. Enpä tahdo siis tehdä koko treeniä niin kauan kuin polvi on poissa kuvioista. Huoh, josko huomenna taas onnistuisi, kun kipu ei ole enää muuten elämää häiritsevä. Jos tsuumailee lähemmäs ja tutkii prosessia hieman lähempää, voisi todeta, että viime viikolla tuli syötyä liikaa herkkuja, sillä maanantain herkkupäivän lisäksi olin tyttöjen fondueillassa ja eilen sunnuntaina kummipoikieni synttäreillä maistuin voileipäkakkua ja keksin. Damn. Tää tauko ei tee yhtään hyvää..

Niskasta ois kuitenkin otettava itteensä kiinni ja ostinkin tänään Lidlistä digitaalisen vaa'an, että voin seurata painon muuntumista. Vielä mitään ihmeellistä sen suhteen ei ole tapahtunut, kiitos juuston sun muiden kaloripommien. Ei kait se auta kuin lähteä lenkille huomenna! 

Tämänhetkinen tilanne:
Vatsa ei ole juurikaan kiinteämpi, mutta vatsalihakset paljon voimakkaammat
Persuksessa en ole huomannut eroa
Paino entisellään

 Ja näihin jäätiin:

 

Toivotaan, että polvi on jo huomenna parempi! :)

Vinkki vekaran viihdytykseen nro 4

Olenpas ihan kokonaan unohtanut jakaa tänne näitä viihdytysvinkkejä. Kyllä näitä aina keksii ja toteuttaakin, mutta niistä kertominen on sitten aivan eri juttu näillä kananaivoilla. Anyway, nyt esittelen teille ehkä maailman helpoimman viihdytysvinkin eikä se kavenna kukkaronkaan sisältöä. Kyseessä nimittäin on pahvilaatikkoleikki!

Olen vakaasti sitä mieltä, että tämänikäinen lapsi ei tiedä mitään kaiken maailman merkkileluista ja eri "kerää kaikki ja maksa miljoonia"-sarjoista. Näin ollen hän ei osaa vaatia kuuta taivaalta, vaan on vanhempien oma päätös, mitä lapsilleen ostaa. En sano, että merkkilelujen ostaminen olisi väärin, vaan tyydyn vain toteamaan, että niitä ostaessaan vanhemmat toteuttavat lähinnä omia mielihalujaan. Tunnustan itsekin kuolaavani Brion ihanien puulelujen perään, mutta ne hinnat saavat jättämään ne kauppaan tai jopa kirpparipöydällekin-niistä kun pyydetään todella usein aika reilua ylihintaa kunnosta riippumatta! On vain tehtävä päätös, mitä lapselleen tarjoaa. 

Lapset ovat mielikuvituksen käytön mestareita. He näkevät esimerkiksi pelkässä vessapaperin rullassa kiikarit, silmälasin, torven ja maljakon; vain mielikuvitus on rajana! He eivät juuri tarvitse leluja, vaan osaavat, välillä pienen ohjeistuksen avulla, keksiä leikkejä milloin mistäkin. On eri asia, muistavatko vanhemmat luokkia tätä pienen suuren suurta mielen maailmaa. On helmompi antaa lapsen käteen auto ja ajaa sillä pitkin mattoa, kuin esimerkiksi rakentaa päivittäisen elämän tavaroista jotain. Väitän, että me vanhemmat haluamme välistä päästä helpolla ja emme edes yritä käyttää omaa mielikuvitustamme lastemme viihdyttämiseen. Silloin minäkin tyydyn vain rakentamaan tornin rakennuspalikoista ja nauramaan kun Alex kaataa sen mahtipontisesti. Välistä rahkeet ei vaan riitä muuhun, mutta sekin on ihan hyväksyttävää :)

Niin ja sitten siihen leikkiin, johon oikeastaan tarvitaan vain pahvilaatikko, tosin isompi sellainen, että pieni touhuaja mahtuu sen sisälle. Skidi pahvilaatikkoon ja itse ulkopuolelle, ellei sitten halua itsekin mukaan ahtautua :D Me ollaan pahvilaatikossa leikitty jo kukkuuleikkiä, tehty vuodetta ja juotu ripulijuomaa (namnam!), sisustettu vähän tyynyillä sun muilla ja juotu päiväkahveet- eikä into ole lainkaan hiipumassa! Siellä se minimies vain haluaisi puuhata, kun välistä voi köllähtää laatikon pohjalle ja sitten kurkkasta, mitäs se mama touhuaa. Ja se nauru on maailman ihanin, kun toinen taas sinne laatikkoon menee piiloon. <3

Meillä siis on käytössä äp-pakkauksen postituspahvilaatikko, joka jäi muuton jälkeen vielä pyörimään pojan kaapin päälle odottamaan uusiokäyttöä. Loota on ihanan iso ja siitä saa tehtyä milloin mitäkin. Meillä tuo nyt jäänee vielä ihan vaan tollaseen kotisleikkikäyttöön, mutta keksin sille jo muutamia vaihtoehtoisia käyttötapoja:

• pahvilaatikon vuoraus-->isojen pehmojen säilytyslaatikko
• Palasia pois ja sermiksi
• Tuunaus lentokoneeksi, autoksi, junaksi...
• Paloista rakennettu talo pienemmille leluille
• pahvit askartelukäyttöön tai seinätaulujen pohjaksi
• Taidealustan virka
• tai ihan vaan säilytyslaatikkona jatkaminen, kyllähän näitä riittää!

Sitten vain pahvilootia metsästämään! :)

"Tää on niin I-H-A-N-A, etten malta pysyä aloillani!"

Päiväkahveet taaperokärreistä tarjoiltuna 

Kyllä maistuu leikin tiimellyksessä!

Hyvä leikki, parempi uni <3

Miksi maanantaiaamut on keksitty?

Meidän aamu on ollut syvältä. Siis ihan oikeesti! Poika heräsi miljoona kertaa yöllä ja kahdesti pidemme noin tunnin valvontasessiot, kun rauhoittuminen ei ottanut onnistuakseen. Lopulta neljältä vaihdettiin herran vaipat ja kaikki köllähti meidän sänkyyn. Luulisi, että oltaisiin nukuttu johonkin kymmeneen? No ei, Alex nousi 6:20, isimies ei ollenkaan. Hyvää viikonalkua siis!

Millä ihmeen tuurilla kaikki tämä sattuu päällekkäin? Tänä aamuna..

Alexille upposi taistelujen jälkeen 6 lusikallista puuroa. Ihan sama, miten paljon puuron seassa tai päällä oli sosetta. Ällötysöllötykseksi poika sai Precosaa. 

Ulos oli kertynyt näin hemmetin paljon lunta ja räntää tuli tuutin täydeltä. Kiva joo. Heihei kevät, nähdään ensi vuonna. 

Meillä on asustanut kolme mörrimöykkyä, joista pahin ja kovasuisin on kuitenkin herra A. 

Päikkäreille ei olla menty ajoissa. Meillä siirryttäneen siis kahtiin päiväuniin. Äiti ei olisikaan itse halunnut ummistaa silmiään. 

Vaippa ollaan vaihdettu jo kolmesti. Eikä joku ökö ole pysynyt siinä alustalla paikallaan kahta sekuntia kauempaa. 

Pojalla on edelleen mahatauti ja elämämme koostuu lähinnä ripulivaippojen vaihdosta. 

Ainut asia, joka sai pojan hyvälle tuulelle oli pyllypyyhepaketin teippi..

..Jota irrottaessa koko paketti lähti auki. Missäs olikaan meidän teipit ja sakset?

Lelut on olleet missä sattuu. Kukaan ei jaksa siivota

Mieluummin olen epätoivoisesti yrittänyt pysyä hereillä pojan kiukutellessa oloaan. 

 Mitähän seuraavaksi? Poika lopettaa kokonaan syömisen ja lähetään sairaalalle tippaan? Äiti nukahtaa pystyyn? Vaiko kenties poika kaatuu taas kerran ja saa jonkun ältsin suuren haavan? Toivottavasti ei mitään sellaista kuitenkaan. Josko pojan päikkärit saisivat meidän kaikki paremmalle tuulelle! 

Ps. tekee mieli sokeria, pullaa, karkkia, limpparia, mitä tahansa!

Pps. Taidan mennä viimein ummistamaan omat silmäni

-Väsynyt mama

Uusia tuulia blogissa

Blogissa on kevätmyllerrys kovaa vauhtia käynnissä ja kaikki meni uusiksi mallia myöten! Olkaatte kärsivällisiä, kyllä minä tämän homman vielä valmiiksi saan. Siihen asti joudutte valitettavasti katselemaan väliversiota, toivottavasti pian paremmasta, blogista! :)

-Viivi

Päivähoitohakemus sisällä!

Tein juuri jotain samalla ikävää ja samalla jännää: täytin pojan päivähoitohakemuksen. Nyt se sitten on varmaa ja lopullista. Meidän vauva mennee syksyllä päiväkotien auetessa johonkin päikkäriin. Jotenkin tosi haikeeta edes ajatella sellaista, mutta onhan poika silloin jo reilusti yli vuoden ikäinen. Toiset menevät jo tässä vaiheessa, yhdeksänkuisina, mutta minä haluan odottaa vielä vähän. Vielä muutaman kuukauden. Pojan rytmit, kun ovat mitä ovat ja äitiriippuvuus on vielä aika kovaa, puhumattakaan siitä, että hän tarvitsisi jatkuvasti huomiota

Minulle on ollut jo pitkään selvää, että haen pojalle paikkaa julkiseen päiväkotiin enkä esimerkiksi perhepäivähoitajalle. Molemmissa on ne omat puolensa, mutta uskon, että juuri meille päikkäri on  se oikea vaihtoehto. Siellä tarjotaan monipuolisesti aktiviteetteja, varahoitoa ei tarvitse etsiä ja leikkikavereita olisi enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka ryhmäkoko ja se, miten juuri meidän poika huomioidaan, arveluttaa, luotan siihen, että kasvattajat ovat rautaisia ammattilaisia. Kyllä ne tietävät, mitä tekevät. Toivon, että päikyn kautta saisin oikein mukavia kasvatuskumppaneita!

Päikkärihakemukseen piti valita kolme eri hoitopaikkaa. Suurimpana valintakriteerinä oli välimatka kodin ja hoidon välillä; näimpä lähin päikkäri valikoitui meillä ensimmäiseksi. Loput kaksi löytyivät lähialueelta. Aivan sokkona näitä päikkäreitä en suinkaan valinnut, vaan tein etukäteen hieman kyselytutkimusta ystäviltäni ja mammaryhmäläisiltä. Ja kun ystäviin lukeutuu muutama muukin sosionomiksi valmistunut, sain hyviä vinkkejä hoitopaikkojen suhteen, kiitos siitä :)

Nyt vain sitten odotellaan ja kuulostellaan, josko päästäisiin sinne ykkösvaihtoehtoon. Kakkos- ja kolmosvaihtoehdotkin ovat kivoja, eli ei hätää senkään suhteen, jos haaveet kariutuisivat. Ja tärkeintähän on se, että se paikka jostain löytyy! Katsellaan sitten, miten meidän perhe asian kanssa lutvii sitten tulevaisuudessa :)

Ensi syksynä tämä pikku mies syökin jo sitten päikkärin ruokalaput kaulassa :)

Ensimmäinen viikko takana

Projektia on kulunut nyt seitsemän päivää. Nämä seitsemän päivää ovat sisältäneet lihasjumeja, mp3-soittimen uudelleen löytämisen ja jotain hieman muutakin.

Urheiluvarusteet on kaivettu naftaliinista vihdoin ja viimein. Suurin osa niistä(kin) oli muuton jäljiltä varastossa, mutta nyt ne ovat saatavilla. Miten muuten voi olla mahdollista, että minulla, joka inhoaa kaikista maailman väreistä eniten pinkkiä, on mustapinkit lenkkeilyvarusteet? Mustapinkit kengät, pinkki takki ja mustat tuulipuvunhousut, jotka olisi hyvä uusata. No sopiipahan ainakin punaisen naaman kanssa sävy sävyyn ;)

Torstai oli herkkupäivä. Tämän viikon ainoa herkkupäivä osui vähän vahingossa torstaille, kun olin katsomassa ystäväni alle kuukauden ikäistä pientä neitiä mammatreffien muodossa. Pikkupakkaus oli niin syötävän suloinen ja hänen äitinsä leipomat herkut niin hyviä, että ne upposivat parempiin suihin hetkessä :) Samalla oli hauska verrata Alexia siihen pieneen nyyttiin; onko meidänkin veijari voinut joskus olla niinkin pieni! Vähän reilu 8 kuukautta sitten, Alexkin oli samanlainen pieni tuhisija, joka ei muuta tehnyt kuin söi ja nukkui. Vallan valloittavia nämä pienet <3

Vaunuilemassa on tullut käytyä muutaman kerran,lenkille en ole selvinnyt. Näitä muita aktiviteetteja ja "menoja" on ollut lähes joka päivälle, jolloin vaunuiluun ei ole jäänyt juuri aikaa. Illalla pojan kanssa vaunuilu ei ole kovin mieluisaa, koska silloin pitäisi laittaa iltaruokaa, joten The oikea aika olisi siinä keskipäivän kieppeillä. Huomenna taas matkaan! Lenkillekään en ole selvinnyt ihan vain itsekseni-vielä.  

Treenit on suoritettu vaihtelevin tuloksin. Lihasjumeja on riittänyt ja välistä pieni epätoivokin on iskenyt tutkiessa treeniohjelmaa. Määrät kun nousevat aika nopeaa vauhtia. Jollain ihmeen kummalla olen kuitenkin pysynyt ohjelmassa mukana ja suorittanut sekä perberi- että vatsalihashaasteen kunnialla. Jee, mähän pystyn tähän! Aluksi epäilin, saisinko tehtyä viikon päästä oikeasti nuo 40 vatsalihasta, mutta niin se vain onnistui! Lihakset tottuu, kun mieli ei anna kehon luovuttaa. Vaikka välistä vatsalihakset ovat huutaneet hoosiannaa pojan kanssa puuhatessa, on se sinällään aika hassua. 

Lopputulema: paljon virkeämpi olo. Olen huomannut, että mieli on paljon valoisampi ja olen itseeni tyytyväisempi, kun oikeasti pystyn suoriutumaan näistä haasteista. Eikun siis huomenna vaan jatkamaan!

Alta voitte hieman tarkastella, missä tällä hetkellä mennään

 Perberihaaste

Vatsalihashaaste

Eikun vaan kaikki haastamaan itsenne! :)

Liikkumisen ilo- totta vai tarua?

Luin tänään tutkimuksia nykylasten liikkumattomuudesta, minkä myötä aloin miettiä omaa urheilupolkuani ja kehon kokoasiaa. On huolestuttavaa, että vain noin viisi prosenttia lapsista saa päivittäin tarvitsemansa liikuntamäärän, mutta onko asia ollut aiemmin toisin?

Perheeni on aina asunut maalla, tai korvessa niinkuin minä olen tottunut asian ilmaisemaan. Siellä metikön keskellä me lapset rakensimme majoja, keräsimme ties mitä kasveja metsästä ja pellolta ja pelasimme erilaisia pallopelejä; vain mielikuvitus oli rajana, kun tilaa riitti. Toisin kuin kaupunkilaislapsilla, meillä harrastustoimintaa ei ollut aivan naapurissa. Näinpä hiihdimme, luistelimme ja puuhasimme milloin mitäkin enkä jaksa uskoa, että vanhempani miettivät päivittäistä liikuntasuositusta pistäessään meidän pihalle. Pääasia oli, että joka päivä käytiin pihalla, sillä sisällä meillä oli tiukka kielto esimerkiksi pallon pelaamisen suhteen. Potkia ei saanut ja ei sitä palloa ryömittääkään huvittanut. Niimpä me suuntasimme pihalle! Matkoja ei taitettu busseilla, vaan pyörillä. Meidän ei tarvinnut miettiä, oliko se coolia, koska se oli meille luonnollista. Annoimme vaan mennä ja teimme, mitä huvitti!

Tällaisen yleisen hömpöttämisen lisäksi harrastin hiihtoa kuutosluokkaan asti; kilpailin talvet ja treenasin kesät. Hiihtäminen on varmaan meidän perheessä jotenkin verissä, sillä me kaikki mukulat olemme sitä harrastaneet ja jopa pärjänneet siinä. Olin onnekas, sillä vanhempani panostivat tähän urheiluharrastukseen täysillä: he kuskasivat meitä ympäriinsä, treenasivat ja maksoivat kalliit vehkeet meille kaikille kolmelle. Hiihtäminen oli ihanaa- kunnes tuli murrosikä ja kilpailu, jossa kaaduin yhdessä liukkaassa mutkassa. Palkintosijat menivät sivu suun ja pettymys oli suuri. Murkun mielen kanssa hiihtäminen jäikin sitten pikku hiljaa pois, samoin treenaaminen. 

Tuon hiihtoharrastuksen jälkeen en olekaan sitten löytänyt mitään "oikeata" liikuntaharrastusta, joka olisi ollut säännöllistä. Lenkkeilin milloin sattuu ja muut mielenkiinnon kohteet suuntautuivat taidepuolelle piirtämisen, lyriikoiden ja kirjoittamisen pariin. Teiniangsti oli päällä eikä mikään oikeastaan kiinnostanut. Vaikka murrosikä on pikku hiljaa mennyt ohitse, en edelleenkään ole löytänyt mitään harrastusta, joka pitäisi minut otteessaan. Olen jotenkin turta asian suhteen. 

Myönnän, että olen hyvin mukavuudenhaluinen ihminen ja tämän vuoksi esimerkiksi jokin aerobic tai vastaava ei saa minua syttymään. Ei kiinnosta- tai en uskalla. Minulla nimittäin on ollut, ja on edelleen, paljon ongelmia kehonkuvani suhteen. En pysty hyväksymään itseäni juuri tällaisena millään, vaan olen yrittänyt peittää epävarmuuteni. Tiedättekö, miten vaikeaa tätä kuntoa on lähteä kohottamaan, kun se on aika,. no olematon? Liikunta tuntuu tappavalta jo pienissä pätkissä, hiki tulee ja naama hohtaa kuin paloauto. Siihen kun lisää ihmisten oudot katseet esimerkiksi lenkkipoluilla, niin avot! Pahempaa tosin olisi olla kyllä olla jollain ryhmäliikuntatunnilla, jossa muilla olisi tuliterät urheilukamat ja timmit kropat; eihän siinä sopisi joukkoon. En yhtään ihmettele, että ihmiset eivät saa aikaiseksi muuttaa itseään. Pelko ja häpeä ovat aivan liian suuria! Osa niistä on aivan kuviteltua, mutta on myös totta, että ihmiset arvostelevat toisiaan nykypäivänä surutta ja harkitsematta, miltä siitä toisesta voi tuntua. Vaikka se haukku ei näkyvää haavaa teekään, se saattaa jäädä kalvamaan yllättävän pitkäksi aikaa sisuksia. 

Nyt vanhempana olen vastuussa myös pienen poikani hyvinvoinnista. Vaikka tällä hetkellä liikunnaksi riittääkin pelkkä leikkiminen, tulee minun jatkossa auttaa häntä liikkumaan monipuolisemmin. Vanhempien esimerkillä on mielestäni suuri vaikutus lapsiin. Ongelma onkin siinä, että me emme ole kovinkaan aktiivisia vanhempia tällä hetkellä. Täällä betoniviidakossa (korven vastakohta) on jotenkin hankalampaa ylipäätään lähteä "vain" ulos. Pitäisi olla jokin määränpää ja aktiviteetteja, jotka yleensä maksavat. Liikkuminen ei suinkaan ole ilmaista. 

Näin ollen ymmärrän jotenkin kaupunkilaislapsia, jotka laitetaan pihalle siksi perusajaksi ulkoilemaan. Kun siinä vaan on se hiekkalaatikko, kiikku ja liukumäki hyvällä lykyllä, ei siinä mielikuvitus juuri pääse lentämään. Tai jos pääsee, joku naapuri kyllä muistaa huomauttaa "kunnollisesta" käyttäytymisestä ja säännöistä. Vanhemmat eivät jaksa tai ehdi viedä harrastuksiin, tai niitä ei ylipäätään ole. Lapsen on helpompi tarttua älylaitteeseen ja mennä sänkyyn makoilemaan. Ainakin netissä luovuus on sallittua eikä kukaan komentele. Kierre alkaa helposti ja siitä voi olla vaikeaa päästä ulos. Meidän vanhempien tehtävä on kuitenkin auttaa lapsia siinä. Innostaa liikkumaan ja, mikä on mielestäni tärkeintä, liikkua heidän kanssaan. Lapsi mallioppii nimittäin läpi elämänsä! 

Minä aion olla lapselleni entistä, laiskaa minääni parempi esimerkki, sillä en tahdo, että poikani on yhtä rapakuntoinen tässä samassa iässä. Haluan luoda lapselleni terveen suhteen sekä liikkumiseen että ruokaan heti pienestä pitäen, kuitenkaan painostamatta häntä mihinkään. Mieluummin kannustan häntä mahdollisuuksien mukaan kokeilemaan paljon erilaisia urheilumuotoja. Tulen kuitenkin painottamaan pojalleni jokaisen ihmisen tasa-arvoisuutta, katsomatta hänen kuntoonsa ja ulkonäköönsä. Olen itse joutunut kokemaan paljon pilkkaa ja pitkiä katseita, jota en toivo kenellekään; ne nimittäin sammuttavat sen pienenkin liikuntakipinän. Päinvastoin toivon, että meistä jokainen vanhempi opettaisi lapsensa uskaltamaan ja olemaan välittämättä sanoilla satuttavista ihmisistä. Uskaltamaan nauttia liikkumisen ilosta. 

Alex 9 kk

Voi vitsit, että tämä viime kuukausi on mennyt kuin siivillä! Toisaalta tekemistäkin on ollut paljon, joten se selittänee tunteen siitä, että päivät ovat vain vilistäneet ohi ja 3/4 vauvavuodesta on jo taputeltuna. Samalla tämä tarkoittaa myös sitä, että pian äitiysvapaani päivät ovat luetut ja siirryn 22.päivä hoitamaan lastani kotiin, näin Kelan kielellä ilmaistuna. 

Meillä asustaa nykyään jo ehkä enemmän taapero kuin vauva. Ei tuossa kaverissa niitä perinteisiä vauvan merkkejä nimittäin ole enää kovinkaan paljon jäljellä: tuttia imetään ja tissiä syödään, mutta that's it. Meillä harjoitellaan kovasti isona poikana olemista, vaikka Alex onkin aina (ainakin) äitinsä vauva <3 

Motoristen taitojen kehitys

Viime kuun postauksessa (Klik) tämä äiti uumoili, että pojan ensiaskeleet olisivat jo lähellä, kun Alex oppi seisomaan jo vähän aikaa ilman tukea. Tällä hetkellä ilman tukea seisotaan jo pitkähköjä hetkiä ja samalla voi puuhata jotain mielekästä kuten tyhjentää palikkalaatikkoa. Ne palikat kun kopisevat paljon kivemmin, kun ne tippuvat ylempää! Poika osaa nousta seisomaan myös ilman tukea, jolloin temppuilu on helpompaa myös keskellä huonetta ;) Mutta kuten uumoilin, ei niitä ensiaskeleitakaan tarvinnut odottaa kovin pitkään. Ensimmäinen oli hyvin pieni ja varovainen, nyt askeleita tulee jo yleensä useampi peräjälkeen. Tekniikkakin on jo vähän parempi ja askeleet ovat vähän isompia ja vakaampia. Parasta kuitenkin on se riemu pojan kasvoilla, kun hän tajuaa osanneensa ja tehneensä jotain aivan hurjan jännittävää ja uutta! <3 Se hymy on maailman valloittavin :) Meidän päivärutiineihimme kuuluukin tällä hetkellä kävelemisen harjoittelu sekä itse että äidin kädestä kiinni pitäen. Vallaton veijari saa äitinsä hymyn nousemaan korviin asti, kun hän kävelee itse syliini nauraen <3

Iltarallit menossa

Toisaalta tämä vallaton veijari on myös muuten aika vallaton leikeissään ja roikkuu usein esimerkiksi verhoissa kiinni. Kun vauhtia on enemmän kuin tarpeeksi ja ajattelua ei pienen pientä murusta, meillä lohdutetaan useita kertoja päivässä itsensä satuttanutta touhutonttua. Ei auta, vaikka kuinka yrittäisi katsoa perään ja tehdä babyprooffia ympäristöä. Kyllä siitä yleensä huuto tulee, kun poika seisaaltaan tumpsahtaa palikoiden päälle. Nää pienet ovat niin arvaamattomia! Siinä ei auta muu kuin lohduttaa ja puhaltaa pipiin. Mustelmia on ja niitä tulee jatkuvasti lisää pojan seikkailijaluonteen ansiosta. 

Hienomotorisista taidoista voisi mainita sen verran, että poika saa nykyään helposti kaikki pienetkin roskat suuhunsa, yäk! Onneksi meillä on harja ja rikkakihveli keittiössä, sillä Alexhan tykkäisi mielellään syödä pöydän alta edellisen ruokailun tähteitä... Myös äidin nappikorvikset saa näplättyä oikein nopeasti irti pinsettiotteella! Toisaalta hieman hankalampien esineiden, kuten pallojen, kanssa on tapahtunut edistystä. Vähän isompikin pallo pysyy rähmäkäpälissä jo mainiosti :)

Persoona ja sosiaalisuus

Jos Alex saisi päättää,  äiti ei ikinä poistuisi hänen näköpiiristään; ei edes vessaan. Tämän vuoksi meillä onkin vessassa pojan Pupen kylpykirja, jota hän välistä tyytyy näpräämään. Yleensä tutkimisen kohteeksi joutuvat kuitenkin isimiehen Aku Ankan taskukirjat. Sori, jos niistä sivuista puuttuu palasia :D 

Äidin venyttelykaveri <3

Meidän poikamme kelpaisi varmaan myös armeijan leiviin, sillä komentaminen on välistä yhtä voimakasta. Ja voi hellanlettas, jos jokin ei menekään pojan mielen mukaan, huuto ja kiukuttelu on taattu! Liian vähän sosetta puurossa-huuto. Väärä lusikka-huuto. Äiti ei anna avaimia- hyyhyttely ja KOVA huuto. Ai mikä tahtoimmeinen? :D Onneksi äidiltä sitä tahtoa löytyy vielä rutkasti enemmän. Kaipa tuo herra oppii jossain välissä, että aina ei saa kaikkea, mitä tahtoo? Tai sitten meiltä häviää verhot, kaikki laatikot, tavarat alle metrin korkeuden ja astianpesukone. Ehkä ei nyt kuitenkaan!

Tässä yksi ilta meidän isimies ihmetteli, josko poika edes tunnistaa nimeään, kun käskyt eivät meinaa mennä millään jakeluun. Luulen kuitenkin, että kyllä se nimi siellä muistissa on, mutta aina sitä ei vaan haluta kuulla. Poika ymmärtää myös jonkin verran sanoja ja peruslauseita, kuten "missä äiti?" ja "missä lamppu?".Ja jos vau.fi:n sivustoa on uskomista, myös EI-sanan pitäisi olla jo ymmärryksessä. Vähän tätä kuitenkin epäilen pojan ainaisen virneen perusteella, tai sitten meitä vain koetellaan.. Joka tapauksessa poika tulee sinne, minne mekin ja haluaa tehdä samaa, mitä muutkin. Niimpä joskus on vain helpompi ottaa pikku touhottaja katselemaan ruoan laittoa tai antamaan pyykkejä pyykkikorista.

:P <3

Ja vielä ne pakko saada-jutut: 

~ Jokaisen oven takana oleva sisältö ja ne ovet itsessään. 

~ Avaimet. Niillä harjoitellaan avaamaan myös seinää. Ovi on tässä tapauksessa turhan mainstream.

~ Puhelimet ja kapula

~ Isimiehen silmälasit (edelleen)

~Kaikki kiiltävä käy myös tälle koruharakalle

~Muiden ruoka

~Verhot

~Äidin puhelinlankapompulat

~Astianpesukoneen nappulat

~Kaiken paukuttaminen

~Huutaminen ja kiljuminen, erityisesti kirjoja lukiessa

~Kirjahyllyn ja lelulaatikoiden tyhjentäminen- kaiken pitää olla käden ulottuvilla

~Äiti. Etenkin silloin, kun se katoaa vessaan.
~Ja muiden ruoka. Oma ei aina kelpaa, mut jos sais muiden?

Hitsi vieköön, miten toimelias pikku kaveri meillä oikeasti asustaakaan! Nää kuukausipostaukset on kyllä mainioita, kun voi vaan palata ajassa taaksepäin ja muistella pojan kasvua ja kehitystä. Innolla odotankin, millainen taapero meillä asustaa kuukauden päästä! :)

"Se on outo, pakko siis tutkia! " :)

Operaatio Minä

Vauvavuoden aikana olen pistänyt itseni ja hyvinvointini taka-alalle ja keskittynyt lähinnä lapseeni. Osasyy rapistumiseeni on ollut myös laiskuus; kun raskaana ollessa sai syödä periaatteessa mitä tahansa ja liikkuminen oli hankalaa, se jäi vähän salakavalasti päälle. Helpompihan se on lattialla kölliä ja leikkiä pojan kanssa kuin tehdä oikeasti jotain omalle kunnolle.

Nyt olenkin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja jotta en lipsuisi operaatiostani, päätin kirjoittaa siitä tänne teidän kaikkien nähtäväksi. Elikkäs, minulla on tarkoituksena parantaa ruokavaliotani ja kohottaa hieman kuntoani. Tällä en tarkoita sitä, että vetäisin syömiseni (tai syömättömyyteni) jälleen yli, vaan syön normaalia kotiruokaa. Enemmän kasviksia ja hedelmiä, vähemmän herkkuja. Koska olemme herkkuhiiriä isimiehen kanssa, herkkupäiviä viikosta löytyy yksi- ja se saa luvan nyt riittää. Ei pullia, sipsejä tai karkkia vaan vaikka omppu nassuun! :)

Mitä taas tulee kuntoilun suhteen, päätin tänään vihdoin ja viimein aloittaa 30 day butt ja 30 day abbs challenget. Mahanahkan alle on kertynyt hieman ylimääräistä ja peppua olisi kiva saada kohennettua. Ensimmäiset "treenit" olivat aika helpot, mitä nyt polvet eivät tykänneet kyykkäyksestä. Saavat luvan tottua, koska nyt oon päätökseni tehnyt. Näiden haasteiden lisäksi pyrin käymään pojan kanssa vaunulenkeillä, jos en joka päivä, niin vähintään joka toinen. Ja EHKÄ saan tästä auringosta vielä lisävoimaa ja jaksaisin lähteä sinne lenkille vaikka yksinkin? Silleen voisi saada ehkä vähän paremman sykkeen tähän touhuun. 

 

Lähtötilanne
Painoa: ihan liikaa+ raskaudesta kummittelemaan jäänyt 1,5 kg
Peba: liian lötkö
Maha: ylimääräinen röllykkä ja synnytyksen jälkeen jäänyt "vararengas"
Kunto: alentunut

Katotaan, mitä tuloksia näillä saadaan aikaan. Jos ei muuta, niin todennäköisesti ainakin virkeämpi mieli ja jumissa olevia lihaksia! :)