Alex 9 kk

Voi vitsit, että tämä viime kuukausi on mennyt kuin siivillä! Toisaalta tekemistäkin on ollut paljon, joten se selittänee tunteen siitä, että päivät ovat vain vilistäneet ohi ja 3/4 vauvavuodesta on jo taputeltuna. Samalla tämä tarkoittaa myös sitä, että pian äitiysvapaani päivät ovat luetut ja siirryn 22.päivä hoitamaan lastani kotiin, näin Kelan kielellä ilmaistuna. 

Meillä asustaa nykyään jo ehkä enemmän taapero kuin vauva. Ei tuossa kaverissa niitä perinteisiä vauvan merkkejä nimittäin ole enää kovinkaan paljon jäljellä: tuttia imetään ja tissiä syödään, mutta that's it. Meillä harjoitellaan kovasti isona poikana olemista, vaikka Alex onkin aina (ainakin) äitinsä vauva <3 

Motoristen taitojen kehitys

Viime kuun postauksessa (Klik) tämä äiti uumoili, että pojan ensiaskeleet olisivat jo lähellä, kun Alex oppi seisomaan jo vähän aikaa ilman tukea. Tällä hetkellä ilman tukea seisotaan jo pitkähköjä hetkiä ja samalla voi puuhata jotain mielekästä kuten tyhjentää palikkalaatikkoa. Ne palikat kun kopisevat paljon kivemmin, kun ne tippuvat ylempää! Poika osaa nousta seisomaan myös ilman tukea, jolloin temppuilu on helpompaa myös keskellä huonetta ;) Mutta kuten uumoilin, ei niitä ensiaskeleitakaan tarvinnut odottaa kovin pitkään. Ensimmäinen oli hyvin pieni ja varovainen, nyt askeleita tulee jo yleensä useampi peräjälkeen. Tekniikkakin on jo vähän parempi ja askeleet ovat vähän isompia ja vakaampia. Parasta kuitenkin on se riemu pojan kasvoilla, kun hän tajuaa osanneensa ja tehneensä jotain aivan hurjan jännittävää ja uutta! <3 Se hymy on maailman valloittavin :) Meidän päivärutiineihimme kuuluukin tällä hetkellä kävelemisen harjoittelu sekä itse että äidin kädestä kiinni pitäen. Vallaton veijari saa äitinsä hymyn nousemaan korviin asti, kun hän kävelee itse syliini nauraen <3

Iltarallit menossa

Toisaalta tämä vallaton veijari on myös muuten aika vallaton leikeissään ja roikkuu usein esimerkiksi verhoissa kiinni. Kun vauhtia on enemmän kuin tarpeeksi ja ajattelua ei pienen pientä murusta, meillä lohdutetaan useita kertoja päivässä itsensä satuttanutta touhutonttua. Ei auta, vaikka kuinka yrittäisi katsoa perään ja tehdä babyprooffia ympäristöä. Kyllä siitä yleensä huuto tulee, kun poika seisaaltaan tumpsahtaa palikoiden päälle. Nää pienet ovat niin arvaamattomia! Siinä ei auta muu kuin lohduttaa ja puhaltaa pipiin. Mustelmia on ja niitä tulee jatkuvasti lisää pojan seikkailijaluonteen ansiosta. 

Hienomotorisista taidoista voisi mainita sen verran, että poika saa nykyään helposti kaikki pienetkin roskat suuhunsa, yäk! Onneksi meillä on harja ja rikkakihveli keittiössä, sillä Alexhan tykkäisi mielellään syödä pöydän alta edellisen ruokailun tähteitä... Myös äidin nappikorvikset saa näplättyä oikein nopeasti irti pinsettiotteella! Toisaalta hieman hankalampien esineiden, kuten pallojen, kanssa on tapahtunut edistystä. Vähän isompikin pallo pysyy rähmäkäpälissä jo mainiosti :)

Persoona ja sosiaalisuus

Jos Alex saisi päättää,  äiti ei ikinä poistuisi hänen näköpiiristään; ei edes vessaan. Tämän vuoksi meillä onkin vessassa pojan Pupen kylpykirja, jota hän välistä tyytyy näpräämään. Yleensä tutkimisen kohteeksi joutuvat kuitenkin isimiehen Aku Ankan taskukirjat. Sori, jos niistä sivuista puuttuu palasia :D 

Äidin venyttelykaveri <3

Meidän poikamme kelpaisi varmaan myös armeijan leiviin, sillä komentaminen on välistä yhtä voimakasta. Ja voi hellanlettas, jos jokin ei menekään pojan mielen mukaan, huuto ja kiukuttelu on taattu! Liian vähän sosetta puurossa-huuto. Väärä lusikka-huuto. Äiti ei anna avaimia- hyyhyttely ja KOVA huuto. Ai mikä tahtoimmeinen? :D Onneksi äidiltä sitä tahtoa löytyy vielä rutkasti enemmän. Kaipa tuo herra oppii jossain välissä, että aina ei saa kaikkea, mitä tahtoo? Tai sitten meiltä häviää verhot, kaikki laatikot, tavarat alle metrin korkeuden ja astianpesukone. Ehkä ei nyt kuitenkaan!

Tässä yksi ilta meidän isimies ihmetteli, josko poika edes tunnistaa nimeään, kun käskyt eivät meinaa mennä millään jakeluun. Luulen kuitenkin, että kyllä se nimi siellä muistissa on, mutta aina sitä ei vaan haluta kuulla. Poika ymmärtää myös jonkin verran sanoja ja peruslauseita, kuten "missä äiti?" ja "missä lamppu?".Ja jos vau.fi:n sivustoa on uskomista, myös EI-sanan pitäisi olla jo ymmärryksessä. Vähän tätä kuitenkin epäilen pojan ainaisen virneen perusteella, tai sitten meitä vain koetellaan.. Joka tapauksessa poika tulee sinne, minne mekin ja haluaa tehdä samaa, mitä muutkin. Niimpä joskus on vain helpompi ottaa pikku touhottaja katselemaan ruoan laittoa tai antamaan pyykkejä pyykkikorista.

:P <3

Ja vielä ne pakko saada-jutut: 

~ Jokaisen oven takana oleva sisältö ja ne ovet itsessään. 

~ Avaimet. Niillä harjoitellaan avaamaan myös seinää. Ovi on tässä tapauksessa turhan mainstream.

~ Puhelimet ja kapula

~ Isimiehen silmälasit (edelleen)

~Kaikki kiiltävä käy myös tälle koruharakalle

~Muiden ruoka

~Verhot

~Äidin puhelinlankapompulat

~Astianpesukoneen nappulat

~Kaiken paukuttaminen

~Huutaminen ja kiljuminen, erityisesti kirjoja lukiessa

~Kirjahyllyn ja lelulaatikoiden tyhjentäminen- kaiken pitää olla käden ulottuvilla

~Äiti. Etenkin silloin, kun se katoaa vessaan.
~Ja muiden ruoka. Oma ei aina kelpaa, mut jos sais muiden?

Hitsi vieköön, miten toimelias pikku kaveri meillä oikeasti asustaakaan! Nää kuukausipostaukset on kyllä mainioita, kun voi vaan palata ajassa taaksepäin ja muistella pojan kasvua ja kehitystä. Innolla odotankin, millainen taapero meillä asustaa kuukauden päästä! :)

"Se on outo, pakko siis tutkia! " :)