Meidän makkarimme tuntuu todella tyhjältä ja tilaa tuntuu olevan vaikka muille jakaa. Iltaisin nämä vanhemmat laittavat nukkumaan mennessään makkariin valot päälle, pukee rauhassa yöpuvut ja lopulta siirtyvät peiton alle höpisten omiaan. Miten tämä on mahdollista herkkäunisen vauvan kanssa? Siten, että poika on siirtynyt nukkumaan omaan huoneeseensa.
Alkuperäinen tarkoituksemme oli aloittaa tämä nukkumajärjestely vasta viikonloppua vasten, mutta isimies sai idean sängyn siirtämiseen jo torstaina ja sinnepä se sitten meni, pojan omaan huoneeseen. Minä tapani mukaan olin hyvin skeptinen tämän idean suhteen (kyllä minulla yleensä riittää usko isimiehen ideoihin!), sillä olin lukenut mammapalstoilta yhtä sun toista. Niimpä varauduin siihen, että juoksen koko tulevan yön kahden eri makkarin väliä, rauhoitan huutoonsa tukehtuvaa lasta ja perjantaiaamuna nukahtaisin aamupalapöytään. Aikamoinen pessimisti ei pety-asenne tällä mutsilla siis tätä(kin) asiaa kohtaan! :D
Loppujen lopuksi minä kävimme rauhoittelemassa poikaa 13 kertaa yön aikana; minä 9 ja ville 4 kertaa. Uskokaa pois, minulla oli aikaa laskea, sillä en nukkunut juuri silmällistäkään. Jokin luonnon supermutsi suojelee-vietti piti minut hereillä ja kipitin vauhtia itkevän pikku piltin luokse. En usko, että nuo kaikki heräilyt johtuivat tuosta sängyn siirtämisestä, mutta varmasti osa kuitenkin. Poika selvästi oli hätääntyneempi, kun ei nähnyt meitä toisessa sängyssä nukkumassa ja seisoi pinnoja vasten. Toisekseen Alexin mahaa vaivasi leipä ja spagetti, voi pientä :/ Ei siinä auttanut muu kuin rauhoitella toista, pariin otteeseen aika pitkänkin aikaa sylissä.
Alex heräilikin sitten vartin yli kuusi pirteänä ja Ville nappasi pojan touhuamaan. Minä taasen yritin nukkua univelkoja pois, mutta eihän siitä mitään tullut, sillä talossamme asuu yksi pieni komentaja! <3 Huuto ja komennus kuului aina, kun isimies luki lauseen kirjasta. Ja kyllähän nyt pientä pöydän hakkaamistakin piti harjoittaa aamulla. Tärkeintä oli, että poika oli tyytyväinen, äidin unista viis!
Viime yö menikin sitten jo hieman ensimmäistä yötä paremmin ja poikaa kävimme nukuttamassa alle kymmenen kertaa; tarkkaa määrää en osaa sanoa, sillä jopa minä nukuin hyvin. Joten luulen (toivon), että tämä muutosvastarinta oli sitten lyhytaikainen. Päiväunet menevät samalla tavalla kuin aiemminkin ja nukuttaminen on ehkä jopa helpompaa. Äskenkin poika simahti heti sänkyyn vietäessä, vaikka jäikin leikkimään sängyn pinnojen kanssa. Nyt sitten sormet vaan ristiin ja toivotaan, että tästä alkaisi se meidän perheen univelkojen lyhennys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)