sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen viikko takana

Projektia on kulunut nyt seitsemän päivää. Nämä seitsemän päivää ovat sisältäneet lihasjumeja, mp3-soittimen uudelleen löytämisen ja jotain hieman muutakin.


Urheiluvarusteet on kaivettu naftaliinista vihdoin ja viimein. Suurin osa niistä(kin) oli muuton jäljiltä varastossa, mutta nyt ne ovat saatavilla. Miten muuten voi olla mahdollista, että minulla, joka inhoaa kaikista maailman väreistä eniten pinkkiä, on mustapinkit lenkkeilyvarusteet? Mustapinkit kengät, pinkki takki ja mustat tuulipuvunhousut, jotka olisi hyvä uusata. No sopiipahan ainakin punaisen naaman kanssa sävy sävyyn ;)


Torstai oli herkkupäivä. Tämän viikon ainoa herkkupäivä osui vähän vahingossa torstaille, kun olin katsomassa ystäväni alle kuukauden ikäistä pientä neitiä mammatreffien muodossa. Pikkupakkaus oli niin syötävän suloinen ja hänen äitinsä leipomat herkut niin hyviä, että ne upposivat parempiin suihin hetkessä :) Samalla oli hauska verrata Alexia siihen pieneen nyyttiin; onko meidänkin veijari voinut joskus olla niinkin pieni! Vähän reilu 8 kuukautta sitten, Alexkin oli samanlainen pieni tuhisija, joka ei muuta tehnyt kuin söi ja nukkui. Vallan valloittavia nämä pienet <3


Vaunuilemassa on tullut käytyä muutaman kerran,lenkille en ole selvinnyt. Näitä muita aktiviteetteja ja "menoja" on ollut lähes joka päivälle, jolloin vaunuiluun ei ole jäänyt juuri aikaa. Illalla pojan kanssa vaunuilu ei ole kovin mieluisaa, koska silloin pitäisi laittaa iltaruokaa, joten The oikea aika olisi siinä keskipäivän kieppeillä. Huomenna taas matkaan! Lenkillekään en ole selvinnyt ihan vain itsekseni-vielä.  


Treenit on suoritettu vaihtelevin tuloksin. Lihasjumeja on riittänyt ja välistä pieni epätoivokin on iskenyt tutkiessa treeniohjelmaa. Määrät kun nousevat aika nopeaa vauhtia. Jollain ihmeen kummalla olen kuitenkin pysynyt ohjelmassa mukana ja suorittanut sekä perberi- että vatsalihashaasteen kunnialla. Jee, mähän pystyn tähän! Aluksi epäilin, saisinko tehtyä viikon päästä oikeasti nuo 40 vatsalihasta, mutta niin se vain onnistui! Lihakset tottuu, kun mieli ei anna kehon luovuttaa. Vaikka välistä vatsalihakset ovat huutaneet hoosiannaa pojan kanssa puuhatessa, on se sinällään aika hassua. 

Lopputulema: paljon virkeämpi olo. Olen huomannut, että mieli on paljon valoisampi ja olen itseeni tyytyväisempi, kun oikeasti pystyn suoriutumaan näistä haasteista. Eikun siis huomenna vaan jatkamaan!

Alta voitte hieman tarkastella, missä tällä hetkellä mennään

 Perberihaaste




Vatsalihashaaste


Eikun vaan kaikki haastamaan itsenne! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)