Joskus sitä tuntuu, että minusta ja Alexista on sulautunut ajan kuluessa yksi tiivis yksikkö, me. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että jos minulta joku kysyy kuulumisia vastaukseni on "ihan hyvää, Alex oppi muuten ottaa askeleita." Ja sitten siirrytäänkin jo yleensä puhumaan kyselijän asioista. Eihän minun elämääni mitään uutta kuulu. Minähän olen vain kotona. Väärin!
Olisin otettu, jos minulta oikeasti joskus kysyttäisiin vähän tarkemminkin kuulumisiani eikä tyydyttäisi siihen "ihan hyvää"-vastaukseen. Kyllä minullakin on tunteita, välistä todella suuriakin! Ymmärrän toki, että kaikki eivät jaksa jutella kanssani vauva-asioista, mutta ne ovat hyvin suuri osa elämääni. Kyselenhän minäkin toisten töistä, koulusta tai lemmikeistä. Jotenkin vaan tuntuu, että vauva-asiat vaan skipataan surutta.
Toisekseen minulta löytyisi mielipiteitä melkeinpä jokaiseen asiaan, jos siis minulta vain kysyttäisiin. Olen huomannut, että yhteydenotot minuunpäin ovat vähentyneet todella radikaalisti mammautumisen jälkeen. Tai itse asiassa parin ekan kuukauden jälkeen, kun kaikki "ihanaa sulla on söpö vauva"- keskustelut jäivät. Nyt olen aika lailla yksin ja puhun niille, joihin on "helppo" ottaa kontaktia. Toisin sanoen keskustelen mielelläni niiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneet kuulumisistani. Tiedän, että osasyy on myös minussa, sillä en jaksa lähteä tuputtamaan itseäni muille. Kun ihmiset vaan jää, niin ne jää. Minulla on Facebookissa 266 kaveria ja vain kaksi kourallista juttuseuralaisia. Mikä meni vikaan?
Ilman aikuiskontakteja tulisin hulluksi. Tahdon oikeasti keskustella asioista muutenkin kuin lässyttämällä ja toistelemalla samaa lausetta. Aina suustani ei tule mitään fiksua ja aivoni voivat jumia, mutta se on vaan puhumisen puutetta. Kiitänkin teitä, jotka pidätte minuun säännöllisesti yhteyttä, sillä minä itse en ehdi jatkuvasti istua koneen ääressä kirjoittamassa muille elämänkertaani. Viestit lähtevät lähinnä silloin kun ehdin. Olette ihania ja piristätte arkeani! <3
Olenkin ajatellut piristää muiden, unholaan kadonneiden ihmisten arkea lähitulevaisuudessa kysymällä pitkästä aikaa, mitä heille kuuluu. Enhän siinä mitään häviäkään-päinvastoin. Muistuttaisin kuitenkin teille, jotka ehkä ajattelette meidän mammojen olevan omissa maailmoissamme, että kyllä meitä ihan oikeasti kiinnostaa muutkin aikuiset kuin vain pelkät äidit (vaikka te ymmärrättekin vauva-arkea paljon paremmin ja voimme jakaa kömmähdyksiä ja ilonhetkiä). Olemmehan mekin yksilöitä, emme yksiköitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)