Oravanpyörässä

Viime postauksesta on aivan liian pitkä aika, anteeksi. Olen pitänyt taukoa kirjoittamisesta, sillä se on tuntunut ylimääräiseltä pakkopullalta, joka vie vain aikaa. Olen vältellyt tätä vaikka kuinka monta päivää, monta viikkoa, vaikka luonnoksissa odottaa tälläkin hetkellä 15 aihetta.. Syy taukoon on lyhykäisyydessään se, että olen ollut aika loppu viime aikoina. Eräänlainen harmaa haamu kesäisestä minästäni. 

Luulin, että lomalla saisin ladattua akkujani sen verran, että pääsisin takaisin tän väsymyksen niskan päälle, mutta siinä taisi käydä vähän ajateltua huonommin. Älkää käsittäkö väärin, meillä oli todella ihanaa perheaikaa, jonka vietimme mummoloissa sukuloiden, mutta olen jo pitkään kaivannut sitä kuuluisaa omaa aikaa. Sitä ei vain ehdi/pysty/ jaksa ottaa just silloin, kun sitä tarvitsisi. Ja niin poltan kynttilää sen molemmista päistä. Olen tehnyt töissä harva se päivä ylitöitä ja tämän ja viime viikon kruunasi se, että järjestelin joka hiton päivän ajan asioita. En ehtinyt henkäistä sekuntia pidempään, vaan paahdoin täysillä. Juoksin osastojen välillä, kirjoitin, valmistelin ja siinä ohella hoidin sen perusduunini lasten parissa. Ja kun tässä ei olevinaan ollut vielä tarpeeksi, meillä on ollut tämän viikon ajan kirppispöytä, jota on pitänyt käydä siistimässä aina töiden jälkeen. Hullu mikä hullu, tiedän.

Samalla, kun olen painanut töitä niska limassa ( tai kurassa ihanan syysilmojen ja kuriskauden myötä, yh) olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ehdi viettää aikaa poikani tai mieheni kanssa. Vuorokauden tunnit loppuvat kesken, kun kotiin tullessani kokkaan, syötän, vaihdan vaippaa, syötän taas, vaihdan yövaatteet ja pesen hampaat pikku natiaiselta. Leikille ja läsnäololle jää aivan liian vähän aikaa. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, etten iltaisin jaksa sitä huomiokitinää, vaan tiuskin pojalle. Paska mutsi-fiilis sen kuin vaan nostaa päätään- eikä oikeestaan laskekaan sitä ihan hetkeen. On helpompaa istahtaa sohvalle koko loppuillaksi katsomaan Communitya ja toivoa unohtavansa likaisen vessan, tiskit sun muut velvollisuudet. Kello tulee kymmenen ja on aika mennä nukkumaan, tiedostaen, että huomenna sama pyörii uudestaan. Samoin ylihuomenna, yliylihuomenna, yliyliylihuomenna jne. Tää on varmaan sitä oravanpyöräfiilistä? 

Jouluun on alle kaksi kuukautta ja eräs aikaa vievä työvelvollisuus on nyt onnellisesti takanapäin, joten ehkä mie saan nostettua itseni taas täältä tuhkan pohjalta. Hymyiltyä, liikuttua (jäänyt totaalisesti pois viime aikoina, ihan kamalaa!) ja vaikka lähdettyä sinne shoppailemaan, jota olen suunnitellut varmaan kolme viikkoa. Niin ja siitä tukanvärjäys-ideastakin on jo se puolitoista kuukautta, joten joskohan kohta olisi aika? Aion tässä tulevina päivinä huokaista vielä vähän pidempään ja aktivoitua sitten tämän blogin suhteen. Onhan se jo aikakin.