Taaperoimetyksestä

"Titti, titti!" Poika viipottaa perässäni ja kiipeää ohitseni sohvalle. Hän tietää tasan tarkkaan, mihin kohtaan pitää ruveta odottamaan. Ja jos äiti onkin liian hidas, hän kapuaa alas, ottaa sormesta kiinni ja vetää minut paikalle. Nyt on maitoaika. 

Olen imettänyt poikaamme yli 17 kuukautta. Matkalle on mahtunut rintaraivareita, turhautumista molempien suunnalta, puremista uusien hampaiden tulon myötä ja aivan järkyttävän paljon pelleilyä. Mutta edellä mainittuja enemmän rakkautta, läheisyyttä, pienen nukahtajan tuhinaa ja lempeitä katseita. Kokonaisuutena imetystaipaleemme on ollut siis vallan miellyttävä. Imetys on sopinut meille molemmille, vaikka tiemme onkin ollut välistä kuoppainen. Poika on ollut aina hyvin tissiriippuvainen ja vaikka kesällä päätinkin imetyksen lopettamisesta, se on salaa jatkunut aina vain pidempään ja pidempään. Välillä poika jopa unohtaa tissittelyn, mutta seuraavana aamuna aamuna roikkuu paidassani kiinni kuin takiainen. Joskus maidonkaipuu ei herää edes kysyttäessä, mutta se on vaan sitä elämää. Moni on ihmetellyt valintaani ja kysellyt aina heti perään poikani ikää. Pian puolitoistavuotias! Ja kyllä, tiedän, ettei poikani enää tarvitsisi rintamaitoa, pärjäisi vallan mainiosti ilman ja ei, en pidä sitä lainkaan rasittavana. Tämä on ollut meidän valintamme ja ymmärrän, ettei se muille välttämättä ole kovin luonnollinen sellainen. Pikemminkin outo. 

Rintamaitohan ei itse asiassa koskaan ole turhaa, vaan sen rakenne muuttuu lapsen kasvaessa. En siis juota rinnoistani pojalle pelkkää vettä (ja rakkautta, hah!), vaan tavara on aika tuhtia, sillä eihän sitä enää paljoa tule. Jos aihe kiinnostaa, googlaile vaikka laktivistiäidin kirjoituksia. Rintamaidon kautta taaperokin saa arvokkaita rakennusaineita mm. vastustuskyvylleen, mikä tässä flunssa-aallokossa ei ole lainkaan haitaksi. Uskokaa tai älkää, mutta meillä mini ei ole juurikaan sairastellut, vaikka aloittikin hoidon syksyllä ja minä kannan töistä kotiin jos jonkinmoisia basilleja! Joko tää on aika hyvää sattumaa tai syy löytyy jostain hyvin lähellä sydäntäni ;) Ja toisaalta, onhan sillä tissittelyllä taaperollekin aivan yhtä suuri merkitys kuin vauvalla, taapero vain tiedostaa sen hieman paremmin. Hän osaa ruokailla muutenkin, mutta toisilla myös rinnalla käyminen on erittäin tärkeää, eikä siinä mielestäni mitään väärää ole. Keneltä se on pois, kysyn vaan?

Ennen poikani syntymää ajattelin imettää ehkä puolen vuoden ikään tai viimeistään lopettaisin silloin, kun poika osaisi itse maitoa pyytää. Olisihan se omalla tavallaan aika outoa, kenties ällöttävääkin. Nyky-yhteiskunnassamme suhtaudutaan imettämiseen varsin kummallisesti. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä vastenmielisemmäksi imetys muuttuu. Pullolle vaan ja äkkiä ja heivaa se pullokin mahdollisimman pian, etteivät hampaat ja purenta kärsi. Kun taas selvä faktahan on se, että aiemmin lapsia on voinut huoletta imettää jopa parin vuoden ikään ilman, että kukaan on kyseenalaistanut asiaa tai pitänyt sitä liian sekstistisenä (paljaat rinnat, you know). Tai mikä järkyttävämpää, lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä! Mistä näitä penaalin terävimpiä kyniä tulee? Nykyäidillä pitää siis olla aika paljon itsevarmuutta imettämisen jatkamisen suhteen. On surullista, että jotkut lopettavat näinkin kauniin ja luonnollisen asian ympäristön painostuksesta. On myös rasittavaa lukea, kuinka äitien pitäisi muistaa, että ne rinnat kuuluvat myös miehelle, ei pelkästään lapselle. Hetken, kun miettisi, voisi älytä, että ne rinnathan roikkuu kiinni äidissä, naisessa, itsenäisessä ihmisessä, joka varmasti osaa itse päättää, mihin haluaa niitä käytettävän. Ei sitä voi määritellä naapurin Pirkko-Pekka saati sitten joku some. Olen nainen, jolla on rinnat. Omistan eli hallitsen. 

Tällä hetkellä meillä tissitellään korkeintaan kahdesti päivässä: aamu- ja iltapalan jälkeen. Pojasta on tullut niin tehokas, että hän pystyy samaan aikaan leikkiä varpaillaan, tutkia korviksiani, höpöttää tissi suussa tai vaikka mönkiä välistä vähän karkuun. Yleensä paikallaan oleminen onkin aika mahdoton tehtävä, mutta enpä minä muuta odotakaan tuolta meidän vauhtivileviltä. Kunhan vain ei tee töllön töitä tai jää pelleilemään liiaksi, sillä silloin maidonlähde piilotetaan. Ja kun "titti" on syöty, poika silittää, kiittää ja lähtee tyytyväisenä jatkamaan hommiansa. Ei siinä mitään sen kummoisempaa ole. Ei mitään lasta rikkovaa tai ällöttävää. Vain hetki meidän kahden välillä.

Tämäkö muka likaista?

Kerro se onnelliselle lapselle.