Oletteko työkin ihastuneet joulun aikaan kynttilöiden poltteluun? Meillä palaa kynttilät joka ilta olkkarissa, ne kun tuo tunnelmaa vaikka hämärämpäänkin iltaan. Olen jo pitkään ihastellut etenkin Kynttiläpajan kynttilöitä, haaveillut monista muistakin ja jättänyt ne lopulta kaupan hyllylle niiden suolaisen hinnan takia. Kun taas törmäsin jossain netin ihmeellisessä maailmassa tähän ideaan tuunatuista kynttilöistä, oli minun pakko kokeilla sitä heti. Ja kylläpä näitä päätyi aika moneen joululahjaankin ;)
Näihin tarvitset:
- luonnollisesti tollasen ihan kunnon kynttilän. Värillä ei ole väliä, mutta valkoisessa kuviot näkyvät parhaiten.
-lusikan
-kynttilän, jossa on tuli
- alustan, ettei steariini sotke pöytääsi
-servettejä
Ja ohjetta:
1. Irrota servetistä se päällimmäisin kerros, missä kuvio näkyy parhaiten. Leikkaa se kynttilän kokoiseksi pituussuunnassa ja mallaa myös kaistaleen leveys niin, että se yltää kynttilän ympäri. |
2. Lämmitä lusikkaa tulen päällä, se kestää aluksi hetkisen, mutta varo kuitenkin, ettei pohjaan tule nokea! |
4. Anna jäähtyä ja ihaile. Pidä itselläsi tai anna lahjaksi :) |
Näistä tuli aika nättejä, eikös vain? Ja näitä saa tehtyä just niillä kuoseilla kuin itse haluaa. Taidankin lähtee ostamaan Taika-sarjan servettejä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)