Herra Minä itse, 1,5v.

On taas tullut aika tehdä hieman katsausta meidän miniyden maailmaan. Panttasin tätä postausta odotellen keskiviikon neuvolakäyntiä, mutta sepä peruuntuikin pojan kuumeilun vuoksi. Ei näitä kehityspostauksia ylipäätään enää tule niin tehtyä, koska sellaisia "suuria" taitoja ei opita joka kuukausi, vaan niitä entisiä hiotaan jatkuvalla syötöllä. On jotenkin mieltä laajentavaa ajatella, että synnytyksestä on jo yli puolitoista vuotta! Tuntuu nimittäin, että siitä on ikuisuus ja, että tuo pieni taskuraketti olisi ollut kanssamme aina. Ei sitä "entistä" elämää tule juuri muisteltua, kun tuntuu, että tää elämä on just tässä ja nyt.

Myös meidän mini on varsinainen hetkessä eläjä; kaikki tehdään täysillä niin hyvässä kuin pahassa. Puoliteho on ilmeisesti raukkoja varten, koska meillä harjoitellaan tekemään KAIKKEA itse, pompitaan äidin sylissä niin kovaa, että jalat irtoavat ainakin muutaman millin äidin jaloista ja lauletaan niin, että myös naapuripitäjässä tähdet alkavat tuikkia säikähdyksestä. On vesiselvää, että nuori herra A on perinyt äitinsä tulisieluisuuden ja vahvan temperamentin, vaikka kovasti toivoimmekin vauva-aikaan sen muuntuvan isänsälaiseksi. Toisaalta näyttäisi siltä, että juuri tuolla temperamentilla ja määrätietoisuudella hän jaksaa mennä vaikka läpi harmaan kiven oppiakseen jonkin asian. Kuten nyt vaikka palapelin teon; hakataan, käännetään, väännetään ja lopulta komennetaan äiti avuksi, jos ei onnistu. Pienellä avulla jaksaa taas harjoitella!

Alexille maailma on täynnä paljon uutta ja ihanaa ja siihen tutustutaan aika ennakkoluulottomasti; maistellaan, haistellaan ja kosketaan joskus ihan ilman lupaakin- ja käskyjen vastaisesti. Hän on näppärä kuin apina ja kiipeilee esimerkiksi ruokapöydälle aukaisemaan piparipurkkia tai tutkimaan aamupalalta jäänyttä juustohöylää. Hän ei myöskään enää liiemmin arastele, vaan illistelee jokaisella kauppareissulla tuntemattomille tai huikkaa vähintäänkin "moit" kassajonossa jokaiselle, johon hän saa katsekontaktin. Tuntemattomissa paikoissa hän tosin nappaa tuttua aluksi kädestä kiinni, mutta nimenomaan hän yleensä vetää talutettavaa uutta kohti. :D Tähän tutkimiseen liittyy myös aika oleellisesti sen oman tahdon esille nostaminen. Se on aivan hillittömän vahva! Minulle on monta kertaa todettu tän olevan vasta esiuhmaa, mutta aika oikeelle uhkalle tää välistä vaikuttaa, kun huudetaan, heitetään ruokaa, potkitaan, itketään suuria krokotiilinkyyneleitä ja mikä parasta: heittäydytään kiukuttelevaksi löllömakarooniksi milloin mihinkin. Kyllä meillä vanhemmilla on aina välistä pokassa pitelemistä, niin teatraaliseksi tuo joskus heittäytyy! Mutta sitäpä itseään se vain on; oman identiteetin etsimistä ja vahvistamista.

Ettei tästä postauksesta tule nyt niin mahrottoman raskas (kuten alku jo on), niin laittelen vielä ranskalaisilla karvoilla ajatuksia meidän ministä. 

Allu...

• Fanittaa muumeja ja mummoja suurella sydämellä. Synttärilahjaksi lienee hankintalistalla siis joko muumilaiva tai -talo ;)
• Olisi aivan loistava isoveli viime aikoina esiin nousseen hoivavietin myötä!Meillä hoidetaan nallea, vaihdetaan vaipat, pyyhitään pyllyt, nukutetaan hellästi silittäen, lauletaan, syötetään ja puhalletaan kuvitteellisiin pipeihin. Ihana, ihana, ihana <3
• Pussaa ja halii paljon! Joskus siihen päälle tulee vielä lämmin "Allu akattaa" (rakastaa)<3
• On pakkomielteinen Herra Hakkarais-pastilleihin ja kylpyyn. Meillä noita sanoja ei edes ääneen mainita, ellei niillä ole välittömät seurauksensa :D
• On äärimmäisen avulias. Hän on mukana kotitöissä ja auttaisi erityisen mielellään astianpesukoneen päällelaittamisessa. Kumma vaan, kun äiti ja isi yleensä kieltää tyhjän koneen hurruuttamisen ;)
• Rakastaa palloja! Lapsi innostui jouluaattona sählypallosta enemmän kuin mistään niiden miljoonan paketin sisällöstä...
• Kiittää aina nätisti
• Liikkuu erittäin ketterästi; heittää, fribailee, yrittää tehdä kuperkeikkaa, kiipeää vaivatta ja tanssii. Viime päivinä poika on tajunnut myös pomppimisen jalon taidon eli meillä asustaa pieni pupujussi!
• Harjoittelee ahkerasti elämän perusasioita kuten laskemista ja jääkaapin avaamista :D
• On tarkka päivärytmistään. Ulkoilun poisjättäminen on ollut näin pakkasilla aika kohtalokasta...
• Nauttii kirjojen lukemisesta edelleen! Meillä luetaan todella paljon ja se onkin ilmeisesti auttanut uusien sanojen hahmottamisessa
• On auto- ja traktorimiehiä.
• Ei tykkää äidin selityksistä, vaan mieluummin tukkisi korvat. Äidin laulaminen on nykyään välistä ehdoton nounou. Sen sijaan helariääninen Tuiki tuiki tähtönen Youtubesta kelpaa vallan mainiosti!
• Fanittaa loruleikkejä ja uutta Herra Hakkarais- laulukirjaansa
• Inhoaa kirpeää tomaattia ja ruoan odottelua. Erityisherkkuja taas ovat hirvipaisti ja parsakaali; ne lasten tutuimmat suosikit :D
• On tutisuu uniakaan. Siitä ei varmaan ihan hevillä luovuta tulevaisuudessakaan
• Omistaa 11 hienoa hammasta ja tehtailee kolmea uutta yhtaikaa!
• On tuottanut muutamia kahden sanan lauseita: "allu akattaa", "on pimiää",
• On ihastunut viime aikoina pähkinöihin, ystäväni mieheen, hoitokaveriinsa, tätiinsä, verhoihin, koska niiden taakse on niin hauskaa piiloutua, väriliituihin ja vaikka sun vallan mihin!
• Ja erityisen ihastunut hän on sanaan "anna". Sama sana tulee tuutista ulos, jos mitä tahansa on pienten rähmäkäpälien saavuttamattomissa. Vaikka se jokin olisi kesken ruokailua spotattu leivänmuru lattialla. PAKKO ANTAA!!!!
• On minisänköinsinööri: osaa sytytellä ja sammuttaa valot, laittaa johdon seinään, räpeltää tietokonetta. 

 Tällainen Herra Minä itse siis meillä. Reilu 19 kk ja tää vain valloittaa meidän sydämet joka päivä uudelleen. Mama loves you <3