perjantai 8. huhtikuuta 2016

Muumimania

Täältä löytyy urhea pieni kaveri, joka ei pelkää mörköä, vaan örisee samalla tavalla oman mörkövilttinsä alta. Kaveri, joka on katsonut kaikki muumijaksot ainakin kertaalleen läpi, eläytyy ja nauttii niistä täysin rinnoin. Meillä asuu kaveri, jonka makuun kuuluvat muumit!

Oletteko katsoneet nykylastenohjelmia? Siis niitä, joista voisi saada epileptisen kohtauksen valojen ja värien välkkyessä kuin Manhattanilla. Joku kiljuu, huutaa, kaikki menee överiksi ja vähän turhankin mauttomaksi ja väkivaltaiseksi. Nykypäivänä saa oikeasti olla tarkkana siitä, mitä lapsi oikeasti voi katsoa. Ja nämä amerikkalaiset lasten suosikkiaamuanimaatiot ei kuulu ainakaan meillä niihin. Meillä katsellaan Vipoa (lentävä koira), Smurffeja ja mitäpäs muutakaan kuin muumeja. Muumit tosin katsellaan ah, niin nykyaikaisesti läppäriltä ja mini osaa jo katkaista muumit kesken kaiken isosta väli-näppäimestä ja aukaista läppärin läpän, kun hänen mielestään on "muuumiiiit". Pyydetään myykköstä ja istahdetaan "kone"- tuoliin; muistuttanee sitten liikaa helikopteria tää meidän työtuoli?

Ne kuuluisat myykköset eli muumi d-vitskut. Alenperin oli punaisia ja mansikanmakuisia Myy-pastilleja, joista nimitys



Muumeja on kritisoitu viime aikoina niiden sisällöstä ja jopa hahmoista. Muumipappa polttaa piippua, lapset eivät asu kotonaan ja hitsipilli, siellähän asuu ihan oikea NUUSKAmuikkunen, joka lähtee etelään riekkumaan aina talven tullessa.  Jättää muumipeikon ruikuttamaan rannalle ja käskee painua talviunille. Aika karua, ainakin kun jotkut väittävät näillä kahdella olevan romanssin poikasta. Tiedä häntä, mutta ei lapset kyllä asioita osaa  katsoa noin "aikuismaisesta" ja pikkumaisesta näkökulmasta. Muumit tarjoavat mielestäni joka kerta kelpo juonellisen katselupätkän, joka ei ole liian levoton, pelottava (jos ei lasketa jäärouvia, muumipeikon muuttumisia jne.) tai isommille katsojille suunnattu. Jokainen hahmo on omanlaisensa persoona ja jaksot piilevät sisäänsä elämän oppeja. Ja vaikka muumit nauttivatkin silloin tällöin punssia, ei se varmasti pääse syöpymään näin pienen mieleen. Tai ainakin miusta on tullut ihan kelpo kansalainen, vaikka pienenä katselinkin aika monta muumijaksoa, isimiehestä puhumattakaan! Meillä saadaan katsella muumeja siis jatkossakin. Ja hei, vähänkö huippua, että uusia muumijaksoja on tekeillään! Odotamme niitä jo innolla :3






Luulin, että säästyisin tällaisilta manioilta äitiyden myötä. Siis ihan niinkuin säästyin raskauskiloiltakin- not! Siellä niitä ainakin yksi killuu lanteilla edelleen hyvinkin uppiniskaisesti ja nauraa käkättää aina, kun käyn lenkillä. "Emmie täältä mihinkään oo lähössä, juokse vaan!" :D Mutta siis tää iski aika salakavalasti ja yhtäkkiä huomasinkin meilläKIN olevan jo aika paljon muumitavaraa. On heijastinta ainakin kaksin kappalein, vaatetta, astioita, hammastahnaa, vaikka sun vallan mitä! Aina välistä huomaan selailevani lasten facekirppiksiä sillä silmällä. Josko vaikka vastaan tulisi muumitalo tai -laiva tai vaikka vain se pieni suloinen uimalaituri. Koska jotenkin olen nyt täysin vakuuttunut, että sellainen meille tulee! Äidin vai lapsen haave? :D







Kuka muuten osaa arvata, mikä teema minin 2-vuotissynttäreillä voisi olla? Tarjoiltavia olen jo ehtinyt suunnittelemaan, koristeita hieman katsomaan ja keksimään pieniä hauskoja yksityiskohtia. Meillä tarjoillaan muun muassa haisulikakkua! ;) En malta oottaa pojan ilmettä, kun hän pääsee katsomaan valmista lopputulosta. Joko kohta vois olla kesäkuu? Suunnittelusormet alkavat syyhyämään!! :D









Meidän päivät suurin piirtein alkaa ja päättyy aina muumien kanssa, kun noita muumiastioita on käytössä! Mitä luulette, jokohan näin pienen vois viiä Naantalin Muumimaahan? :'D

Muita vannoutuneita muumifaneja?

3 kommenttia:

  1. Itse oli suuri muumifani lapsena ja aikuisenakin, muumimukeja kertyi yli 40 kpl, pussilakanat oli pelkästään muumeja ja kaikki oli pelkkää muumia. Sitten tuli jokin stoppi ettei enää yhtään muumia. Se on eriasia että Oliverilla on muumikirjoja ja tykkää katsoa muumeja mutta aikuisille ei tule enää yhtään muumijuttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulle on tainnu tulla se kuuluisa muumiähky :D mua himottais kans noi pussilakanat,mutta ne on niin kalliiita :5

      Poista
    2. Ne on aika ajoin alennuksessa Finlaysonin verkkokaupassa. :3

      Poista

Kiitos kommentistasi :)