Olen koko elämäni rakastanut laulamista. Olin joskus ala-asteella kuorossakin, mutta muuten tämä "harrastus" ei ole juuri pelannut suurempaa roolia elämässäni. Sitä paitsi mie oon aika huono esiintyjä. Tiedättehän, kädet tärisee (ellei koko kroppa), tulee hemmetinmoinen tuskanhiki ja ääni värisee; koita siinä sitten laulaa!
En tiedä onko koulutusalani vaikuttanut siihen, että olen kuitenkin vapautunut asian suhteen- on sitä tullut erään Annin kanssa laulettua jopa keskellä kaupunkia aika kovaan ääneen. Sekä seminaari-iltana rantasaunalla. Ja baarissa. Ohhhoh, lista sen kun kasvaa!
Minulle toitotetaan aina jostain suunnasta, että mene laulutunneille. Not gonna happen. Mie lauleskelen omaks ilokseni tiskatessa, siivotessa jne. ja on meillä nykyään Lips-laulupeli Xboxille, jolla voin "ylläpitää" ääntä naapureiden iloks :) Erityisesti rakastan kokeilla, mihin ääneni kanssa pystyn. Siis ei, meillä ei rääkätä eläimiä, se olen vain minä.. Kerrostalossa eläminen on joskus aika kurjaa.
Emeli Sandèn sanoin:
Yeah we're all wonderful, wonderful peopleso when did we all get so fearfulNow we're finally finding our voicesso take a chance, come help me sing this
Alkuperäinen laulu
Olen oppinut olemaan rohkeampi. Ole sinäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)