Yleisessä keskustelussa muistetaan aina mainita se, että odottavien äitien päänsisäistä elämää on lähes mahdotonta ennustaa, saati ymmärtää. Täytyy myöntää, että olin itsekin alkuraskaudesta hyvin naiivi ja ajattelin, että enhän minä nyt tuollaista; osaanhan minä pitää tunteeni ja ajatukseni kasassa. Mutta kuinkas kävikään- täällä minä olen suunnattoman ärtynyt, koska ostamani porkkanasämpylät loppuivat ja olisi tehnyt mieli vielä yhtä..
Raskaus aiheuttaa sekä ulkoisia että sisäisiä muutoksia naiselle. Painoa tulee lisää, mikä voi tuntua ainakin alussa kamalalta. Itse olin tiputtanut noin vuosi takaperin painoa kymmenen kiloa. Nyt kun nämä tulee takaisin, ei ajatus aina jaksa naurattaa saati sitten hymyilyttää. Mutta (!) aina painoa voi tiputtaa sitten vauvan synnyttyä, terveellisesti huom. huom. Toisekseen ainakin itsestäni tuntuu, että olen palannut takaisin teini-ikään, sillä ihoni kukkii ja kukoistaa kuin paraskin kesäniitty... Toisaalta iho myös kuivuu, joten pienen kriisin palaset ovat kasassa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämänkin asian kanssa oppii elämään. Niin, kunhan saat kaikki voiteet, puhdistusaineet sun muut kohdilleen.
Väsyttää. Ei jaksa. Onko pakko? Väsymys alkaa olla ainakin itselläni arkipäivää, mutta ainakin väsymystä muidenkin pitäisi voida ymmärtää; odottava äiti huolehtii sekä itsestään että kasvavasta lapsestaan. Kyllä sitä voi joskus vaikka väsyttääkin! Väsymys taas aiheuttaa ainakin varmaan elämänkumppanilleni välistä oudoksumista ja ihmettelyä, kun mamma on kärsimätön tai jopa suorastaan lapsellinen. Toisaalta väsymys voi ilmetä myös pelottavana ylipirteytenä; kun vaatteet on viikattu, voi kirjottaa blogia, kastella kukat, silittää vauvanvaatteet...
Nälkä. Se saapuu nykyään yllättäen ja sillä samalla hetkellä olisi saatava ruokaa, mutta mikäpä eteen, jos olet luennolla ja kahvitaukoon on vielä ainakin puoli tuntia. Välipalat toki auttavat, jos on osannut varautua (suosittelen todella lämpimästi). Lähipiiri kyllä oppii tuntemaan, milloin odottava äiti on nälkäinen; sitä ei voi olla huomaamatta. Joskus itkettää, joskus ärsyttää, mutta jollain tavalla se kuitenkin näkyy myös ulkopuolisille. Ja aut armias, jos saatavana ei olekaan sitä lemppariruokaa... Sitten erikseen on vielä nämä ruoka-addiktiot, joista kirjoittelen varmaan myöhemmin.
Välistä maailma on vain ihana paikka elää, eikä tällaistakaan tuntemusta kannata pelästyä; se on ihan normaalia ;) Tällöin haluaa tanssia, laulaa, helliä puolisoa ja höpötellä loputtomasti kasvavalle masulle. Mammojen, niin myös minun, olisi hyvä muistaa, ettei sen isäkanditaatin päivä kuitenkaan välttämättä ole aina yhtä vaaleanpunainen ja jaksaa ymmärtää, jos tällä kertaa isi ei jaksakaan papattaa tulevalle pirpanalleen tai haluaa omaa aikaa. Se ei ole kuitenkaan äidiltä pois. On tärkeää muistaa, että äiti ei ole ainut, joka käy tunneskaalaa mahan kasvaessa. Isällä on myös silloin tällöin oikeus oikutteluun tai vaikkapa karkkipussin naamaan mättämiseen!
Ylipäätään välistä raskaana ollessa ei edes tiedä, miltä itsestä tuntuu tai tunne voi vaihtua sekunneissa. Niitä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole kokenut vastaavaa ja tunneviidakkoa voi vähätellä. Kaikille hyväksi neuvoksi voisin antaa seuraavan: yrittäkää olla kärsivällisiä, sillä me mammat emme voi mitään tunteillemme. Elämä kanssamme on huomattavasti helpompaa rauhallisella maaperällä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)