Alexin kuulumisia

Oletteko tekin huomanneet saman epäkohdan minkä mie viime aikoina: blogin nimi on It's all about Alex, ja melkein pariin kuukauteen en ole saanut päiviteltyä pojan kuulumisia! Huhhuh! On aika ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa vähän pakkia. Postausluonnoksia on odottamassa toistakymmentä, mutta eiköhän tämä ole nyt niistä se kaikkein tärkein.

Mitä meidän minimiehelle siis oikein kuuluu?

Äitinä ja oman neljätoistakuisen lapseni parhaana asiantuntijana (heh :D) sanoisin, että oikein hyvää, mitä nyt pieniä uhmatuhmakohtauksia ei lasketa. Alexista on kuoriutunut oikein hyvätuulinen pieni poika, jota on maustettu reilulla, vahvalla temperamentilla sekä suurella ripauksella seikkailuluonnetta. Puhunkin nimenomaan pienestä pojasta, sillä eihän tuo nyt mikään vauva enää tosiaan ole, aikamoinen taapero kylläkin! On ihmeellistä, miten tuollainen natiainen voi kasvaa ja kehittyä niin nopeasti. Oikeastaan voisi sanoa, että hän oppii joka päivä jotain ja saa meidät tuntemaan ylpeyttä pienestä, ikiliikkuvaisesta aarteestamme. 

Yksivuotispostauksessa epäilin pojassa olevan jotain apinan vikaa, sillä hän kiipeili joka paikkaan. No joo, tuo meno on vaan kasvanut ja hän on oppinut kiipeämään tässä viime aikoinan sohvalle, ruokapöydän tuoleille, työtuolille, oman huoneensa nojatuoliin... Voi hyvänen aika! Meillä onkin ollut miettiminen, mihin kaikki tavarat tuolta saa vielä turvaan, herra kun ei tahdo sisäistää ei-käskyjä kovin hyvin.. Tämä taito on aiheuttanut meille myös aika usein sydämentykytyksiä, kun herra viipottaa menemään vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa! Onneksi sentään hän on oppinut tulemaan sohvasta takaperin alas- tai siis silloin, kun hän tämän taidon sattuu muistamaan. Usein tullaan kuitenkin vielä liian nopealla vauhdilla niin, että joku nappaa putoavan kersan syliinsä. 

Poika nauttii paitsi vaarallisista tilanteista, myös vauhdista! Hän viipottaa menemään hurjaa vauhtia, etenkin jos on tehnyt jotain luvatonta. Samalla kiljutaan niin kovaa, että ainakin ylemmän kerroksen asukkaat tietävät pojan olevan takuuvarmasti hereillä :D Myös pyöriminen ja tanssiminen ovat olleet viime aikoina aika pop! Niiiiin ja kaikki maailman temput, kuten kuperkeikat äidin avustuksella, ovat hurjan hauskoja. Voiskin sanoa, että ton mantra vois olla "mitä hurjempaa, sen hauskempaa!"

Toisaalta pojasta on paljastunut viime aikoina myös sellainen rauhallinen ja lempeä puoli, mikä aiemmin on jäänyt sellaisen häseltämisen alle. Nykyään poika jaksaa rauhoittua esimerkiksi Ikean palikkatalon tekoon tai jopa useampien kirjojen maratoonin vietäväksi, mikä on ainakin miusta tosi ihanaa! Muutenkin leikki alkaa muodostua paljon monipuolisemmaksi ja voimme puuhata pitkiäkin aikoja esimerkiksi tekemäni uunin ja ruoanlaiton parissa. Kun leipäteet ja vesimelonitomaattikalaletut ovat valmistumassa, voimme ottaa vaikka Possu Pallero-kirjan ja istahtaa rauhassa alas. Ja kun kirja on luettu, pikku kokki käy ottamassa letut uunista ja tuo niitä maisteltavaksi ensin puhaltaen niihin tosi mastercheffimäisesti. Teet nautitaan jättinallen päällä makoillen ja tuijotetaan pilvilamppua. Pienestä suusta kuuluu "äiiti" ja kun kysyn "mitä", saan suuren, märän pusun suulleni. Se on kaikkein paras jälkiruoka <3

Ja jos vielä hieman listaisin lopuksi muita taitoja, lempparijuttuja ja niin eespäin:

• Sanoja tulee koko ajan uusia, mutta ne aina välistä unohtuvat kaiken muun opitun sekaan. Viime aikoina ovat tulleet kakku, auto ja tuossa illalla tuli kiekko. Isimies lienee ollut erityisen ylpeä tuosta viimeisimmästä ;)
• Syö samaa ruokaa kuin muutkin, paitsi ei hirmu tulista. Ruoka siirtyy nykyään suuhun yleensä itse aterimilla syöden. Ruokalapun Alex osaa laittaa itse kaulaan ja mukista juomisen harjoitteleminen kiinnostaisi kovasti!
• Edelleen nauttii rintamaidon eduista täysillä ja osaa vaatia etujensa toteutumista :D
• On harjoitellut nyt useampana päivänä pph:ssa olemista ja on kuulemma ollut tositosi reipas <3 Sitä alkuhuuman katoamista odotellessa...
• Ehdottomia lemppareita ovat Subin Lemmen viemää, mini- ja unifantti, raejuusto sekä makaroni!
• Inhokkeja lienevät tonnikala, paikallaan oleminen, yövaipan laittaminen sekä kieltojen kuunteleminen
• Poika myös ymmärtää koko ajan paremmin puhetta. Hän osaa yleensä toimia pyyntöjen mukaisesti, mutta viime aikoina pelleily ja uhmaikä ovat nostaneet päätään pökerryttävästi. Kiellon kuullessaan, homma vedetään yleensä överiksi ja puurot heitellään pitkin lattioita, kielletty tavara heitetään kauas vanhemmasta tai aloitetaan "mie en taho"- huuto, joka muuten on aika rasittavan kovaääninen ja aivan liian pitkä.. Mietin vaan, että jos tää on sitä esiuhmaa, niin mitenkähän me pärjätään oikean uhmistelijan kanssa sitten joskus? Huh, kamala! :D

Tällainen touho siis meillä. Ajattelin syventyä pariin osa-alueeseen tarkemmin vielä myöhemmin, kunhan ehdin, mutta ainakin näin pikaisesti pystyin kertomaan meidän pikku miehen kuulumisia. Mittojakaan en tähän hätään ole ehtinyt saamaan, mutta voin kertoa, että kyllä varmasti sitä pituutta ja painoakin on tullut lisää; viimeksi tänään nimittäin ihmettelin ääneen sitä, kuinka poika on kasvanut. Meidän ikioma, melkein metrimake <3

Loppuun vielä kuva meidän todella kuvauksellisesta illistelijästä <3