Sattuipa käymään niinkin hassusti,että eilinen pieni kurkkukipuilu kääntyi yön aikana kuumeeksi ja raastavaksi kurkkutuskaksi. Tämä pöpö tuli ilmeisesti viime viikolla,kun päästin kylmettymään itseni. Mutta minkäs teit,kun takki,joka pitää hieman vettä,päästikin kotimatkan rankkasateen täysin läpi. Siis miehän olin kuin uitettu koira kotiin päästyäni. Ja vaikka kuinka etsin lämpimät,äitini neulomat villasukat jalkaani, se pääse kytemään jonnekin sisuksiini. Tämä perhanan tauti.
Mie oon sairastajana tosi raukka. Kun kuume nousee vähänkään,oloni kääntyy todella heikoksi. Pyörtyilen, horisen ja valittelen oloani. Ei siis mikään unelmayhdistelmä sinua tarvitsevan touhotaaperon kanssa. Onneksi isimies onkin ollut tänään kotosalla,niin olen saanut lepäillä. Mikä itse asiassa on aika syvältä. Maata,maata ja maata sängyssä. Vähän selata tai pelata puhelimella-onko mitään tylsempää? Näin ollen olen aina välistä hiippaillut tekemään näkymätöntä taikinaa touhon kanssa tai lakaisemaan lattioita. Ei minua oo tehty makaamaan aloillaan aamusta iltaan! Mutta toisaalta taas olen ihan liian weak. Syvältä!
Huomisen olen vielä saikulla ja mietittävänä on se, meneekö poika hoitoon-minun hänet nimittäin olisi vietävä,jos näin kävisi. Ainakaan pyörällä polkemisesta ei tule mitään,mutta yksin kotona ollessa saisin paranneltua itseäni paremmin. Ehkä vien hänet siis autolla. Luojalle kiitos parin kilsan hoitomatkasta!
Mikä tän postauksen pointti oli? Kai tappaa aikaa,kun miehet lähtivät käymään Kontissa ja Hesellä,minun alkoi tehdä nimittäin ihan sikana mieli jotain suolaista! Ranet pelastaa ja parantaa ihan takuuvarmasti tän mamman,tai jos ei,ainakin ne saa miut paremmalle mielelle ;)
Millaisia sairastelijoita te olette?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)