Minua ärsyttää nyt, siis ihan aikuisten oikeesti. Tää sama asia on saanut minut ymmälleni ja usein verenkin kiehumaan jo aiemmin, mutta nyt viime päivien uutisten myötä olen ollut pettynyt meihin ihmisiin. Meistä on tullut tunteettomia, omaa etuaan ajavia paskiaisia, jotka vähät välittää toisten hädästä tai ongelmista. On vain se oma napa, jonka ympärillä ei katsota. Onhan se oma napa aina uniikki ja paras ja blaatiblaa. Tämä on oma avautumiseni asian tiimoilta.
Tämä kaikki on mielestäni lähtöisin yhteisöllisyyden katoamisesta kaupungistumisen myötä. Perheet hajosivat, samoin yhteisöt, jotka olivat ennen ihmisille henkireikä sekä tuki ja turva. Ovia ei välttämättä pidetty edes öisin lukossa ja siltä naapurin Sirkalta pystyi milloin tahansa käydä pyytämässä kipollisen sokeria, jos se olikin aivan finito sunnuntaipullan leipomista aloitellessa. Lapset leikkivät pihalla ja möyrivät metsissä ja yhdellä hiekkalaatikolla saattoi olla monenkin perheen lapsia; vanhemmat kun luottivat vielä naapureihinsa. Mutta sitten teollistuttiin kovemmin, internet ja some tulivat kuvioihin ja maailmasta tuli jälleen pelottavampi paikka asua. Suomessa ei ole tietoakaan sodista, mutta sen sijaan me löydämme uhkakuvia muista sfääreistä. On pedofiileja, raiskareita, aineiden käyttäjiä, rattijuoppoja, you name it. Siis onhan tää mesta aika kamala paikka, jos ihan oikeasti aletaan miettimään, mutta siltikään emme osaa hakea tukea muilta, vaan luomme oman pienen pyöreän piirimme, jonka mukaan tanssahtelemme. Naapureita emme tunne, kenties emme edes moikkaa heille. Yhteisöllisyys ja inhimillisyys ovat tipotiessään.
Toki kaikki meistä eivät ole saman muotin mukaisia, jolloin empatiakyky riittää vaikka auttamaan pyörällään kaatunutta pikkulasta sen sijaan, että ottaisi selfien hänen vieressään ja kirjoittaisi nyyhkytarinan Facebookiin. Vanhempana minusta tämä nykyinen kehityssuunta on vaan ihan järjettömän pelottava: lapsille ei pidetä tiukkoja sääntöjä eikä heitä opeteta kunnioittamaan muita. Luotetaan liikaa, että aika opettaa. Sillä voi toki päästä myös helpommalla, kun suostuu jokaiseen marinanaiheeseen eikä katkaise kierrettä. Uskokaa pois, se on helpompaa pikkulapsen kuin teini-ikäisen kohdalla. Hormonihuuruissa se kieltävä vanhempi vain yllyttää tekemään entistä kovemmin sen kielletyn hedelmän ja kohta ollaankin jo ongelmissa. Ja sitten ei edes kaduta, mikä on tosi huolestuttavaa! Jatketaan samalla linjalla ja lopun voikin kaikki arvata, ellei mikään tätä kierrettä saa katkeamaan. Olen viime aikoina törmännyt aivan silmittömän huonosti käyttäytyviin lapsiin ja nuoriin, jotka eivät kunnioita mitään tai ketään. Ihmisenalkuihin, jotka eivät esimerkiksi kunnioita auktoriteetteja, vaan tekevät miten mieli lystää. Tällaisten kanssa oma lapseni on tekemisissä; paitsi, että minun tulisi pelätä leikkikentällä vaanivia pedofiileja, en voi ikinä tietää, milloin esimerkiksi joku lapsista käy ihan huvin vuoksi läväsemässä poikaani turpaan räkäisen coolin naurun saattelemana.
Lapset ovat yhteisöidensä peilejä, sillä he imevät niiden ideologian ja arvot itseensä. Kasvatuksella, lähipiirillä ja yhteiskunnalla on huomattavat vaikutukset lapsiimme. On huolestuttavaa, miten esimerkiksi some luo erittäin tiiviin viharakkaussuhteen natiaisiimme jo nuorella iällä, sieltäpä niitä aatteita on sitten helppo alkaa toteuttaa siellä oman päänkin sisällä. Menemme aivan liikaa valtavirran mukana ja terve maalaisjärki on kadonnut jo aikapäiviä sitten. Hyväksymme asiat sen enempää tutkimatta, koska esimerkiksi Iltalehti sanoo niin. Kriittisyys on jäänyt historiaan ja ryhmäpaine puskee päälle. Tästä pääsemmekin siihen asiaan, mikä tämän "pakko jumalauta avautua"- tulvan aiheutti. Kivittäminen. Joku hiton viisas ihminen oli pienessä mielessään oivaltanut, että SPR:n ja turvapaikan hakijoiden kivittäminen olisi jotenkin tosi hauskaa. Kerta ne nyt tulivat pilaamaan meidän kuoleman isänmaamme läsnäolollaan ja meidän omat, samaa verta olevat suomalaiset yrittivät auttaa heitä siinä. Kyllähän se oikeuttaa kivittämisen eikös? No ei. Vaikka kuinka ketuttaisi, purkaudu mieluummin vaikka sinne Facebookkiin ja luo niitä meemejäs, älä ihan oikeasti pura vihaasi muihin yksittäisiin ihmisiin. IKINÄ. Tämäkin kivittäminen on nostanut tässä maassa hurraa-huutojen määrän; joku oli uskaltanut tehdä sen mitä naapurin Perttikin oli miettinyt. Netissä keksitään kilpaa oikeutuksia muiden ihmisten pahoinpitelylle ja taas nauretaan sitä räkäistä naurua. Aallon harjalla on helppo ratsastaa.
Kuka meistä on pysähtynyt miettimään, miltä näistä kivitetyistä ja muutenkin todella lämpimästi vastaanotetuista, "painu sinne mistä tulitkin"- tervehdyksellä varustetuista ihmisistä on saattanut tuntua? He ovat tulleet tänne yhteiskunnasta, jossa huominen päivä ei ole varma ja joka on täysin sirpaleina. Monet heistä ovat lähteneen karkuun sotaa ja sen kauheuksia ja hakevat ihan oikeasti täältä Suomesta turvapaikkaa. En ala kertomaan, onko heidän tänne laskemisensa maamme taloudellisessa tilanteessa oikein vai väärin, vaan yritän avata tätä juuri tämän inhimillisyyden kautta. Jos sinulla ja perheelläsi olisi hätä, hakisitko siihen apua? Kun oma kotisi täyttyisi kaiken ahmivista lieskoista ja kaikki olisi menetetty. Yrittäisitkö hakea sitä apua vaikka väin väkisin jostain muualta? Vanhempana totean, että tekisin kaikkeni perheeni eteen. Lähtisin vaikka maailman toiselle puolelle uppo-outoon maahan, jonka kulttuuria en tuntisi. Jos vain minulla olisi tieto siitä, että voisin saada osaksemme jotain parempaa. Jos vain huominen olisi edes hieman varmempi. Luulen, että näillä ihmisillä päällimmäisin tunne on edelleen pelko eikä "suvaitsevainen" yhteiskuntamme auta tätä asiaa yhtään. Päinvastoin, maamme päämiehet ovat jopa hiljaa hyväksyneet tällaisen "pienen vastarintaisuuden". On siis varmaan ihan ok kivittää ja pahoinpidellä muita ihmisiä jatkossakin.
Leikittelin tuossa hetken aikaa ajatuksella, mitä olisikaan tapahtunut, jos yllämainitut kivittäjät olisivatkin olleet näitä turvapaikanhakijoita. Silloin aikaan oltaisiin saatu varmasti hitonmoinen kohu, FB olisi täyttynyt adresseista rajojen sulkemiseksi ja roskalehdet olisivat saaneet painaa numeroitaan tuplaten ihmisten lukiessa raivoisan tarkkakohtaista selostusta siitä, mistä kivet olivat tulleet, montako niitä olisi ollut ja mitä seurauksia heittäjälle olisi tullut. Vähintäänkin oltaisiin vaadittu vanhanaikaista kuolleeksi kivittämistä. Missä siis ero? Kuoleva isänmaallisuusko se nostaisi päätään? Mihin unohtuisi se, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhtä tärkeitä? Näin ollen perustellen onkin hassua, että mistään ei löydy tiloja näille turvapaikan hakijoille. Kukaan ei tahdo kuulemma ongelmia naapuriinsa. Olen saanut seurata hyvin aliarvoista keskustelua siitä, miten kaikki nämä ihmiset voisi hoitaa natsisaksan tyyliin tai majoittaa vaikka metsiin. Sehän se olisikin ihmisarvon toteuttavaa.
Toki tuntematon pelottaa meitä aina ja se on aivan ymmärrettävää. Silti peloille ei pidä antaa valtaa, vaan pikemminkin ottaa siitä kiinni. Itse olen pärjännyt aika hyvin ohjenuoralla, jonka opin jo lapsena: tee toisille niinkuin toivoisit heidän itsensä tekevän sinulle. Tämä edellyttää joskus omien pelkojensa kohtaamista. On totta, että kaikki Suomeen tulevista ihmisistä eivät varmasti noudata meidän kulttuurimme sääntöjä, mutta samalla lailla tällaisia mätiä omenia löytyy meidän kantaväestömme joukostakin. Mielestäni meidän täytyisi antaa ihmisille mahdollisuus. Etsiä sieltä jostain edes hitusen sitä lähimmäisen rakkautta muille jaettavaksi ja miettiä, mikä sitä suurta vihaa tai pelkoa ylläpitää. Jokaisen olisikin syytä hillitä näitä suuria tunteitaan ja miettiä ennen sanojaan ja tekojaan. Meistä monilla on paljon ja voisimme auttaa kanssakulkijoitamme tarvittaessa. Tämä minunkin tekstini saa varmasti jonkun negatiivisia tunteita ja olen siitä erittäin tietoinen. Se on tunteilla ja mielikuvilla väritetty, mutta silti seison sen takana. Jos sinulla siis on jotain kommentoitavaa, ole hyvä vain! Rakentava keskustelu on aina tervetullutta asian tiimoilta, viime aikoina kun olen joutunut hyvin pitkälle tyytymään vain ääripäisiin selostuksiin lähinnä tuosta turvapaikanhakuasian tiimoilta.
Uhkaako inhimillisyyttä todellakin lopullinen katoaminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)