"Kyllä on niin poikamainen poika"

Eräs tuttavani totesi näin katsellessaan poikani touhuja. Hän puuhasi normaaliin tapaansa, nauroi touhuilleen ja kiljui hieman milloin millekin. Vastasin tuttavalleni jotain ympäripyöreetä, kuten "joo", ja keskustelu päättyi siihen, mutta jonnekin mieleni syövereihin jäin pohtimaan tätä kommenttia. Millainen on poikamainen poika? Miksi juuri Alex on sellainen? Kuka ei ole?

Perhana, olisi pitänyt kysyä eikä jäädä tuppisuuna miettimään ihan itse tätä asiaa. Oliko Alexin ulkonäkö jotenkin erityisen poikamainen? Viime aikoina kukaan ei tosin ole luullut poikaani tytöksi, saati haukkunut häntä tyttömäiseksi homon aluksi, niinkuin eräs pihallamme hengaillut jäbä kerran totesi. Teki mieli puolustautua leijonaemomaisen suuresti, mutta tyydyin toteamaan poikani pukeutuvan ja käyttäytyvän aivan normaalisti ja vein poikani leikkimään muualle. Ärsytti. Siis nimenomaan se, että noin pientä haukuttiin ulkonäön/vaatteiden takia homoksi. Normaali "onkos tämä tyttö"-kysymykset ovat ihan fine ja arkipäivää, mutta tuollainen nostaa sen äidin suojeluvaiston pintaan hyvin voimakkaasti.  Kun tuttavani sitten totesi kommenttinsa poikamaisuudesta, poikani päällä ei ollut suinkaan mitään vaaleanpunaista, vaan vaaleansinistä, harmaata ja mustaa. Siis ihan pertsa poikavärejä. Poikani oli siis verhoutunut poikuuden utumaiseen värimaailmaan, joten olisiko se voinut aiheuttaa aiemmin mainitun mielleyhtymän? Ne jotka vähänkään enemmän tietävät meidän (minun) vaatepolitiikkaa, tietävät, että ostan pojalle kivannäköisiä vaatteita- väristä ja kuvista riippumatta. Isimiehen kauhistukseksi ostin nimittäin eilenkin Alexille pinkit farkkuleggarit sekä keltaiset, joissa oli valkoisia sydämiä. Joo, kyllähän ne vaatteet aiheuttaa mielleyhtymiä meissä kaikissa. Asiasta tai sen vierestä olen raapustellut jo täällä.

Vai oliko poikani luonteeltaan jotenkin erityisen poikamainen? Mitä näemmekään yleisesti peruspojan luonteenpiirteinä? Riehakkuutta, kovuutta, kekseliäisyyttä, kilpailuhalukkuutta, reippautta? Pojathan on poikia on hyvin yleinen selitysmalli monessakin tilanteessa. Entäs sitten, jos poika ei olekaan edellämainitun muotin mukainen? Kenties hän onkin herkkä, ujo, kömpelö tai kiinnostunut kaikesta kauniista. Tekeekö se hänestä vähemmän poikamaisemman? Totaalisesti ei. Poikia on erilaisia. Lapsia on erilaisia. Niin on aina ollut, mutta yhteiskunnassamme on vallinnut tietyt mielikuvat molempien sukupuolten roolituksista ja määritteistä. Samassa yhteiskunnassamme, jossa edelleen esimerkiksi sisustuksesta kiinnostuminen leimataan hyvin nopeasti homomaiseksi. Kyllähän se telkkarin Teuvokin on homo niin kyllähän tuosta naapurin Santeristakin tulee sellanen, kun kiiltävistä kivistä tykkää. Äkkiä nyt joku auto sille käteen ja kaivuri toiseen! Joku roti nyt sentään. Meidän mini tykkää kaikesta kauniista ja hyvä niin. Sehän on vaan merkki ympäristön tarkkailusta ja esteettisistä näkemyksistä. Minusta on hauskaa tutkia mummolan seinäryijyä minimiehen kanssa uudestaan ja uudestaan tai ihastella korulaatikoideni sisältöä yhdessä. Toisaalta poikani saa olla myös touhottava itsensä ja sen myötä loukata itsensä hölmöilynsä seurauksena. Silloin tehtäväni on hoivata ja puhaltaa pipiin, mutta en todellakaan aio rajoittaa poikani luonnetta mitenkään!

Mielestäni lapsia, niin poikia kuin tyttöjäkin, tulee kasvattaa yksilöinä. Kannustaa heitä vahvuuksissaan ja tukea harjoittelemaan heikkojen asioiden kohdalla. Meidän aikuisten olisi hyvä tiedostaa, millaista käyttäytymistä odotamme ja näin ollen sallimme lapsillemme. Vallitsevat käsitykset sukupuolijaosta vaikuttavat meidän jokaisen käsitykseemme edellä mainitusta. Pahimmillaan voimme tukehduttaa lapsen luontaisia ominaisuuksia ellemme näin tee. Älkää kasvattako lapsianne koviksi. Lapsen herkkyys saattaa aiheuttaa aikuisessa huolenaiheita selvitytymisen suhteen tässä kovassa maailmassa, mutta uskokaa pois, haavoittuvuuden tukahduttaminen voi johtaa lopulta tiettyjen tunteiden välttelyyn ja lopulta kokonaiseen tukahduttamiseen. Älä pyydä lasta olemaan jatkuvasti reipas, erilaisille tunteille on annettava tilaa tulla. Kiinnitä myös huomiota kannustamisen ja kieltämisen suhteeseen. Jos lapsi on vähänkään enemmän menevämpää sorttia, aikuinen ajautuu helposti neuvomaan, kieltämään ja torumaan positiivisen kannustamisen sijaan. Uskokaa pois: lempeät kädet vievät viestin paremmin perille kuin vihaiset. Jos energiaa tuntuu olevan liikaakin, voi sitä ohjata purkamaan jollain keinoin ja fiksusta käyttäytymisestä tulisi muistaa kehua, vaikka kyseinen asia voi aikuisesta tuntua arkipäiväiseltä ja pieneltä. Lapselle kiitoksen ja kehujen saaminen on parempaa kuin karkkipäivä. 

Vaikka maskuliinisuus jyrää feministisyyden edelleen aivan 6-0 ja tyttöjä kannustetaan esimerkiksi hurjista tempuista, jotka pojille ovat arkipäivää, tulisi meidän tukea pojilla myös niitä tyttömäisiä piirteitä. Lapsilla on oikeus ilmaista itseään ja tulla hyväksytyksi omanlaatuisinaan. Lapsen ominaisuuksia ei voi karsia mieleisekseen. Myönnän itsekin ajatelleeni aiemmin, että tytön kasvattaminen olisi jotenkin helpompaa kuin pojan tukeminen nuoreksi, fiksuksi miehenaluksi. Mutta voi kuulkaas, ei niitä lapsia loppupelissä kasvateta sukupuolen mukaan. Tärkeintä on pystyä näkemään lapsi ominaisuuksineen, yksilönä. Rakastaa, antaa hellyyttä, tukea suoraan itseilmaisuun ja pysyä rinnalla tapahtui mitä tahansa. Arvostaa lasta kokonaisuutena. 

Ps. mitäköhän se tuttavani tarkoitti?