Alex ja karvainen Lölö-kaveri

Aluksi sanon vain, että ei kannata nukkua enää neljän aikaan illalla päikkäreitä. Silloin ei saa ennen aamuyhtä unta ja aamulla kiukuttaa, jos ei saa nukkua. Ja jos saa, niinkuin tänä aamuna, koko päivä menee helposti uusiksi. Hehe, emme siis ehtineet viikottaisille mammatreffeille, koska olimme vielä bussin lähtöaikaan yökkäreissä,upsansaa! :D

Mammatreffien sijaan kävimme tänään Alexin kanssa kylässä ystäväni Annin ja hänen ihanan koiransa Lennun (alias Lölö) luona. Lölö on yksi syy, että edes välitän tällä hetkillä koirista; hän on niin lutuinen kuononsa ja ihanien pystyjen korviensa ansiosta, luonnetta unohtamatta. Syy, miksi alan kääntyä pikku hiljaa (aika hitsin kovaa) kissaihmiseksi ovat yläkerran naapurien koirat, jotka huutavat yötä päivää- ja herättävät pojan jatkuvaan. Onpa onni, että niitä ei tarvitse kuunnella enää pitkään...

Ystävykset :)

Mutta anyway, kuten kuvista näette, sekä poika että koira olivat ihan hitsin kiinnostuneita toisistaan. Herra Lölö olisi halunnut pussata Alexia jatkuvasti ja kävikin nuolemassa milloin käsiä, milloin takaraivoa. Poikaa koira ei juuri pelottanut, olihan Lennu tuttu jo aiemmastaan; se oli Alexin ensi kosketus koiraan. Ja hyvä kosketus olikin, niin huippu koira tämä on! :) Alex taas koetti välistä paijata (tukistaa), mutta onneksi Lölöllä on lyhyt karva. Hellyyttä jaettiin  siis puolin ja toisin!

Alexista oli ihanaa paijata Lennua

Kerta oli hassu myös siitä, ettei Alex ujostellut juuri yhtään. Meni ja touhusi niinkuin aina kotonakin. Annin luona olikin vaikka mitä ihanaa: kolme kaukosäädintä (Allun unelma!), johtoja ja se kaikkein paras- koiran vesikuppi! Sieltä herra olisi käynyt hieman juomassa useampaankin otteeseen. No kun koirakin, niin eikö hänkin? Ja siellä oli sitä seuraa äidillekin, vaikka aika pitkälle keskityimme siihen, etteivät pienet touhuajat pääse liian läheisiksi :D

Alex onkin varsinainen koirien ystävä. Saas nähdä, miten poika suhtautuu veljeni ja hänen avopuolisonsa mustaan labbikseen, Repeen viikonloppuna. Ja toiselta ystävältäni löytyy kääpiövillakoira Fanni, josta voisi myöskin löytyä koirakaveri Alexille. Ehkä meidän pojastamme kasvaa koiraihminen, joka pyytää ensimmäisenä joulunaan lahjaksi koiraa. Näin voisi päätellä siitä, että hän on koko loppupäivän toistanut äännettä "krh, kh, kr" ja kun sanoo koira, saa ihan älyttömän ison hymyn takaisin. Täytynee lähteä koirapehmon ostoon.

Karvaista keskiviikkoa kaikille!

Kuvat: Ystäväni Anni :)