Sain kokea tänään suurta ylpeyttä pojastani, kun hän tarttui käsiini kiinni, nousi ensin polvilleen ja siitä seisomaan. Siis seisomaan!! Siinä kyynel silmäkulmassa kannustin pikku ukkoa, joka selvästi oli itsekin innoissaan uudesta taidostaan. Kohta meillä seistään siis jo tukea vasten. Sitä harjoitellaan jatkuvasti. Vastahan Alex oppi konttaamaan. Miten aika menee niin nopeasti?
Joko pitää tyhjentää kirjahyllyn alalaatikot?
Onko isin kitarat enää turvassa?
Entä mistä saan tälle epelille konttauskypärän?
Kopsahduksilta ei nimittäin voi välttyä enää tässä vaiheessa. Lapsen pää on kyllä pehmeä, mutta silti, kuten mummo sanoo, jokainen päähän osunut isku edistää alzheimerin riskiä tulevaisuudessa. Tuttiritari saa siis kypäränsä.
 |
| Pikku datailija <3 |
Tarkoitus olisi huomenna tulla oikeasti kirjoittelemaan enemmän, nyt suuntaan päikkäreille!
Hyvää torstaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)