Eilen tapahtui taas paljon ja tarkoitukseni oli tulla kirjoittelemaan päivän kulusta illalla. Vastaan tuli kuitenkin yksi MUTTA: olin aivan kuolemanväsynyt. Villekin kysäisi joko olen bloggaillut, kun makasin nukahtamaisillani olkkarin sohvalla. No en. Josko sitä sitten nyt saisi aikaiseksi!
Syy eiliseen inhottavaan väsymykseeni olivat vadelmat. Jep luit aivan oikein, vatut! Ne pienet punaiset marjat pirun siemenineen. Osa teistä ei ehkä tiennyt, että meidän minimiehellä on ollut koko elämänsä ajan enemmän tai vähemmän herkkä vatsa. Viime aikoina mahaongelmia ei kuitenkaan ole ollut, joten päätin tarjota Alexille kesällä poimittuja vattuja välipalalla. Se oli virhe. Alex veteli vadelmia naamaan hyvällä ruokahalulla, mutta muuttui äksyksi iltaa kohden. Pikku äksyily oli kuitenkin vasta alkua yölliseen konsertointiin verrattuna. Suoraa huutoa tuli yöunien aikana 4 kertaa, noin tunnin pätkissä. Luulis, että poikaakin ois nukuttanu aamulla huutokonsertin puolesta vähän pidempään, mutta ei, äiti nousi tyytyväisen pikku päristelijän kanssa jo kello kuusi. Isimies nukkui vuorostaan pitkiä aamu-unia sinne puoli kymmeneen. Korvani vihertyivät ehkä pikkasen kateudesta..
Syy, miksen itse kerennyt köllähtää miehen viereen oli mammameettinki näin savolaisesti sanottuna. Olimme sopineet Facebookin äitiryhmän sisällä kesämammojen ja -vauvojen yhteisestä tapaamisesta Joensuun Perheentalolle. Alunperin tapaamiseen piti tulla porukkaa vaikka kuinka, mutta kova pakkanen (-25 C) veroitti osallistujamäärää: paikalle meitä tuli viisi äitiä lapsineen. Jälkikäteen ajateltuna tämä pienempi määrä oli ehkä jopa parempi tutustumisen kannalta. Häslinkiä ei ollut liikaa ja näin pystyimme juttelemaan niitä näitä, eniten kuitenkin vauvajuttuja :)
Vaikka olen luonteeltani aikamoinen räpätäti (rempseä), ujostelen helposti uusien ihmisten seurassa. Tämä on yksi syy, miksi olemme viettäneet niin paljon aikaa kotona kahdestaan pojan kanssa. Myös uusien mammakollegoiden tapaaminen jännitti hieman, mutta sekä minä että poika uskaltauduimme olemaan omia itsejämme pienen alkukankeuden jälkeen. Tapaamisessa paikalla oli myös meille tuttu Mira ihanan aurinkoisen tyttärensä Aadan kanssa ja Täältä voit lukea hänen postauksensa tapaamisesta :)
Alex ja pallo, joka ei mahtunutkaan suuhun, vaikka kuinka yritti!
Tällainen äitivauvatapaaminen oli oikein mainio kanava päästä tutustumaan toisiin äiteihin sekä heidän ihaniin lapsiinsa. Myös Alex tykkäsi touhuta toisten vauvojen kanssa sekä katsella heidän puuhiaan. Tosin välistä herra kävi muutamaankin otteeseen karkureissuilla muun muassa perheentalon toimistossa. Ai meilläkö asustaa nopealiikkeinen vipeltäjä? :D Koko talo olisi kiinnostanut niiin paljon ja typerä äiti halusi pitää toisen vain muiden seurassa koko ajan. Kyllä poika sitten tyytyi olemaan keittiössä ihan hyvillä mielin, etenkin kun Aadan villasukat kiinnostivat häntä niin hirmuisesti! :) Meettinki ja touhuaminen vaativat veronsa ja parin tunnin jälkeen Alex oli kypsää kauraa päiväunille. Koska ulkona oli niin hirmuisen kova pakkanen, pojalle piti kuitenkin pukea vielä fleecepuvut, villatumput, -sukat ja kaikki vastaavat ja vieläpä pakata monen lämpökerroksen sisään vaunuihin. Huudoilta kuitenkin vältyttiin jollain ihmeen kaupalla. Ehkäpä poika sai muilta vauvoilta jonkin positiivisuuspiikin? Sellainen voitaisiin hakea useammankin kerran viikossa! ;) Kotiin päästyämme pieneltä kiukulta ei kuitenkaan enää pystynyt välttymään, niin kuuma pojalle loppupeleissä tuli.
 |
| Ja sinne meni vauva, omille reissuilleen |
Iltapäivällä isin tullessa kotiin tämä mamma sai heittäytyä vauvavappalle ja ilta meni tyttöjen illassa ystäväni Annin ja hänen Lennu-koiransa luona (Täältä voit käydä katsomassa kuvia tästä ihanasta lölö-herrasta, joka muuten on myös Allun lempparikoira). Viime kerrasta olikin jo yli kuukausi, joten oli ihanaa nähdä rakkaita ystäviä ja viettää aikaa heidän kanssaan! :) Pelasimme kymppitonnia, nauroimme, puhuimme, söimme herkkuja ja paransimme maailmaa. Nää on niitä hetkiä, joiden avulla jaksaa sitten monia päiviä eteenpäin. Olette aivan mahtavia naisia! :)
Kotiin palasinkin vasta yhdeksän maita äärettömän väsyneenä, mutta onnellisena. Olkkarin sohvalla toivoin vain hyviä yöunia, jotka sain kun sainkin; heräsin vain kerran viiden aikaan syöttämään pojan ja nousin vasta kahdeksan jälkeen. Ihanaa! Vaikka tällaiset menot ovatkin kivoja, ne vievät aika paljon voimia, samalla kuitenkin ollen jotenkin todella voimaannuttavia. Hassua eikös?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)