Se ois taas kuukausipäivityksen paikka- ja taas myöhässä.Tällä kertaa puolustaudun sillä, että olimme viikonloppuna mummolassa. Nyt sitten on sitä aikaa vasta istahtaa oman koneen ääreen ja pohtia, millainen pikku kaveri meillä asustaakaan. Ainakin on selvää, että herra on jo yli kymmenkuinen ja kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa. Meillä oli viime viikon perjantaina neuvola, jolloin saimme hieman päivitettyjä mittoja (suluissa 8 kk-mitat):
Paino 10160 g (9645)
Pituus 76 cm (74)
Pipo 45, 2 (46,4)
"Alex kehittyy hienosti. Kävelee sujuvasti. Iloisen oloinen kaveri. Sanojen merkityksiä tietää, leikeissä on vastavuoroisuutta. Kasvaa normaalisti. Ruokavalio on monipuolinen. Hapanmaitotuotteita on maistelussa."
Alex olikin oikein reipas poika eikä kiukunnut koko reissulla yhtään! Punnitukset meni helposti ja neukkutädin lelut kiinnostivat sen verran, ettei tylsyys päässyt yllättämään. Ainut vaan, että pikku mies aiheutti meille vähän lisähommaa, kun päätti pissata lattialle isimiehen sylissä ollessaan. Ei hätää, isimies oli ninja ja välttyi suihkulta ;) Mutta tosiaan, kyllä ton kehityksen ja oppimisen kiihtymisen huomaa, kun alkaa taas miettiä, mitä Alex osaa jo.
Motoristen taitojen kehitys
Muistatteko, kun viime kuukausipostauksessa kerroin, että meillä otetaan varovaisia askelia? Ei muuten oteta enää! Alex posottaa menemään sisällä aivan hillitöntä vauhtia ja hän kulkee melkein yhtä kovaa vauhtia kuin vanhempansakin. Ei siis tarvitse kuvitellakaan avaavansa astianpesukonetta, ellei juokse olkkarista keittiöön, laita astioita äkkiä sen sisään ja paiskaa luukkua kiinni ennen kuin pienet sormet ovat veitsien kimpussa. Voisko tähän lapseen saada välistä sellaisen hidastustoiminnon?
Kävely tosiaan on jo arkipäiväistä eikä Alex juuri konttaa enää. Välistä Allu koittaa ottaa "juoksuaskelia" tai tehdä lentopallosta tuttuja tiikerihyppyjä ja eihän niissä yleensä kovin hyvin käy... Meillä asustaakin eräs tapaturmia itseensä vetävä pikku íhminen! Puoleen päivään mennessä on jo yleensä itketty parit itkut, kun kaveri ei vain katso niihin jalkoihinsa, vaan posottaa menemään tyytyväisenä... Voisiko joku kertoa, miksi se on niin pirun hauskaa kävellä lelut naamalla, ettei niitä joka puolelle leviteltyjä lelujaan näe? :D Jos heittäisin tästä lonkalta, sanoisin, että pojalla on tällä hetkellä päässään 6 mustelmaa ja yksi pieni sarvi. Ja näkisittepä nuo jalat, ne on ihan täplikkäät!
Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi niin ältsin pitkä, listaan muita taitoja, jotka on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän hallussa.
Allukka osaa..
Allukka osaa..
- Kyykkiä ja puuhata siinä samalla- ja vääntää kakat
- Vilkuttaa
- Potkia palloa kävellessään
- Heittää äidin iloksi tavaroita, kuten palikoita ja nokkamukia
- Kantaa tavaroita käsissään paikasta toiseen. Meidän huoneestamme löytyykin harva se päivä Alexin kapusta tai jotain muuta mukavaa. Esimerkiksi palikoita on myös kiva piilottaa sohvan alle tai äidin kenkään. Olen kuitenkin pannut merkille,ettei poika kanna ikinä kahta tavaraa yhtä aikaa, vaan se toinen heivataan surutta :D
- Taputtaa palikoilla
- nousta pienten esteiden, kuten kynnysten, yli ja tuen kanssa nousta portaita.
- jo hieman kiivetä, tämän taidon opettelulla ei ainakaan minun puolestani oo kiire! Onneksi alaslaskeutuminenkin alkaa pikku hiljaa olla hanskassa...
- Roikkua tasoista niin, että varpaat ovat ilmassa. On se aika hulvaton näky, kun yrittää roikkua kirjahyllyssä nähdäkseen Lemmen viemää:n paremmin :D
- Avata mummolan jääkaapin...
-Näprätä laatikoita auki, oli sitten kansia tai vetomallisia.
Luonne ja sosiaalisuus
Jotenkin miusta tuntuu, että Alexin luonteenpiirteet vain voimistuvat kasvun mukana entisestään. Hän on aikamoinen hulivili, joka rakastaa edelleenkin kaiken uuden perinpohjaista tutkimista. Toki myös vanhat hyväksi havaitut asiat, kuten äidin ja isimiehen navat, kiinnostavat edelleen. Mutta niin, Alex on perustyytyväinen ja hymyilevä lapsi, kunhan häntä ei vain kielletä tekemästä yhtään mitään. Auta armias, jos sen erehdyt tekemään, niin pieni herra alkaa hengittää nopeasti melkein hyperventiloiden ja sitten parahtaa miksenmäsaatääonepäreilua-itkuun. Meiltä ei draamaa puutu, ainakaan kun äidin määrätietoisuus on periytynyt tälle suvunjatkeelle...
Allulla on oma jengi, johon kuuluvat vain harvat ja valitut eli me vanhemmat. Vierastamista on siis jonkin verran edelleen, muttei läheskään yhtä paljon kuin pari kuukautta sitten. Mutta toisaalta onhan se ihan normaalia hieman vakavoitua,kun outoja uusia naamoja tulee ihan kasvojen lähelle lässyttämään ja hymyilemään. Älkää ymmärtäkö väärin; poika on sellainen tuuliviiri näiden asioiden kanssa, että hän saattaa pelleillä jonkun tädin tai lapsen kanssa ollessamme ruokaostoksilla. Ei kun vaan pää kallelleen ja näytelmä pystyyn! Ja palatakseni tuohon pojan omaan jengiin, siihen on helppo päästä ihmettelemällä hänen kanssaan jotain jännää asiaa tai yksinkertaisesti antamalla hänelle naksun. Ykskaks se ootkin sä, jota poika ei tahdokaan kadottaa hetkeksikään!
Allulla onkin tullut viime kuukauden aikana uusia taitoja ja erityispiirteitä sosiaalisuuteen liittyen. Hän...
- Pyrkii matkimaan entistä enemmän muiden tekemisiä. Vasta eilen Alex oppi näyttämään etusormella jotain häntä kiinnostavaa asiaa ja toteamaan "hyy" <3
- Puhkuu ja puhisee. Lisäksi erityisen hauskaa on piereskellä toisten ihoa vasten puhaltamalla. Se on nyt ilmeisesti takaisinmaksun aika ;)
- Tunnistaa tiettyjä sanoja ja yrittää toistaa niitä perässä. Myös "missä x on?"- leikit ovat pojasta hauskoja, erityisesti kun kysyy, missä lamppu on. Takuuvarmasti löytyy sitä kirkkaamman hymyn kera!
- Nauttii erityisen paljon piiloleikeistä. Välistä hän osaa itsekin piiloutua :D
- Tutkii asioita ja tykkää siitä, että hänellä on tutkimusretkikunta seuranaan
- Juoksee asiat naamallaan... Milloin tuo varovaisuus löytää tiensä Alexin pääkoppaan?
- Ujostaa enemmän miehiä kuin naisia. Erityisesti niitä, joilla on viikset tai parta. Tai silmälasit. Tai, joka tulee yhtäkkiä liian lähelle. Ehdoton nounou.
- On erittäin äitiriippuvainen, mutta samalla koettelee hermojani kiukkuamalla vain minulle joidenkin asioiden suhteen. Äitihän on hyvä likakaivo, kun se ei kuitenkaan katoa?
- Nostaa kädet ilmaan syliinhaluamisen merkiksi
-"Silittää" eli lähinnä taputtaa. Ja repiä Pablo-kissaa hännästä. Eläimet on muuten tosi in!
- Antaa niin märkiä pusuja ettei oo tosikaan. Silti ne on jotenkin niin mahdottoman hellyyttäviä <3
- Koettelee uusia ihmisiä kiellettyjen asioiden suhteen.
- Rakastaa huomiota yli kaiken eikä viihdy juuri itsekseen.
Ruokailu meillä on muuttunut myös hieman isompien poikien suuntaan siinä mielessä, että Alex ei enää syö niitä pienten vauvojen sileitä soseita, vaan pelkästää karkeempaa ruokaa. Sormiruokailu on pojan mielestä myös in ja esimerkiksi parsakaalin kukinnot ovat hänen suurta herkkuaan! Myös mummon tekemä rieska maistuu paloiteltuna paremmin kuin hyvin. Ruokailulla poika juo yleensä vettä, mutta nyt hän on maistellut myös piimää. Varsin puistattavaa tavaraa ilmeisesti ;) Alex syö yleensä kyllä hyvin, mutta nyt mukaan on tullut pelleilyä, mille ainakaan äiti ei lämpene, ei yhtään. Kun ruoka lentää päristelyn takia metrin päähän ja vedetpärskäytetään tahallaan itsensä päälle kastellen juuri vaihdetun vaatekerran, ei vaan naurata. Tai ne varpaat, kun ne täytyy aina saada joko pöydälle tai suuhun... Miksi oi miksi? Meillä on kyllä kova kuri tällaisen pelleilyn suhteen eikä sitä sallita. Jotenkin musta tuntuu vaan, että se ei oo ihan heti loppumassa...
Olemme todenneet isimiehen kanssa, että tarkan päivärytmin ylläpitäminen on tärkeää pojan jaksamisen kannalta. Poika osaa ennakoida tulevia asioita ja meidän kaikkien elämä on rutkasti helpompaa, kun voimme esimerkiksi tietää, milloin poika menee seuraavan kerran unille. Tyypillinen päivämme menee näin:
5:30-6:30 Alex herää ja hänet haetaan meidän keskeemme
7:15 aamupalaksi puuroa
9:00 poika menee päikkäreille ja herää 10:30
11:00 päiväruoka
13:00 toiset päikkärit, joilta noustaan kolmen maita, tämän jälkeen välipalan makustelua
16:30 iltaruoka
18:30 iltapalaksi puuroa
19:15 Uniaika. Poika vaipuu unten maillle syötyään viimeisen maitoannoksensa.
Yöt sitten menevätkin yleensä noin kolmen heräämisen taktiikalla, joista yksi sattuu kolmen kieppeille. Tällöin poika syö edelleen maitoa enkä ole nähnyt mitään syytä jättää tissittelyä vielä pois, mielestäni poika vielä tarvitsee sen. Voi olla, että kesäaikaan tästäkin luovutaan, sillä poika ei fysiologisesti ole tarvinnut maitoa kohta neljään kuukauteen. Niin, ja onhan meillä tarkoitus pikku hiljaa lopetella koko tätä imetystaivaltamme, mutta siitä lisää sitten myöhemmin. Nyt poika saa syödä maitoa niin paljon kuin mielii. Ainakin silloin hän on vielä edelleen se äidin pieni vauva <3
Olipas siinä taas kerrakseen yhdelle kuukaudelle! Jotenkin musta vaan tuntuu, että kohta en enää pysy tämän kehityksen mukana, kun Alex jatkuvasti oppii jotain uutta! Kyl mä oon sitä mieltä, että ei meillä oikeesti asusta enää yhtään vauvaa, vaan ihana, osaava taapero. Taapero, joka valtaa lämmittää sydämiämme yhä uudelleen ja uudelleen <3
- Taputtaa palikoilla
- nousta pienten esteiden, kuten kynnysten, yli ja tuen kanssa nousta portaita.
- jo hieman kiivetä, tämän taidon opettelulla ei ainakaan minun puolestani oo kiire! Onneksi alaslaskeutuminenkin alkaa pikku hiljaa olla hanskassa...
- Roikkua tasoista niin, että varpaat ovat ilmassa. On se aika hulvaton näky, kun yrittää roikkua kirjahyllyssä nähdäkseen Lemmen viemää:n paremmin :D
- Avata mummolan jääkaapin...
-Näprätä laatikoita auki, oli sitten kansia tai vetomallisia.
 |
| Allusta on nykyään tosi vaikee saada teräviä, hyviä kuvia, kun toinen puuhaa koko ajan niin täydellä höyryllä. Tässä piti vilkuttaa, kaivaa hammasta ja käppästä ukin luo yhtä aikaa :D |
Jotenkin miusta tuntuu, että Alexin luonteenpiirteet vain voimistuvat kasvun mukana entisestään. Hän on aikamoinen hulivili, joka rakastaa edelleenkin kaiken uuden perinpohjaista tutkimista. Toki myös vanhat hyväksi havaitut asiat, kuten äidin ja isimiehen navat, kiinnostavat edelleen. Mutta niin, Alex on perustyytyväinen ja hymyilevä lapsi, kunhan häntä ei vain kielletä tekemästä yhtään mitään. Auta armias, jos sen erehdyt tekemään, niin pieni herra alkaa hengittää nopeasti melkein hyperventiloiden ja sitten parahtaa miksenmäsaatääonepäreilua-itkuun. Meiltä ei draamaa puutu, ainakaan kun äidin määrätietoisuus on periytynyt tälle suvunjatkeelle...
Allulla on oma jengi, johon kuuluvat vain harvat ja valitut eli me vanhemmat. Vierastamista on siis jonkin verran edelleen, muttei läheskään yhtä paljon kuin pari kuukautta sitten. Mutta toisaalta onhan se ihan normaalia hieman vakavoitua,kun outoja uusia naamoja tulee ihan kasvojen lähelle lässyttämään ja hymyilemään. Älkää ymmärtäkö väärin; poika on sellainen tuuliviiri näiden asioiden kanssa, että hän saattaa pelleillä jonkun tädin tai lapsen kanssa ollessamme ruokaostoksilla. Ei kun vaan pää kallelleen ja näytelmä pystyyn! Ja palatakseni tuohon pojan omaan jengiin, siihen on helppo päästä ihmettelemällä hänen kanssaan jotain jännää asiaa tai yksinkertaisesti antamalla hänelle naksun. Ykskaks se ootkin sä, jota poika ei tahdokaan kadottaa hetkeksikään!
Allulla onkin tullut viime kuukauden aikana uusia taitoja ja erityispiirteitä sosiaalisuuteen liittyen. Hän...
- Pyrkii matkimaan entistä enemmän muiden tekemisiä. Vasta eilen Alex oppi näyttämään etusormella jotain häntä kiinnostavaa asiaa ja toteamaan "hyy" <3
- Puhkuu ja puhisee. Lisäksi erityisen hauskaa on piereskellä toisten ihoa vasten puhaltamalla. Se on nyt ilmeisesti takaisinmaksun aika ;)
- Tunnistaa tiettyjä sanoja ja yrittää toistaa niitä perässä. Myös "missä x on?"- leikit ovat pojasta hauskoja, erityisesti kun kysyy, missä lamppu on. Takuuvarmasti löytyy sitä kirkkaamman hymyn kera!
- Nauttii erityisen paljon piiloleikeistä. Välistä hän osaa itsekin piiloutua :D
- Tutkii asioita ja tykkää siitä, että hänellä on tutkimusretkikunta seuranaan
- Juoksee asiat naamallaan... Milloin tuo varovaisuus löytää tiensä Alexin pääkoppaan?
- Ujostaa enemmän miehiä kuin naisia. Erityisesti niitä, joilla on viikset tai parta. Tai silmälasit. Tai, joka tulee yhtäkkiä liian lähelle. Ehdoton nounou.
- On erittäin äitiriippuvainen, mutta samalla koettelee hermojani kiukkuamalla vain minulle joidenkin asioiden suhteen. Äitihän on hyvä likakaivo, kun se ei kuitenkaan katoa?
- Nostaa kädet ilmaan syliinhaluamisen merkiksi
-"Silittää" eli lähinnä taputtaa. Ja repiä Pablo-kissaa hännästä. Eläimet on muuten tosi in!
- Antaa niin märkiä pusuja ettei oo tosikaan. Silti ne on jotenkin niin mahdottoman hellyyttäviä <3
- Koettelee uusia ihmisiä kiellettyjen asioiden suhteen.
- Rakastaa huomiota yli kaiken eikä viihdy juuri itsekseen.
Ruokailu meillä on muuttunut myös hieman isompien poikien suuntaan siinä mielessä, että Alex ei enää syö niitä pienten vauvojen sileitä soseita, vaan pelkästää karkeempaa ruokaa. Sormiruokailu on pojan mielestä myös in ja esimerkiksi parsakaalin kukinnot ovat hänen suurta herkkuaan! Myös mummon tekemä rieska maistuu paloiteltuna paremmin kuin hyvin. Ruokailulla poika juo yleensä vettä, mutta nyt hän on maistellut myös piimää. Varsin puistattavaa tavaraa ilmeisesti ;) Alex syö yleensä kyllä hyvin, mutta nyt mukaan on tullut pelleilyä, mille ainakaan äiti ei lämpene, ei yhtään. Kun ruoka lentää päristelyn takia metrin päähän ja vedetpärskäytetään tahallaan itsensä päälle kastellen juuri vaihdetun vaatekerran, ei vaan naurata. Tai ne varpaat, kun ne täytyy aina saada joko pöydälle tai suuhun... Miksi oi miksi? Meillä on kyllä kova kuri tällaisen pelleilyn suhteen eikä sitä sallita. Jotenkin musta tuntuu vaan, että se ei oo ihan heti loppumassa...
 |
| Jollakulla oli vissiin asiaa mummolassa? |
Olemme todenneet isimiehen kanssa, että tarkan päivärytmin ylläpitäminen on tärkeää pojan jaksamisen kannalta. Poika osaa ennakoida tulevia asioita ja meidän kaikkien elämä on rutkasti helpompaa, kun voimme esimerkiksi tietää, milloin poika menee seuraavan kerran unille. Tyypillinen päivämme menee näin:
5:30-6:30 Alex herää ja hänet haetaan meidän keskeemme
7:15 aamupalaksi puuroa
9:00 poika menee päikkäreille ja herää 10:30
11:00 päiväruoka
13:00 toiset päikkärit, joilta noustaan kolmen maita, tämän jälkeen välipalan makustelua
16:30 iltaruoka
18:30 iltapalaksi puuroa
19:15 Uniaika. Poika vaipuu unten maillle syötyään viimeisen maitoannoksensa.
Yöt sitten menevätkin yleensä noin kolmen heräämisen taktiikalla, joista yksi sattuu kolmen kieppeille. Tällöin poika syö edelleen maitoa enkä ole nähnyt mitään syytä jättää tissittelyä vielä pois, mielestäni poika vielä tarvitsee sen. Voi olla, että kesäaikaan tästäkin luovutaan, sillä poika ei fysiologisesti ole tarvinnut maitoa kohta neljään kuukauteen. Niin, ja onhan meillä tarkoitus pikku hiljaa lopetella koko tätä imetystaivaltamme, mutta siitä lisää sitten myöhemmin. Nyt poika saa syödä maitoa niin paljon kuin mielii. Ainakin silloin hän on vielä edelleen se äidin pieni vauva <3
Olipas siinä taas kerrakseen yhdelle kuukaudelle! Jotenkin musta vaan tuntuu, että kohta en enää pysy tämän kehityksen mukana, kun Alex jatkuvasti oppii jotain uutta! Kyl mä oon sitä mieltä, että ei meillä oikeesti asusta enää yhtään vauvaa, vaan ihana, osaava taapero. Taapero, joka valtaa lämmittää sydämiämme yhä uudelleen ja uudelleen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)