Mamamamaa

Meidän pieni miehemme on osannut jo hyvän aikaa ilmaista maitohalunsa mammattelemalla ja kinuamalla rinnalle. Siis sille rinnalle, jota en aikonut alun perin tarjota kuin hätäseen pojan ensimmäiset puoli vuotta. Nyt imetystaipaletta onkin takana jo yli 11 kuukautta eikä kaduta, ei pätkääkään.

Vaikka imetystaipaleeni alku oli vaikea pojan teholle joudun vuoksi, olen onnellinen, että minua neuvottiin lapsivuodeosastolla pumppaamaan ja lypsämään maitoa käsin. Se nimittäin "pelasti" maidon nousemisen. Muistan kuinka ensimmäisinä päivinä imettäminen oli todella hankalaa rintakumien ja matalien rinnanpäiden vuoksi, mutta voi vitjat, oli se silti niin ihanaa! Siinä hetkessä olimme vain minä ja poikani, nauttien toistemme läheisyydestä. Oli hellyyttävää seurata kuinka poika nukahti rinnalleni maha täynnä maailman parasta täytettä, oman äidin maitoa. Kuinkas siinä nyt olisi malttanut toista edes laskea pois sylistään?

En väitä, että imettäminen olisi aina ollut noin ruusuista. Muistan kyllä ne kaudet, kun Alexilla oli niin kamalat rintaraivarit, ettei ollut tosikaan. Monesti aioin jättää seuraavana iltana imetyksen kokonaan, kun raivoaminen sai minut kyyneliin. Halusin imettää, mutta poika ei hyväksynyt rintaa- kunnes älysimme harhauttaa häntä tutilla. Ja hopsansaa, pian poika olikin taas ihan normaalisti rinnassa kiinni, ehkä jopa tiukemmin kuin aiemmin. Etenkin tiheän imun kausina poika suorastaan asusti rinnallani, mutta eipä se juuri minua haitannut. Tärkeintä oli maidon riittävyys. Se stressasi tasaisin väliajoin, mutta kun luotin itseeni, myös maito riitti mainiosti. Ja riittää vielä tänäkin päivänä.

Tuli joulukuu ja poika täytti puoli vuotta. Isimies kysyi, mitäs tehdään sen imetyksen suhteen, vieläkö jatketaan. Hyvä, että pysyin nahoissani, kun vastasin hänelle epäasiallisesti: totta hitossa. Minähän jatkaisin niin pitkään kuin hyvältä tuntuisi. Ja edelleen se tuntuu hyvältä, vaikka pikku mies on tehtaillut viime aikoina hampaita. Imettäessäni en ajattele sen olevan suositusten mukaista, vaan pikemminkin sitä, että se täyttää lapseni mahan. Se tarjoaa hänelle turvaa ja läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta. 

Olen nykyään todella paljon varmempi imetyksen suhteen kuin esimerkiksi puoli vuotta sitten. Tiedän, mikä on pojalle ja itselleni parasta ja teen niin, kuin hyvältä tuntuu. Voin myöntää iloisena, että imetän poikaa edelleen öisin eikä se ole ollut minulta mitenkään pois. Päinvastoin, poika rauhoittuu öisin paremmin takaisin unille, kun hän saa hieman läheisyyttäni. Julki-imetyksen suhteen olen myös aika ehdoton; pojan on saatava maitoa, jos hänellä on oikeasti nälkä. Pienen nälän saa kuriin maissinaksuilla, mutta se maito täyttää mahaa hieman pitkäaikaisemmin. Toki huomioin kanssaolijani enkä heiluttele rintojani toisten näkyvillä, se kun on joistain niin "ällöttävää". Tyydyn peittämään pojan pään rintoineni harsolla tai huivilla, mikä auttaa myös poikaa keskittymään. Ja jos minua ei huvita, en todellakaan poistu huoneesta. Miksi sivuuttaisin esimerkiksi minua kiinnostavan kahvipöytäkeskustelun vain sen takia, että pojalla on nälkä? Eihän aikuisetkaan mene syömään toiseen huoneeseen nälän yllättäessä. Tää julki-imetys on oikeestaan niin naurettava aihe, ettei tosikaan; mun mielestä kun niin aikuiset kuin lapsetkin ovat tasa-arvoisia oikeuksineen. Jokaisella lapsella on oikeus syödä ruokansa, tuli se sitten pullosta tai tissistä! Minäkin sain pitkiä katseita, kun lauantaina imetin poikaani keskellä toria. Siis julkesin ihan vaan kaivaa tissin esille ja tuikata sen nälkäiselle lapselleni suuhun niin nopeasti, että joku saattoi nähdä vilistävän sekunnin ajan osan rinnastani. Mutta minäpä teinkin sen ylpeydellä, enkä suostunut häpeilemään. Ja jes, sain mie ainakin yhden myönteisenkin hymyn yhdeltä ohi kävelevältä mummolta!

Imetys on äitiyden myötä avautunut aivan uudella tavalla minulle; se on maailman luonnollisin ja rakkaudentäyteisin asia. Aika moni meistä aikuisista maan tallaajista on kasvanut rintamaidolla. Enkä nyt ollenkaan millään tavalla halua väheksyä korvikkeen käyttöä lapsen nälän taltuttajana. Pääasia on se, että lapsi saa tarvitsemansa ravintonsa. Meidän poikamme kohdalla se on tarkoittanut äidin maitoa muun ruuan ohella.

Meidän perheessämme tulee kuitenkin puhaltamaan uudet tuulet kesän aikana, kun poikaa aletaan vieroittaa rinnasta. Minun on tarkoitus mennä töihin syksyllä ja pojan hoitoon, jolloin kokopäiväinen imettäminen olisi mahdotonta. En tiedä vielä, miten menettelemme asian suhteen, mutta mieli on jo aloittanut tietynlaisen luopumisprosessin. Olo on haikea ja surullinen jo etukäteen, jopa hieman pelokas. Miten poika suhtautuu? Räjähtääkö leppoinen perhe-elämämme käsille? Tunnenko tehneeni väärän päätöksen? Takuuvarmaa on vain se, että vaikeita hetkiä tulee olemaan meillä kaikilla. Mutta kun kaikki yritetään yhdessä, niin saadaan asia toimimaan. Siihen saakka nautin näistä viimeisistä imetyspäivistäni. Silitän pehmoista hiustupsua, juttelen hellästi pienelle suurelle ihmeelleni ja vastaan hänen tyytyväiseen hymyynsä. Annan ajan pysähtyä.