Oodi isovanhemmille

Muistatteko,kun teini-iässä ne omat vanhemmat tuntuivat älyttömän rasittavilta nalkuttajilta,joiden suurin ilo oli toisten ilon pilaaminen? Ne jotka komensivat heräämään uuteen päivään ennen kahtatoista ja patistivat kotitöihin. Ne kaksi ihmistä,jotka tällä hetkellä ovat ainakin minulle älyttömän tärkeät. 

Myönnän, etten ollut mikään kaikista helpoin murrosikäinen hormoonihuuruissani ja päkäpäisyyteni kanssa. Väänsin kättä vanhempieni kanssa asiasta kuin asiasta, valehtelin ja tein vastoin käskyjä. Olin kiittämätön pikku nulikka, joka ei osannut arvostaa sitä, mitä vanhempani minulle tarjosivat. En turvallista kotia, omaa asuntoa, ostettuja koulukirjoja. Olin niin äksy, että välini vanhempiini huononivat. Luojan kiitos teini-ikä on kuitenkin ohi menevä vaihe ja minäkin olen aikuistuttuani pystynyt näkemään sen, miten kurjasti käyttäydyin noihin aikoihin. Silmien aukeamiseen on vaikuttanut myös äidiksi tuleminen. Nyt näen selvemmin, miten paljon vanhempani rakastavat sekä minua että poikaani. Miten paljon he ovat tehneet vuokseni. 

Minusta on ihan älyttömän ihanaa,että Alexilla on kahdet hänestä välittävät ja huolehtivat isovanhemmat. Mummot ja ukit,jotka odottavat pienen touhuajan vierailua ja antavat hänelle osan itsestään. Molemmista vanhemmista on tullut pojalle todella tärkeitä.  Erityisen valloittavaa minusta on kuitenkin seurata omien vanhempieni olemista Alexin kanssa. En ollut ennen nähnyt heistä tätä puolta, joka kuoriutui esiin sinä päivänä, kun he tulivat ensimmäistä kertaa katsomaan pientä nyyttiämme. Olivatko he tällaisia myös silloin, kun me olimme pieniä? Ei ihme, että muistan lapsuuteni onnellisena. 

En voi sanoin kuvailla,miten tärkeiltä omat vanhempani tuntuvat tällä hetkellä. He tukevat ja auttavat meitä,mutta tärkeintä on se,mitä he tarjoavat pojalle:turvallisen ja rakastavan mummolan,jonne voi aina tulla hyvillä mielin. Mummon ja ukin, joihin hän voi turvata milloin tahansa. Heistä paistaa kilometrien päähän se, kuinka tärkeä pojasta on heille tullut. He eivät ole moksiskaan siivosta tai siitä, että Alex sattuu heräilemään öisin. Sen sijaan he nappaavat villisti kirmaavan pojan syliin silmät kilpaa nauraen. Ehkä hieman hemmoittelevat, mutta se tehdään meidän rajojemme sisällä. 

Poika nauttii mummolan tutkimisesta,mutta sitäkin enemmän,kun sitä voi tehdä mummon ja ukin kanssa. Mummo ja ukki eivät nimittäin ole yhtä tiukkiksia kuin äiti,joka meinaa välistä kieltää kaiken kivan. On hauskaa seurata,miten nämä omat kasvattajani heittäytyvät hassuttelemaan ja hymyilevät kuin puuhevonen kuutamolla, kun poika tekee jonkin uuden tempun. Tai kun hän vain on. Ukkien kanssa on hauskaa tutkia kaikenmaailman vimpaimia ja moottorillisia laitteita, mummot taas laulavat, kiikuttavat ja hemmottelevat pientä herraa tuoreilla leipomuksillaan. Tiedän, että myös tulevaisuudessa meidän on helppoa mennä molempiin mummoloihin, sillä meitä odotetaan siellä. Vaikka välimatka onkin valitettavan pitkä, se on pientä siihen, mitä reissu mummoloihin antaa. Nyt tajuan, kuinka paljon meillä jo on. Olette hurjan tärkeitä meille <3

Tämä päivä on huomenna muisto. 

Tämä päivä on eilinen.

Jää mieleeni mummolan tuoksu

ja tunnelma leikkien.

Tämä päivä on hetkessä poissa,

uusi aamu jo sarastaa.

Pian aurinko ikkunassa kuiskaa:

huominen tulla saa.

Tänä päivänä opin uutta.

Tänä päivänä unelmoin.

Mietin elämän salaisuutta.

Kiitän kaikesta, minkä koin.