Sopiiko köyhä vanhemmaksi?

Täällä yksi köyhä mutsi hei! Äiti, jonka perhe elää edelleen yhteiskunnan siivellä, jos halutaan puhua asioiden oikeilla nimillä. Äiti, joka on hakenut töitä, mutta vielä mikään ei ole selvää. Köyhän perheen yksi pääluotsaaja. Vaikka olen kotihoidontuella hoitamassa poikaa, olen myös työkkärin listoilla työttömänä työnhakijana, sillä minusta alkaa tuntua siltä, että tukien varassa eläminen tulee jo korvistani ulos. Kunnes saan töitä, perheemme elää "köyhien" elämää. Mutta onko köyhien elämä oikeastaan edes köyhää?

Järkytyin eilen suuresti, kun eräs täti-ihminen arvosteli minua ja poikaani eilen kirpparilla- ulkonäön perusteella. Olimme kuulemma köyhän näköisiä, epäsiistejä ja jotain muuta, mikä ei sopinut hänen silmäänsä. Alexilla oli jalassaan uudet farkut, normaalit kenkänsä ja vähän pesussa nyppyä ottanut villatakki. Minulla taasen farkut ja farkkupaita vyötärölle solmittuna, jaloissani tennarit. Tukka oli joo vähän sotkuinen ja nopeasti ponnarille vedetty, naama meikitön. Siltikö meistä paistoi kauas se, että meillä ei just nyt ole varaa ostaa tuhottomasti muumikippoja tai Pradan merkkituotteita? Vai kuuliko täti, kun kerroin pojalleni, että emme tarvitse hänen kinuamaansa rattilelua nyt? Joka tapauksessa olin niin mykistynyt, että pystyin käsittämään nämä loukkaukset vasta kotona pienen itkun kera. Kuka hitto sanoo toisista noin? Eikö ihmiset olekaan enää tasa-arvoisia rahapussiin katsomatta?

Suomessa asuu itse asiassa aika paljon köyhyysrajan alapuolella olevia perheitä. Tilanteet ovat yksilöllisiä eikä niitä pitäisi käsitellä vain saman "laiskatpaskat"-suodatuksen kautta. Näitäkin ihmisiä löytyy, mutta toiset oikeasti haluaisivat tienata enemmän tai ylipäätään käydä töissä. Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta kyllähän se helpottaisi elämää kummasti. Materiaonni on päivän sana ja myönnän itsekin kuolaavani esimerkiksi uusien huonekalujen, kodintekstiilien tai vaikkapa kenkien perään. Niihin meillä ei vain koko ajan ole varaa eikä oikeastaan edes tarvetta. Ne ovat turhia haluja, joiden edelle oikeat tarpeet menevät. Kun elää tukien varassa, yllättäviin menoeriin voi olla vaikea varautua. Tämän vuoksi suosittelenkin kaikkia avaamaan säästötilin, jolle siirtää vaikka vain sen parikymppiä kuussa, joka muutoin menisi johonkin turhempaan. 

Me olemme köyhiä vanhempia, mutta se ei vaikuta millään tavalla siihen, miten rakastamme poikaamme ja mitä haluamme hälle tarjota. Rakkautta ei mielestäni tarvitse osoittaa kalliilla lahjoilla tai leluilla. Pienet eleet, läsnäolo ja rakastava huomiointi kantavat paljon pidemmälle. Vai mitä luulette, kumpi lienee tärkeämpi lapselle: iso lahjaröykkiö vai puhallus pipiin tai hali ikävän hetkellä? Toki annamme lapsellemme lahjoja näinä perinteisinä lahjontapäivinä, mutta vain pari pakettia kymmenien sijaan. Lahjaähkyn voi korvata parilla mieluisalla, jopa tarpeellisella paketilla. Toivon, että tämä käytäntö opettaisi poikaa myös arvostamaan pieniä asioita. 

Alex ei tajua rahankäytöstä vielä mitään. Sen sijaan häntä kiinnostaa äidin kukkaro vain siksi, että kolikot kilisevät siellä. Välillä meillä keskustellaan rahankäytöstä ja jopa -huolista, mutta niitä ei pureta poikaan. Hänen on saatava olla lapsi, jonka ei tarvitse murehtia näin maallisista asioista. Toki sitten, kun poika kasvaa, kerromme, miksemme osta hänelle joka kauppareissulla niitä hypermegakalliita, tarpeettomia leluja. Opetamme, että raha ei kasva puussa ja sen eteen täytyy tehdä töitä. Ellei sitten satu menemään vaikka rikkaisiin naimisiin ;)

Mistä meillä sitten säästetään? Matkustelusta, herkuista, leffoista ja kaikista suuremmista ostoksista, joille ei ole mitään suunnattoman suurta tarvetta. Yritämme olla karsimatta ruokalistaamme, mutta välistä se on pakollista. Meillä ei siis syödä härän sisäfileepihvejä seitsemänä päivänä viikossa. Pyrimme pitämään viikottaisen ruokalistamme kuitenkin terveellisenä ja monipuolisena; sama koskee myös Alexin ruokailuja. Meillä ei myöskään säästetä turvallisuudessa: vakuutukset on kunnossa, auto ja turvaistuimet samaten. Sepä vasta olisikin tyhmä säästökohde! Mutta ei tää meidän elämä kovinkaan köyhää ole. Nautimme pienistä asioista, kuten ystävien seurasta, omasta vapaa-ajasta jne. Vaikka tilillä voisi olla hieman enemmän rahaa, olemme aika onnellisia jo näinkin. Meillä on toisemme sekä rakastavia ystäviä ja sukua. Meillä on jotain, mitä ei voi rahalla ostaa: rakkautta. 

Niimpä, googlekin sen tietää.