tiistai 7. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen vuosi kuvina


Alex syntyy 19.6.2014 klo 23:24
Poika käy tehon kautta ja pääsemme viikon päästä kotiin.
Alex 1 kk.
Vauva-arki oli auvoisasti päällä eikä elämäämme juuri muuta kuulunutkaan.
10.8.
Poika saa nimekseen Alex Onni Ilmari ja äitiä itketti kamalasti <3

Alex 2 kk.
Talossamme raikaa vuorotellen nauru ja itku. Poika syö paljon maitoa ja kasvaa hirmuisen kovaa vauhtia.


Alex 3 kk
Mahalta selälleen pyörähtäminen onnistui vihdoin, aloitimme maistelemaan kiinteitä ruokia ja ne olivat ällöttäviä herran mielestä

Alex 4 kk
Poika aloitti juttelukautensa kunnolla, me molemmat kaljuunnuttiin.

Alex 5 kk
Mönkiminen ja varpaista kiinnipitäminen oli in! 5 kk:n kunniaksi pojalle puhkesi myös ensimmäinen hammas!

Valmistuin kuin valmistuinkin ajallaan tämän pienen natiaisen kanssa! Helppoo se ei ollut, mutta todella palkitsevaa.

Alex 6 kk
Poika nousi konttausasentoon ensimmäisen kerran

Pojan ensimmäinen joulu vietettiin molemmissa mummoloissa.
Paketteja oli PALJON!

Pojan ensimmäinen uusi vuosi sujui ilotulistusta matkarattaista tiiraillen
Poika oppi istumaan tuetta ja sanoi ensimmäisen kerran Äiti <3

Alex 7 kk
Alex oppi konttaamaan ja nousemaan jok ikistä tukea vasten

Alex 8 kk
Tadaa, ilman käsiä! :D

Muutto uuteen kotiin
Alex sai oman, ison huoneen!
Alex 9 kk
Poika otti ensimmäiset varmat askeleensa ja lähti kävelemään taaperokärrin kanssa

Alex 10 kk
Alexille ostettiin ensimmäiset omat kengät, koska kävely oli jo niin arkipäiväistä. ¨
Poika oppi hurjasti uusia motorisia taitoja kuten vilkuttamisen ja tavaroiden kantamisen

Pojan ensimmäinen vappu ja se ihanaakin ihanampi minion-ilmapallo ;)

Ensimmäinen äitienpäivä Rustiikissa
Alex 11 kk
Oppi antamaan märkiä pusuja suoraan suulle, rakasti yli kaiken kirjojaan ja etsi nanokokoisia roskia lattialta suuhunsa

Pojan 1-vuotissynttärit läheisten kesken

Alex 12 kk
Pikku mies, joka puuhaa kaikessa mukana. Tanssii, juoksee, esiuhmailee ja rakastaa suuresti.
Pieni täydellinen paketti <3

Tää oli jotenkin hauska toteuttaa, vaikka veikin ihan sikana aikaa. Pääsin palaamaan ajassa hieman taaksepäin. Onhan tuo napero hieman muuttunut vuoden aikana. Ihanammaksiko, joku voisi kysyä. No jaa, ehkei meillä ole enää sitä koko ajan tuhisevaa ja vauvalta tuoksuvaa pakettia, mutta sen sijaan meillä on touhukas taapero. Just ihana sellaisenaan <3




 









2 kommenttia:

  1. Voi miten ihana postaus! oli ihanaa päästä seuraamaan pikkumiehen kasvua kuvien kautta! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos ♡ :) tää jotenki aukas myös omia silmiä ja muistoja. Ja kun tarkemmin aloin miettiä,niin kyllähän mie muistab noista jokaisen kuvan ottohetken. Voihan ihana vauvavuosi! ♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)