Meidän herra 1 v

Vihdoin ja viimein päädyin kirjoittamaan tätä vuoden viimeistä kehityspostausta. Jotenkin hassua ajatella, miten tämä on jo kahdestoista tällainen. Oikeastaan viimeinen vauvavuodesta, joka taputtelee sen kaiken valmiiksi. Nyt voin palata milloin tahansa esimerkiksi siihen aikaan, kun Alex oli vielä neliviikkoinen pieni tuhisija, joka mutristeli huuliaan nätisti. Tai siihen, kun hän puolivuotiaana sanoi ääneen sen maailman kauneimman sanan: äiti.Olen onnekas, että meillä on nämä kaikki muistot ylöskirjattuina. Nyt meillä asustaa taapero. Napero, joka kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. 

Venytin alunperin tämän postauksen kirjoittamista 1-vuotisneuvolan takia, mutta mukana on ollut myös pientä laiskuutta. Nämä postaukset vaativat yllättävän paljon aikaa ja pohdintaa. Mitä Alex onkaan oppinut ja milloin? Oliko se viime kuussa vai viime viikolla? Aika humisee eteenpäin niin kovaa vauhtia, että en tahdo pysyä enää sen mukana. Hitto kohta tuo jo menee kouluun ja valmistuu ja muuttaa pois kotoa! Apua, en tahdo! Mutta palatkaamme rauhallisesti takaisin nykyhetkeen ja niihin odotettuihin mittoihin, jotka olivat:

Paino 10910 (10160 g)

Pituus 79,2 (76 cm)

Pipo 47,3 (46,4)

Kävelee tuetta varmanoloisesti. Tutkii paikkoja. Sanoja tapailee. Kehitys iänmukaista. Helmeen tarttuu pinsettiotteella +/+. Kasvu tasaista. Rokotteet annettu.

Poika olikin kasvanut taas kohisten, joten ei ihmekään, että osa 80-kokoisista vaatteista alkaa tuntua naftinoloisilta. Poika oli neuvolassa oikein virkeällä päällä ja olisi halunnut tutkia KAIKEN. Mittaukset sujuivat hienosti ja poika näytti äidinkin yllätykseksi, kuinka palikoista voi rakentaa pieniä torneja. Ainoa, mikä jäi pientä harmittamaan olivat rokotteet, toinen kuitenkin oli niin tietoinen niiden pistämisestä ja aiheuttavasta kivusta. Parku oli sydäntä särkevää kuunneltavaa, mutta onneksi poika rauhoittui sylissäni mulkoillen epäluuloisesti neuvolatätiä. Seuraava aika onkin sitten vasta puolen vuoden päästä, mikä ei varmasti haittaa ainakaan poikaa yhtään. Hän nimittäin oli valmis lähtemään ovesta ulos heti, kun sain hänelle housut takaisin jalkaan. Siellä hän odotti viimeiset puheemme ja vilkutti velmu ilme kasvoillaan. Ihana höpö <3

Motorinen kehitys

Meidän päivistämme ei vauhtia ja vilinää puutu! Poika touhuaa sen, minkä ehtii, välistä jopa unohtaen katsoa eteensä. Mitään "suuria" kehityksen askelia ei olla otettu, vaan poika oppii kaikkea pientä päivittäin. On muuten aika hassua, että silloin, kun näin tapahtuu, olemme isimiehen kanssa mahdottoman ylpeitä pojastamme, mutta tuo uusi opittu asia unohtuu yllättävän nopeasti- siis meidän päissämme. Yhden uuden taidon poika on kyllä oppinut ja se on rappusten kiipeäminen. Yhtenä päivänä tulimme kotiin kauppakassien kera ja annoin tapani mukaan pojan kävellä kotiovellemme, joka on noin viiden metrin päässä ulko-ovesta. No eipäs hän mennytkään rämppäämään postiluukkua tapansa mukaisesti, vaan alkoi kiivetä yläkertaa kohti! Siinä vaiheessa kauppakassit saivat jäädä, kun poika syöksyi salamana rappuselta toiselle. Apinan vikaa kenties? :D Alex yrittää kovasti myös kiivetä pallien ja tuolien päälle sekä "lentää" niiden päällä. Jos joku hänet siihen nostaa, niin ei se kelpaa. Aina on päästävä itse.

Alex on oppinut myös kurkoittamaan paljon korkeammalle, mikä aiheuttaa tasaisin väliajoin tekosta keskustelua siitä, saako pöydältä ottaa jotain vai ei. Yleensä herra nimittäin yrittää ryöstää jotain ruokapöydällä olevaa...Tai sitten hän vain roikkuu ovesta, laatikosta tai mikä nyt sattuu sillä hetkellä kiinnostamaan. Ja aina suututtaa, kun kielletään.. Alex onkin oikea kodinhengetär, joten hän on hommassa kuin hommassa mukana. Hän tyhjentää terhakkaasti kauppakasseja makustellen välistä milloin mitäkin, siivoaa rikkakihvelillä lattioita vähintään viidesti päivässä, koska me olemme isimiehen kanssa ilmeisen suuria sottapyttyjä ja kopistaa niin tiskirätit kuin pölyluutut. Myös ruoanlaitto taittuu omassa huoneessa oikein mainiosti! Poika on niin tottunut puuhaamaan mukana, että hauskimmat leikit ovat juuri näitä perushommia :)

Sosiaalinen kehitys ja luonne

Joskus meillä on jopa hiljaista. Sitä aikaa kutsutaan herran uniksi, jolloin Alexin pärinäluukku hiljenee hetkeksi. Joudun aika usein vakuuttelemaan ihmisille sitä, että kyllä tuo skidi pitää ääntä ja kovasti, sillä hän on hieman vieraskorea. Mutta sitten, kun hän tuntee olonsa kotoisaksi,niin kyllä kuuluu ja naapuripitäjään asti! Päristellään, höpötellään omia, kiljutaan, matkitaan äänteitä ja sanotaan joitakin sanoja. Alex onkin oppinut sanomaan ensimmäisen nimensä: Niina. Kun äiti puhuu vauvoista, Alexin vastaus kaikkeen on "niiinaa". Myös kenkiä mutustellessa huudellaan murmelitätejä (meillä on kaksi Niina-tätiä!) Ja se Niina tulee niiin tunteella, että ei tosikaan :D Toinen, minkä poika oppi sanomaan pari päivää takaperin on "tatatadaaa". Pitkään hän sitä pyörittelikin suussaan, mutta sieltä se nyt tulee! Välistä tosin konsonantteja vaihdellaan esimerkiksi vääntäen sanonnan "kakakakaaaa"ksi, koska se vaan on hurjan hauskaa ;) Ihana pöpö <3

Poika ei ole mitään ujointa sorttia, vaikka välistä vieraat voivatkin hieman pelottaa. Poika itsenäistyy koko ajan enemmän ja enemmän ja uskaltaa tehdä ja kokeilla asioita itse. Ja jos jokin asia kiinnostaa ja pelottaa liikaa, niin sitten haetaan äiti avuksi. Mutta yleensä tuo rämäpää tekee kaiken itse. Hattu otetaan päästä itse. Kengän tarrat aukaistaan itse (vähän liiankin usein). Haarukka pitää saada laittaa suuhun itse. Ja mikä pahinta, kaikki pitäisi saada päättää itse. Joka ikinen asia... Pyrimme tarjoamaan mahdollisuuksia tällaiseen itsenäiseen tekemiseen, mutta joskus se ei vain toimi. Esimerkiksi kurkkua Alex ei vaan saa leikata itse, vaikka siitä joka päivä väännetään kättä. Pirun mutsi, kun ei anna terävää, kiiltävää veitseä skidille käteen! Ja kyllähän se pikku mies sitten mielensä pahoittaa, kun selitykset eivät ole hyväksyttäviä. Ei se hauskaa meistäkään ole, mutta pettymykset vaan kuuluvat elämään. Onneksi poika ymmärtää puhetta koko ajan paremmin, joten yksinkertaiset käskyt, pyynnöt ja eleet estävät hieman näiden turhien pettymysten tuloa. Hän osaakin hienosti etsiä esimerkiksi kaikkien omat kengät pyynnöstä ja on siitä sangen ylpeä :)

Itsenäisyys ja oppiminen heijastuvat myös pojan leikkeihin. Hän puuhaa entistä enemmän itsekseen ja keksii mitä ihmeellisimpiä puuhia. Esimerkiksi toissapäivänä ostimme hänelle ison paketillisen vaippoja.Olin pyykännyt samana päivänä, joten meillä oli olkkarissa kori täynnä pyykkiä ja pyykkipoikia. Aloin ihmettelemään, kun poika kävi hakemassa pyykkärin pari kerrallaan ja viipotti sitten omaan huoneeseensa. Seurasin perässä hiljaa ja katsoin, kuinka poika pujotti pyykkipojat yksi kerrallaan laatikon kädensijasta sisään hymisten samalla. Ihana, hassu touhottaja <3 Poika ei välistä edes kaipaa muita leikkeihinsä, vaan tekee esimerkiksi ruokaa kovalla tohinalla ja syöttää sitä sitten Erska-nallelle. Jälkiruoaksi onkin sitten talon erikoinen eli tusina pusuja kuonon päähän! Ja jos tämä kokki sattuu olemaan oikein hyvällä päällä, pusuja riittää vielä äidille ja isillekin.

Muuta

Suurin muutos, mikä on tullut yksiveen elämään on uusi ruoka, joka lähestulkoon aina on sitä samaa, mitä löytyy äidin ja isinkin lautaselta. Purkkiruoka uppoaa aina vain huonommin ja huonommin, kun taas normaali kotiruoka maistuu tälle kulinaristille oikein mainiosti. Mutta onhan sellainen purkkimömmö aika tylsää verrattuina eri väreihin ja tekstuureihin. Ja mikä parasta, Alex saa nykyään syödä ruokansa omin pikku kätösin, lukuunottamatta puuroja, sillä tavara ei oikein tahdo pysyä tuossa näön vuoksi kädessä olevassa lusikassa :D Sillä hakataan mieluummin pöytää tai sotketaan ruokaa mössöksi. Ihanaa! Lusikoinnin sijaan poika onkin yllätyksekseksemme kunnostautunut haarukan käytössä! Hän laittaa haarukan varmoin ottein suuhun ja saa napattua sillä paljon paremmin ruokaa kuin lusikalla. Niimpä se onkin lämpimien ruokien aikaan kovassa käytössä.

Alex syö edelleen samalla rytmillä aamupalan, päiväruoan, välipalan, iltaruoan sekä iltapalan. Nyt olemme pyrkineet panostamaan ruoan monipuolisuuteen ja kasvisten osuuteen ruokalautasella. Poika juo lämpimän ruoan kanssa yleensä laktoositonta maitoa tai piimää, mutta meidän olisi aika kokeilla lähiaikoina ihan sitä tavallista versiotakin molemmista. Saas nähdä, kuinka pienen maha kestää!

Nukkumisen kanssa meillä on otettu suuria harppauksia, kuten voitte lukea täältä. Iso poika ei syö enää tissiä öisin ja hän rauhoittuu unille nykyään paljon helpommin kuin aiemmin. Yleensä pieni silittely ja unifantti riittävät tuudittamaan hänet unten maille. Poika myös nukkuu unensa paremmin, oli sitten kyse päivä- tai yöunista, mikä on suoraan sanottuna mahtavaa! Tosin Alex tiputti tuossa viikonloppuna aikamoisen pommin: hän nukkui vain yhdet päikkärit! Meillä siis nukuttiin lauantaihin saakka kahdet päikkärit, mutta nyt mennäänkin sitten unille vasta puolenpäivän maita ja nukutaan se reilu tunti. Niin se sitten tämäkin asia kääntyi tähän normaaliin päiväkotirytmiin; Alex on oikea mallilapsi, kun nyt jo kaikki rytmit ovat synkassa :D Muutenkin minusta on ihanaa, että nää meidän rytmit ovat oikeasti nyt aika hyvin lapasessa. Pojan päivä on selkeästi rytmittynyt, joten menojen  ja ylipäätään elämän suunnittelu on ollut entistä helpompaa. Onko tää nyt se merkki siitä, että meidän natiainen on kasvanut ISOKSI? Ken tietää. Ja vaikka olisikin, silti hän on minulle edelleen välistä niiin pieni. Silloin nappaan hänet syliini, suukotan poskea ja sivelen korvan takaa löytyvää pientä kohtaa tukasta, joka on muita kiharampi.

Meillä asustaa maailman upein ja rakkain yksivee! <3