Katse syksyssä

Meillä on jännätty ja kovasti, nimittäin minun töitteni suhteen. Kävin viime viikolla neljässä eri työhaastattelussa syksyä ajatellen. Hain siis sijaisuuksia päiväkotiin lastentarhanopettajaksi- ja sain sellaisen! Eilen soi puhelin ja minut toivotettiin tervetulleeksi erääseen päiväkotiin, peräti elokuusta toukokuun loppuun, joten pätkä on ihan mukava. Tänään sitten onkin ollut soittelupäivä, sillä sain jo ensimmäisen kuun työvuorolistat sekä aloin selvitellä pojan hoitokuvioita; ne kun riippuivat minun töistäni..

Nyt voin onnellisesti todeta, että sekä minulle että pojalle on paikat syksyksi. Poika menee perhepäivähoitajalle, johon tulee vastaavanikäinen toinenkin poika. Niin ja siellä on myös koira, joka saanee aika paljon hellimistä tuolta meidän koirafanilta :D Tutustumaan pitäisi mennä tässä joku päivä ja tsuumaamaan, mihin poikamme onkaan menossa 17.8. alkaen. Niin, poika ei aloitakaan samassa paikassa heti kuun alusta, kuten olimme toivoneet... Täti puhelimen toisessa päässä tarjosi kyllä varapaikkaa, mutta se ei liiemmin houkuttele. Alex ehtisi juuri ja juuri tottua siihen varapaikkaan, kun taas tulisi vaihto, uudet kasvat ja täysin uusi varakoti. Kyllä mielessäni lenteli aika monta ärräpäätä, kun täti ehdotti isän jäämistä kotiin. Mut hei, mikseipä ei? Jos vaan isimies saa harjoittelupisteensä täyteen, se olisi oikeastaan aika hyvä järjestely! Isimies ja poika saisivat viettää laatuaikaa kahdestaan eikä minun tarvitsisi stressata pojan hoidon aloittamista samaan aikaan, kun itse yritän päästä työasioihin kiinni. Asioillahan on tapana järjestyä eikös?

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että minulla on noin kuukausi tätä "lomailua" jäljellä. Vauvavuosi on ohi ja on aika napata työkassi kainaloon ja painua tienaamaan elantoa perheelle. Jotenkin tämä on kuitenkin tosi haikeeta, sillä nyt olen voinut tehdä päivistämme mieluiseni; puuhata pojan kanssa milloin mitäkin ja lähtee aika lailla suunnittelemattakin esimerkiksi kirpparille tai vauvatreffeille. Pian se kaikki on ohi. Tuleeko minusta yliväsynyt mutsi, joka ei jaksa enää iltaisin möyriä lattialla tai lukea kymmenettä kertaa sitä samaa kirjaa saman päivän aikana? Muistanko antaa tarpeeksi huomioita pojalleni? Entä miehelleni, itseäni unohtamatta? Miten minä ja me selviämme? Sen näkee sitten syksyllä. Vaikka vähän pelottaa, niin silti olen aika innoissanikin, sillä pian pääsen tekemään sitä, mistä pidänkin: toimimaan ja puuhamaan lasten kanssa omien suunnitelmieni pohjalta! :)

Miltä teidän syksynne näyttää?